Alttarikaappi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Veit Stossin alttarikaappi Pyhän Marian kirkossa Krakovassa.

Alttarikaappi eli siipialttari on moniosainen alttaritaulu, joka kehittyi 1300-luvulla Keski-Euroopassa. Alttarikaapit ovat usein kolmiosaisia triptyykkejä.[1]

Alttarilaitteille yleensä tuli tarvetta etenkin katolisessa kirkossa 1200-luvun alkupuolella, kun papit alkoivat toimittaa messua selin seurakuntaan.[2]

Alttarikaapin rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alttarikaappi koostuu kahdesta tai useammasta hartauskuvasta. Uskonnollisaiheiset kuvat voivat olla maalauksia, reliefijä tai pieniä veistoksia. Siipialttari sijoitetaan kirkossa alttarin taakse tai joskus itse alttarille. Jos se on sijoitettu kuoriin seinästä irralleen, kaapin molemmat puolet voidaan maalata. Alttarikaapin veistoksin ja maalauksin varustettua jalustaa nimitetään predellaksi.[2]

Kehityshistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin kristillinen alttari oli pöytä, jonka sivuissa oli maalauksia, puuleikkauksia ja metallipakotuksia. Vähitellen mukaan tuli pyhäinjäännöksiä suojaava maalauksin kuvitettu seinäke, joka oli usein kolmiosainen. Siitä kehittyi 1200-luvulla pyhimyskaappi. Vähitellen 1300-luvulla yleistyivät alttarikaapit,[1] jotka ovat enemmänkin kokoontaitettavia ja muunneltavia alttaritauluja kuin varsinaisesti kaappeja.[2]

Alttarikaappeja tehtiin kirkkoihin eniten 1400-luvulla. Niiden tilalle tulivat ensin Italiasta alkaen alttariseinät 1500-luvulla ja kevyemmät alttaritaulut 1800-luvulla.[1]

Tunnettuja alttarikaappeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ikonostaasi, ortodoksisten kirkkojen vastine alttarilaitteelle

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Taiteen pikkujättiläinen, s. 30-31. WSOY 1995. ISBN 951-0-16447-X
  2. a b c Honour, Hugh & Fleming, John: Maailman taiteen historia, s. 727. Helsinki: Otava 1992 ISBN 951-1-11486-7