Alppilan vesitornit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alppilan vesitornit
Linnunrata Linnanmäki Helsinki.JPG
Pyöreä vesitorni vuodelta 1938.
Sijainti Linnanmäki, Helsinki
Koordinaatit 60°11′15.81″N, 24°56′24.91″E
Rakennustyyppi vesitorni
Valmistumisvuosi Pyöreä torni 1938.
Vanha vesilinna 1876, laajennettu 1902, 1915 ja 1929
Purkuvuosi Poistettu vesihuoltokäytöstä 2003.
Suunnittelija Pyöreä torni: arkkitehti Gunnar Taucher ja insinööri Emil Holmberg.
Vanha vesilinna: insinööri Endre Lekve, viimeisin laajennus insinööri Emil Holmberg.
Julkisivumateriaali tiiltä, vanhassa vesilinnassa lisäksi kivi
Tilavuus Pyöreä torni 16 000 m3, vanha vesilinna 13 000 m3
Vuoristoratakäytössä, osa vanhaa vesilinnaa Linnanmäen varastona.
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Alppilan vesitornit ovat kaksi Helsingin Alppilan kaupunginosassa Linnanmäellä sijaitsevaa vesitornia, jotka on rakennettu vuosina 1876–1929 ja 1937–1938. Niistä vanhempi, alun perin vuonna 1876 valmistunut suorakaiteen muotoinen vesitorni eli Vesilinna on Helsingin ensimmäinen ja vanhin, mutta sitä on myöhemmin useita kertoja laajennettu. Uudempi, vuosina 1937-1938 rakennettu on pohjaltaan ympyrän muotoinen. Kumpikaan ei ole alkuperäisessä käytössään, mutta rakennukset on suojeltu asemakaavassa.

Nykyisin tornien ympärillä on Linnanmäen huvipuisto. Pyöreän vesitornin varsinaisen vesisäiliön alla olevaan tilaan on rakennettu Linnanmäen huvilaitteita, kuten vuoristorata Linnunrata. Siihen on suunniteltu myös hotellia.[1] Molemmat Linnanmäen vesitornit poistettiin vesihuoltokäytöstä kesällä 2003.[2] Vanha Vesilinna on varastona.

Vanhempi vesilinna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha vesilinna vuodelta 1876.

Vanhempi, vuonna 1929 nykyiseen kokoonsa valmistunut vesisäiliö eli vesilinna on pohjaltaan suorakaiteen muotoinen, 13 000 m3:n vetoinen ja sijaitsee nykyisen vuoristoradan takana.[3]

Vesilinnaa on muutettu useaan otteeseen. Helsingin ensimmäinen ja vanhin vesisäiliö[4] otettiin käyttöön vuonna 1876. Sen suunnitteli norjalaissyntyinen insinööri Endre Lekve. Suorakaiteen muotoisen altaan pohjamitat olivat 32,5 metriä ja 20,6 metriä, seinien korkeus oli runsaat 4 metriä. Vesitilavuus oli 2 617 m3. Säiliö oli muurattu hakatuista, kiilatuista kivistä. Altaan sisäpuolelta seinät oli verhoiltu tiilimuurauksella ja rapattu. Pohjaksi oli valettu kalliolle betonikerros, jonka päällä oli rapattu tiilimuuraus. Allas kuitenkin vuoti ja ensimmäinen korjaus tehtiin kolmen vuoden kuluttua käyttöönotosta. Altaan keskellä olivat rapatut tiilipilarit, jotka tukivat puurakenteista kattoa. Vesilinnaa laajennettiin vuonna 1902. Laajennusosaan tehtiin teräksisten I-palkkien varaan muurattu tiiliholvikatto, jonka päälle valettiin betonia ja katto katettiin vielä yli metrin paksuisella maakerroksella. Laajennustyön yhteydessä ensimmäisen säiliön lahonneet puupalkit korvattiin teräsrakenteilla.[5]

Toinen laajennus valmistui 1915, jolloin altaiden sivuille lisättiin kaksi laajennusallasta. Altaita oli siten kaikkiaan neljä ja niiden yhteinen vesitilavuus oli noin 10 000 m3. Viimeisessa muutostyössä, joka valmistui 1929, vanhoja altaita korotettiin rakentamalla niiden päälle kaksi yhtenäistä uutta allasta. Koko rakennelman vesitilavuus oli noussut 13 000 m3:iin ja ulkoasuksi tuli nykyinen tiiliverhoilu.[5] Rakennuksen pohjanpinta-ala on noin 3 000 m2 ja korkeus noin 13 metriä.[6]

Vesilinnaan suunniteltiin hotellia, mutta rakennuksen vesieristyksessä käytetyn kivihiilitervan poistaminen olisi ollut liian kallista. Uudeksi käyttötarkoitukseksi on kaavailtu 400-paikkaista pysäköintihallia.[7]

Pyöreä vesitorni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lieriön muotoinen tummalla tiilellä verhoiltu[1] halkaisijaltaan 65-metrinen ja noin 17 metriä korkea[6] 16 000 m3:n vesitorni valmistui vuonna 1938.[8] Sen suunnittelijat olivat kaupunginarkkitehti Gunnar Taucher ja insinööri Emil Holmberg.[2] Varsinaisen vesisäiliön alapuolella noin 3 300 m2:n alueella on 144 betonipilaria, jotka estävät sen, että tilaan ei voida rakentaa suurikokoisia huvipuistolaitteita. Tila on myös matala.[9] Linnunrata-vuoristoratan lisäksi pyöreä vesitorni sisältää varastotiloja, joissa on muun muuassa säilytetty Sateenkaari-huvilaitteen osia vuoteen 2013 saakka.

Vesitornin katolla on pyöreä "paviljonki", joka on tornin valoaukko.[1] Vesitornin katto on viherkatto. Katolle oli tuotu maata ja istutettu puita, jotka sodan aikana naamioivat tornin muistuttamaan tavallista puistoa, jota ei kannattaisi pommittaa.[10]

Safari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Safari oli safariaiheinen teemarata, joka rakennettiin talvella 1982-1983 vesitornin alla olevasta varastosta lohkaistuun noin 630 m2:n tilaan. Radan ja sen liikkuvat eläimet valmisti saksalainen Christian Hofmann Gmbh. Safariradan suosio väheni vuosien mittaan ja osa rataa uudistettiin kaudeksi 1995 Indiana Jones -seikkailujen tyyliseksi radaksi. Uudistettu rata sai nimen Indiana's Adventure. Rata toimi kauden 1999 loppuun, jolloin se purettiin.[9]

Linnunrata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnunrata (aiemmin Space Express) on vesitornin sisällä sijaitseva avaruusaiheinen sisävuoristorata.[11], joka korvasi samalla paikalla olleen Safariradan.[12] Radalla on kaksi junaa, joita kaytetään ihmismäärän mukaan. Itse radan varrelle on sijoitettu avaruusteemaisia pienoismalleja. Linnunrata oli Linnanmäen toiseksi suosituin laite vuonna 2010.[13] Laite oli toiseksi suosituin myös kesällä 2009 heinäkuun puoliväliin mennessä.[14]

Laitetiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Asola, Ismo: Vesitorni – yhdyskunnan maamerkki. Keuruu: Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL, 2003. ISBN 951-758-434-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kaupunginmuseon lausunto
  2. a b Rakennusoppi, rakennusten peruskorjaus (Linnanmäen vesitornit) 2003. Tkk.fi. Viitattu 14.12.2011.
  3. Asola, 2003, s.165
  4. Vanhin vesisäiliö 1800-luvulta (maksullinen linkki) 28.9.2005. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.12.2011.
  5. a b Asola, 2003, s.50-53, 165
  6. a b Vedenjakelu (Kysy mitä vain) 16.1.2007. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 17.12.2011.
  7. Salonen, Juha: Linnanmäen vesilinnasta ehkä pysäköintihalli hs.fi pääkaupunkiseutu. 25.1.2010. Viitattu 17.12.2011.
  8. Asola, 2003, s.53
  9. a b Linnanmäen Safari 19.5.2002. Huvipuisto.net. Viitattu 14.12.2011.
  10. Laiho, Eija-Leena: Viherkattojen kartoitus eteni Linnanmäen vesitornin huipulle Helsinki.fi. Viitattu 14.12.2011.
  11. Linnanmäki avautuu viikonloppuna (Avaruusseikkailua tarjolla) 27.4.2000. Mtv3 Uutiset. Viitattu 13.12.2011.
  12. Linnanmäen huvipuisto Huvipuisto.net. 16.6.2011. Viitattu 13.12.2011.
  13. Vuoristorata pysyy Linnamäen ykkösenä Rantapallo.fi. Viitattu 13.12.2011.
  14. Vuoristorataa ei voita mikään Linnanmäellä. Helsingin Sanomat, 17.7.2009.
  15. a b c d Linnunrata (Linnanmäki) Rollercoaster Database. Viitattu 9.12.2011. (englanniksi)
  16. a b c Linnunrata Linnanmäki. Viitattu 13.12.2011.