Aloadit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aloadit tai Aloeidit olivat kreikkalaisessa mytologiassa kuningas Aloeuksen puolison Ifimedeian pojat Otos ja Efialtes, jotka tämä synnytti suhteesta Poseidonin kanssa.[1] He olivat jättiläisiä, jotka tunnettiin uskaliaisuudestaan ja tavattomista voimistaan. Jo yhdeksänvuotiaina he olivat 27 syltä pitkiä ja yhdeksän leveitä.[2]

Aloadien kohtaloksi tuli heidän uhmansa Olympoksen jumalia vastaan. Veljekset vangitsivat Areen kahleisiin pronssiseen pataan, mikä olisikin ollut tämän tuho, ellei Euboia olisi kertonut asiasta Hermeelle, joka salaa vapautti Areen.[3] Aloadit suunnittelivat nousevansa jumalia vastaan pinoamalla Ossa- ja Pelionvuoren Olympoksen päälle. Vartuttuaan he olisivat siinä onnistuneetkin, mutta Apollon surmasi veljekset ennen heidän parrankasvunsa alkua.[4][5]

Toisen muunnelman mukaan veljekset todellakin kasasivat vuoret päällekkäin ja pyysivät Heran kättä Efialteelle ja Artemiin Otokselle, mutta Artemis ilmestyi heidän väliinsä kauriin hahmossa, jolloin veljekset surmasivat toisensa yrittäessään heittää sitä keihäillään yhtä aikaa.[2]

Rangaistukseksi ylimielisyydestään aloadit on Haadeksessa sidottu käärmeitä täynnä oleviin pylväisiin, ja he joutuvat alituisesti kuuntelemaan pöllön kirkumista.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hesiodos: Gynaikon katalogos ('Naisten luettelo') frag. 6 (engl. käännös).
  2. a b Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 1.7.4 (engl. käännös).
  3. Homeros: Ilias 5.381–415 (engl. käännös).
  4. Homeros: Odysseia 11.305–320 (engl. käännös).
  5. Pausanias: Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 9.22.6 (engl. käännös).
  6. Hyginus: Fabulae xxviii (engl. käännös).