Allopatrinen lajiutuminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lajiutumisen neljä mekanismia.

Allopatrinen lajiutuminen on lajiutumisen muoto, jossa maantieteellisesti eristyneelle populaatiolle kehittyy tehokkaat isolaatiomekanismit. Jos maantieteellinen este joskus poistuu ja eristyksissä olleen populaation ja lähtöpopulaation levinneisyysalueet yhtenevät, lisääntymisisolaatio estää populaatioiden yksilöitä lisääntymästä keskenään; eristyneestä populaatiosta on kehittynyt uusi laji.

Eristyneessä populaatiosssa muodostuu rekombinaation tuloksena uudenlaisia fenotyyppejä, voi syntyä uusia mutaatioita, muista populaatioista voi satunnaisesti levitä erilaisia geenejä ja populaation pienestä koosta johtuvan geneettisen ajautumisen seuraksena geenejä saattaa hävitä. Eristynyt populaatio elää todennäköisesti myös erilaisessa ympäristössä kuin lähtöpopulaatio, jolloin siihen kohdistuu erilaisia valintapaineita. Mikäli populaatio on tarpeeksi kauan eristyksissä, geneettiset erot lähtöpopulaatioon voivat kasvaa niin suuriksi, että siitä kehittyy oma lajinsa. Isolaatiomekanismit voivat syntyä sattumalta esimerkiksi tiettyyn ekologiseen lokeroon sopeutumisen "sivutuotteena" tai sukupuolivalinnan kautta, jolloin esimerkiksi käyttäytymiseen tai ulkonäköön liittyvät muutokset voivat muodostua pretsygoottisiksi isolaatiomekanismeiksi. Jos maantieteellinen este poistuu ennen kuin populaatiolle syntyy isolaatiomekanismeja, voi eristyksissä ollut populaatio sulautua takaisin lähtöpopulaatioon. Eristyneen populaation riski kuolla sukupuuttoon saattaa myös olla varsin suuri.

Allopatrisen lajiutumisen muodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Allopatrisessa lajiutumisessa on kaksi muotoa: dikopatrinen lajiutuminen ja peripatrinen lajiutuminen. Ne eroavat toisistaan siinä, miten populaatio joutuu eristyksiin lähtöpopulaatiosta. Dikopatrisessa lajiutumisessa populaation esiintymisalueelle syntyy maantieteellinen este, joka jakaa populaation kahteen osaan. Tällainen este voi olla esimerkiksi mannerjäätikkö tai salmi.

Peripatrisessa lajiutumisessa perustajapopulaatio siirtyy elämään uudelle, lajin alkuperäisen levinneisyysalueen ulkopuoliselle alueelle ylitettyään yleensä ensin lajille soveltumattoman maaston; näin populaatio jää eristyksiin lähtöpopulaatiosta. Koska perustajapopulaation koko on usein hyvin pieni, se edustaa todennäköisesti vain pientä osaa lähtöpopulaation geneettisestä vaihtelevuudesta. Siksi populaation yksilöt voivat olla genotyypiltään ja fenotyypiltään huomattavan erilaisia kuin lähtöpopulaation yksilöt; tätä ilmiötä kutsutaan perustajavaikutukseksi. Perustajavaikutus sekä uudesta elinympäristöstä johtuvat erilaiset valintapaineet saattavat kiihdyttää genotyypin uudelleenjärjestäytymistä ja uuden lajin syntyä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]