Allenin sääntö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Allenin sääntö on biologinen sääntö, jonka mukaan kylmemmässä ilmastossa elävillä tasalämpöisillä eläimillä on yleensä lyhyemmät ruumiin ulokkeet kuin lämpimämmässä ilmastossa elävillä saman lajin tai läheisen sukulaislajin yksilöillä. Säännön esitteli ja sille nimen antoi yhdysvaltalainen eläintieteilijä Joel Asaph Allen vuonna 1877.

Selitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahden eläimen pinta-ala voi olla erisuuruinen, vaikka niiden tilavuus olisi sama.[1] Eläimen pinta-ala vaikuttaa siihen, kuinka paljon lämpöä pääsee karkaamaan ympäristöön. Kylmässä ilmastossa turhaa lämmönhukkaa on vältettävä; pieni pinta-ala suhteessa tilavuuteen on yksi keino estää lämmön poistumista elimistöstä. Lämpimässä ilmastossa sen sijaan on tärkeää, että lämpö pääsee poistumaan elimistöstä tehokkaasti, jotta ylikuumenemiselta vältytään; tätä edistää suuri pinta-ala suhteessa tilavuuteen.

Toisin sanoen kylmässä ilmastossa elävillä tasalämpöisillä eläimillä on lyhyemmät ruumiin ulokkeet, koska pitkät ulokkeet lisäävät ruumiin pinta-alaa ja näin ollen lämmön poistumista elimistöstä.[2][3] Ihon pinta-ala on kuitenkin vain yksi tekijä, joka pitää tasalämpöisen eläimen ruumiinlämpötilan tasaisena; muita ovat muun muassa verenkierron säätely, hikoilu, käyttäytyminen (esimerkiksi varjoon siirtyminen), lihasvärinä, karva- tai höyhenpeite ja rasvakerros.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]