Alkuritari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alkuritari
Baronia brevicornis no1 2.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Silmälläpidettävä [1]
Silmälläpidettävä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Ritariperhoset Papilionidae
Alaheimo: Baroninae
Suku: Baronia
Laji: brevicornis
Kaksiosainen nimi
Baronia brevicornis
(Salvin, 1893)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Alkuritari Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Alkuritari Commonsissa

Alkuritari[2] (Baronia brevicornis) on harvinainen Meksikossa esiintyvä, ritariperhosiin lukeutuva perhoslaji ja Baroniinae-alaheimon ainoa laji. IUCN on luokitellut sen silmälläpidettäväksi (NT)[1].

Alkuritari eroaa selvästi muista ritariperhosistaselvennä ja sitä pidetään heimon alkeellisimpana nykyisin elävänä lajina, joskin se saattaa olla läheisempää sukua apolloille kuin varsinaisille ritareille. Laji on "elävä fossiili" ja sitä muistuttavia lajeja tunnetaan pohjoisamerikkalaisista fossiiliesiintymistä.[3]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkonäöltään laji on erittäin vaihteleva. Siivet ovat melko pitkät ja yleisväriltään ruskeat, ja siipisuonten kohdalla kulkee ruskea viiru. Yleensä etusiiven poikki kulkee kolme voimakkaasti kaartuvaa riviä vaaleita tai kellertäviä laikkuja ja takasiipien tyviosa on laajalti vaalea, usein oranssinsävyinen. Yksilökohtaiset erot perhosten ulkonäössä ja värityksessä ovat huomattavan suuria, minkä vuoksi osa yksilöistä voi olla lähes kokonaan ruskeita, osa suurimmaksi osaksi oranssien laikkujen kirjomia. Takaruumiin alapuoli on musta-keltaraidallinen. Tuntosarvet ovat jokseenkin lyhyet. Siipiväli on 55–65 mm.[4][5][6]

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuritari esiintyy endeemisenä Sierra Madre del Surin vuoristoalueella. Sen elinalue ulottuu eteläisessä Meksikossa Jaliscon, Oaxacan, Chiapasin, Guerreron, Morelosin, Pueblan, Michoacánin sekä Coliman osavaltioiden alueelle. Levinneisyys on erikoinenselvennä ja lienee jäänne eoseenikauden keskivaiheilta, jolloin vuoristo muodosti kapean niemen ympäröivään mereen. Eteläisimmät ja muusta levinneisyydestä erilliset esiintymät Oaxacan ja Chiapasin alueilla ovat saattaneet syntyä pleistoseenin jääkauden aikana perhosten siirtyessä lämpimämmille ilmastoalueille. Perhoset lentävät ilmeisesti yhtenä sukupolvena sadekaudella, ainakin heinäkuussa.[3]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhosta tavataan akaasiametsissä 505–1335 metrin korkeudella merenpinnasta. Kukin perhonen lentää pienellä alueella ja koiraat vartioivat reviiriään latvustoissa. Perhosten tiedetään myös etsiytyvän imemään kosteutta purovarsien hiekasta. Laji voi olla sopivalla paikalla ja oikeaan aikaan etsittynä jopa runsaslukuinen. Naaras munii munat yksitellen sadekauden alussa, kun puiden lehdet puhkeavat. Munia tulee vain muutaman kuhunkin puuhun. Häirittynä toukka huitoo uhkaajaansa pääasiassa orgaanisista hapoista muodostuvaa, haisevaa eritettä tuottavalla osmeterium-ulokkeellaan. Toukat koteloituvat löyhän maa-aineksen sekaan.[3]

Trichogrammatidae-heimon kiilupistiäiset loisivat perhosen munissa, mutta muutoin lajilla on ilmeisesti vain vähän saalistajia. Lajia uhkaa lähinnä väestönkasvun aiheuttama ihmisen levittäytyminen suppean elinalueen akaasiametsiköihin.[3]

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka elää akaasioihin kuuluvalla Acacia cochliacanhalla[6] sekä joissain määrin myös Acacia pennatulalla ja Acacia macracanthalla[7].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Gimenez Dixon, M.: Baronia brevicornis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 1996. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 18.8.2014. (englanniksi)
  2. Kari Nissinen: Lennä, safiirisoturi – maailman päiväperhoslajien suomenkielinen nimistö. Helsinki: Hyönteistarvike Tibiale oy, 2013. ISBN 978-952-67544-2-0. s. 13
  3. a b c d N. Mark Collins & Michael G. Morris: Threatened Swallowtail Butterflies of the World: The Iucn Red Data Book. ISBN 978-2880326036 s. 182–184
  4. http://www.tolweb.org/Baroniinae/12201
  5. http://www.pteron-world.com/topics/classfication/papilionidae/baroniinae.html
  6. a b http://butterfliesofamerica.com/baronia_b_brevicornis.htm
  7. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1017/S1367943004001283/abstract