Alistair MacLean

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Alistair Stuart MacLean (gaeliksi Alasdair MacGill-Eain, s. 28. huhtikuuta 19222. helmikuuta 1987) oli skotlantilainen romaanikirjailija, joka kirjoitti menestysjännäreitä tai seikkailukirjoja. Niistä parhaiten tunnetut ovat ehkä Navaronen tykit ja Saattue Murmanskiin. Hän käytti myös salanimeä Ian Stuart.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MacLean oli papin poika ja oppi englantia toisena kielenään äidinkielensä gaelin jälkeen. Hän syntyi Glasgow’ssa, mutta vietti suuren osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan Daviotissa, lähellä Invernessiä. MacLean liittyi Kuninkaalliseen laivastoon vuonna 1941 ja palveli toisessa maailmansodassa torpedomiehenä. Hän jäi japanilaisten vangiksi ja joutui kidutetuksi. Sodan jälkeen MacLean opiskeli englantia Glasgow’n yliopistossa ja valmistui vuonna 1953. Sitten hän toimi opettajana.

Yliopistossa ollessaan MacLean alkoi kirjoittaa novelleja saadakseen lisätuloja ja voitti kilpailun vuonna 1954 merihenkisellä tarinallaan Dileas. Collins-kustantamo pyysi häneltä romaania, ja MacLean kirjoitti Saattue Muurmanskiin -romaanin, joka perustui hänen omiin sotakokemuksiinsa. Se oli suuri menestys, ja MacLean pystyi pian omistautumaan kokonaan sotatarinoiden, vakoilujuttujen ja muiden seikkailutarinoiden kirjoittamiselle.

1960-luvun alkupuolella MacLean julkaisi kaksi romaania salanimellä Ian Stuart todistaakseen, että hänen kirjojensa suosio johtui niiden sisällöstä, ei kannessa olevasta nimestä. Ne myivät hyvin, mutta täytyy muistaa, ettei MacLean yrittänyt muuttaa tyyliään ja hänen faninsa saattoivat tunnistaa hänet skotlantilaisen salanimen takaa. MacLeanin kirjat tuottivat lopulta hyvin, ja hän muutti Sveitsiin veropakolaiseksi. Hän johti myös hotelliyritystä Englannissa.

MacLeanin myöhempiä kirjoja ei otettu yhtä hyvin vastaan kuin varhaisimpia. Yrittäessään säästää aikaa MacLean hairahtui joskus kohtuuttoman epätodellisiin juoniin. Hän kamppaili myös jatkuvasti alkoholismia vastaan, joka lopulta aiheutti hänen kuolemansa Münchenissä vuonna 1987. MacLean oli kahdesti naimisissa ja sai kolme poikaa ensimmäisen vaimonsa kanssa.

Kirjoitustyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heron Booksin 1970-luvun puolivälissä julkaisemia MacLeanin jännityskirjoja vuosiilta 1955–1971.

Ian Flemingiin tai muihin saman ajan jännityskirjailijoihin verrattuna MacLeanin kirjat ovat epätavallisia ainakin yhdessä suhteessa: niissä ei ole juurikaan seksiä eikä romantiikkaa, koska MacLean ajatteli, että sellaiset viihdekeinot vain hidastaisivat toimintaa. Vain kirjoissa Loputon yö ja Pako yli Jaavan meren on romanttista vivahdusta. Viimeksi mainittu kirja on poikkeus muutenkin: sen päähenkilö kuvataan kolmannessa eikä ensimmäisessä persoonassa kuten useimmissa muissa kirjoissa.

Hän tosiaankaan ei anna tapahtumien kulun juurikaan hidastua kirjoissaan. Tämä saa hänen sankarinsa kamppailemaan näennäisesti lähes mahdottomia todennäköisyyksiä vastaan ja pakottaa heidät fyysisen ja henkisen kestävyytensä äärirajoille. MacLeanin sankarit ovat yleensä rauhallisia, kyynisiä miehiä, jotka ovat kokonaan omistautuneet työlleen, ja heillä on usein jotakin salaista tietoa. Tyypillinen juonenkäänne on sellainen, että sankarin lähin toveri osoittautuu petturiksi. Desmond Bagley on toinen saman aikakauden jännityskirjailija, jonka tyyli muistuttaa MacLeania.

MacLeania viehättivät tekniset yksityiskohdat. Esimerkiksi romaaniin Alaskan musta kulta tehtiin tuotesijoittelu, jonka kohteena oli suomalainen sukseton ja yksitelainen Finncat-moottorikelkka. Kuolonhypyssä käsitellään antimaterian käyttöä aseena; samassa romaanissa esitellään yksityiskohtaisesti kynäaseita sekä esimerkiksi erilaisia köysiä, joita sirkustaiteilijat käyttävät. Kaappaus San Franciscossa -romaanissa mainitaan erikoisrakenteinen kamera, "jolla voi ottaa mustavalko- ja värikuvia sekä filmata".

Luonnolla, erityisesti merellä ja arktisella Pohjolalla, on tärkeä rooli MacLeanin tarinoissa, ja hän käytti maailman monia eksoottisia paikkoja kirjojensa tapahtumapaikkoina. Vain yksi niistä – Kun kello lyö... – sijoittuu hänen kotimaahansa Skotlantiin. MacLeanin parhaat kirjat ovat mahdollisesti ne, joissa hän onnistuu käyttämään omaa sodankäynnin ja merenkulun tietämystään, kuten Saattue Muurmanskiin -romaanissa, jota pidetään nykyään laivastokirjallisuuden klassikkona.

MacLean julkaisi 28 romaania ja novellikokoelman, mutta myös kirjoja T. E. Lawrencesta ja James Cookista. Hän kirjoitti lisäksi elokuvakäsikirjoituksia, joista muutamat perustuivat hänen romaaneihinsa, ja toisia käsikirjoituksia ovat muut kirjailijat myöhemmin muuntaneet romaanin muotoon. Vuoden 1980 tienoissa amerikkalainen elokuvayhtiö antoi MacLeanille tehtäväksi kirjoittaa sarja tarinaluonnoksia, joista sitten tehtäisiin elokuvia. Vaikka MacLean kirjoittikin kuvitteellisesta YK-järjestöstä, toiset kirjailijat kirjoittivat ne valmiiksi. Näihin lukeutuvat John Denisin Kaapattu torni ja Alastair MacNeillin Kuoleman juna. Alistair MacLean palkittiin kirjallisuuden tohtorin arvonimellä Glasgow’n yliopistossa vuonna 1983.

MacLeanin kirjoittamat ja ideoimat teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MacLean itse[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alaskan musta kulta (WSOY 1980) (Athabasca)
  • Armoton meri (WSOY 1985) (The Lonely Sea)
  • Hyvästi Kalifornia (WSOY 1978) (Goodbye California)
  • Jääasema "Zebra" (WSOY 1963) (Ice Station Zebra)
  • Kaappaus San Franciscossa (WSOY 1976) (The Golden Gate)
  • Kahlenukke (WS 1969) (Puppet on a Chain)
  • Kalmankoura (Ian Stuartin salanimellä; WSOY 1964) (The Satan Bug)
  • Kapteeni Cook (WSOY 1972) (Captain Cook)
  • Karhusaari (WSOY 1971) (Bear Island)
  • Katkuinen kuoleman tie (WSOY 1973) (The Way to Dusty Death)
  • Kotkat kuuntelevat (WS 1967) (Where Eagles Dare)
  • Kun kello lyö... (WSOY 1966) (When Eight Bells Toll)
  • Kuoleman joki (WSOY 1981) (River of Death)
  • Kuolonhyppy (WSOY 1975) (Circus)
  • Loputon yö (WSOY 1960) (Night without End)
  • Merinoita (WSOY 1977) (Seawitch)
  • Miljonäärien laiva (WSOY 1962) (The Golden Rendezvous)
  • Navaronen haukat (WS 1968) (Force 10 from Navarone)
  • Navaronen tykit (WSOY 1957) (The Guns of Navarone)
  • Pako yli Jaavan meren (WSOY 1958) (South by Java Head)
  • Partisaanit (WSOY 1982) (Partisans)
  • Pelko on aseeni (WSOY 1961) (Fear Is the Key)
  • Saalistus Barentsinmerellä (WSOY 1984) (San Andreas)
  • Saattue Muurmanskiin (WSOY 1956) (H. M. S. Ulysses
  • Santorinin hauta (WSOY 1986) (Santorini)
  • Särkyneen sydämen sola (WSOY 1974) (Breakheart Pass)
  • Taivaan nuoli (Ian Stuartin salanimellä; WSOY 1961) (The Dark Crusader)
  • Takaa-ajo Vaccarèsiin (WS 1970) (Caravan to Vaccarès)
  • Tulvaportti (WSOY 1983) (Floodgate)
  • Viimeinen rintama (WSOY 1959) (The Last Frontier)

John Denis ideoiden pohjalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaapattu torni (WSOY 1981) (Hostage Tower)
  • Kaappaajan paluu (WSOY 1982) (Airforce One is down)

Alastair MacNeill ideoiden pohjalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuoleman juna (WSOY 1988) (Death Train)
  • Kuoleman kauppiaat (WSOY 1990) (Red Alert)
  • Pyörremyrsky (WSOY 1992) (Dead Halt)
  • Salamurhaajien aika (WSOY 1991) (Time of the Assassins)
  • Yövartio (WSOY 1989) (Night Watch)

Suomentamattomat teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alistair MacLean Introduces Scotland (1972)
  • All about Lawrence of Arabia (1962)
  • Borrowed Time (kirjoittanut Hugh Miller; 1998)
  • Code Breaker (kirjoittanut Alastair MacNeill; 1993)
  • Golden Girl (kirjoittanut Simon Gandolfi; 1992)
  • Golden Web (kirjoittanut Simon Gandolfi; 1993)
  • Golden Vengeance (kirjoittanut Simon Gandolfi; 1994)
  • Prime Target (kirjoittanut Hugh Miller; 1997)
  • Rendezvous (kirjoittanut Alastair MacNeill; 1995)

MacLeanin kirjoista tehdyt elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]