Alfa Romeo MiTo
Alfa Romeo MiTo on Alfa Romeon autoista pienin ja edullisin.[1] Auton nimi tulee kaupungeista Milano ja Torino. Toisaalta mito on myös italian kielen sana, joka tarkoittaa suomeksi myyttiä. MiTon tuotanto aloitettiin vuoden 2008 aikana, ja Suomessa se tuli myyntiin vuonna 2009. Auto on jäänyt Suomessa melko harvinaiseksi: marraskuun 2011 loppuun mennessä niitä oli rekisteröity 248 kappaletta.[2] Alfa Romeo MiTo on saanut kehuja erityisesti ajo-ominaisuuksistaan ja sekä persoonalliseksi että urheilulliseksi luonnehditusta ulkonäöstään. [3] [4] [5] [6]
MiTon erikoisuus on auton vaihdekepin edessä sijaitseva DNA-kytkin, jonka avulla voi valita auton ajo-ohjelman kolmesta eri vaihtoehdosta (Dynamic, Normal ja All weather). Valinta vaikuttaa muun muassa auton moottorin, vaihteiston, jousituksen, ohjausjärjestelmän ja ajonhallintajärjestelmän toimintaan. Tekniikaltaan MiTo pohjaa osittain Fiat Grande Punton tekniikkaan, mutta sitä on viritetty Alfan tyyliin.[7] Engine Technology International -lehden tuomaristo valitsi MiTon vuonna 2010 esiteltyä huippumallia Quadrifoglio Verdeä (QV) vauhdittavan 170-hevosvoimaisen bensiinimoottorin vuoden 2010 parhaaksi uudeksi moottoriksi. [8]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Mallit
| Malli | Moottori | Iskutilavuus | Teho | Vääntö | Huippunopeus | Kiihtyvyys 0-100 km/h | Yhdistetty EU-kulutus |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1,4 | R4 | 1 368 cm3 | 57 kW (78 hv) @6 000 r/min | 120 Nm @4 750 r/min | 165 km/h | 12,3 s | 5,9 l/100 km |
| 1,4 Junior 95 | R4 | 1368 cm3 | 70 kW (95 hv) @6 000 r/min | 125 Nm @4 500 r/min | 180 km/h | 12,1 s | 5,9 l/100 km |
| 1.4 MultiAir 105 | R4 | 1 368 cm3 | 77 kW (105 hv) @6 500 r/min | 130 Nm @4 000 r/min | 187 km/h | 10,7 s | 5,8 l/100 km |
| 1.4 MultiAir 135 | R4 | 1 368 cm3 | 99 kW (135 hv) @5 000 r/min | 206 Nm @1 750 r/min | 207 km/h | 8,4 s | 5,6 l/100 km |
| 1,4 T-Jet 155 | R4 | 1 368 cm3 | 114 kW (155 hv) @5 500 r/min | 230 Nm @3 000 r/min | 215 km/h | 8,0 s | 6,5 l/100 km |
| 1,4 Quadrifoglio Verde | R4 | 1 368 cm3 | 125 kW (170 hv) @5 500 r/min | 250 Nm @2 500 r/min | 219 km/h | 7,5 s | 6,0 l/100 km |
| 1.3 JTDm diesel | R4 | 1 248 cm3 | 70 kW (95 hv) @4 000 r/min | 200 Nm @1 500 r/min | 180 km/h | 11,6 s | 4,3 l/100 km |
| 1.6 JTDm diesel | R4 | 1 598 cm3 | 88 kW (120 hv) @3 750 r/min | 320 Nm @1 750 r/min | 198 km/h | 9,9 s | 4,6 l/100 km |
[muokkaa] Mitat
- Pituus: 4 063 mm
- Leveys: 1 720 mm
- Korkeus: 1 446 mm
- Raideväli e/t: 1 483/1 475 mm
- Akseliväli: 2 511 mm
- Omamassa: 1 155-1 280 kg
- Tavaratila 270 l
- Polttoainesäiliö: 45 l
- Kääntöympyrä (vas. puskurista): 11,25 m
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Tekniikan Maailma: Alfa MiTolle aggressiviiset hinnat Viitattu 14.9.2009
- ↑ TraFi: Ensirekisteröidyt henkilöautot merkin ja mallin mukaan Viitattu 23.12.2011
- ↑ Tekniikan Maailma: Jotain alkukantaista mutta niin tyylikästä Viitattu 6.2.2011
- ↑ Iltalehti.fi: Muskelisydän Viitattu 6.2.2011
- ↑ Keskisuomalainen.fi: Alfa Romeo MiTo on puhdas pikkusportti Viitattu 6.2.2011
- ↑ Tuning.fi: Milano-Torino, Mikkeli-Tornio? Viitattu 6.2.2011
- ↑ Iltalehti.fi: Alfa Romeo MiTo - Auton täydeltä tyylitajua Viitattu 14.9.2009
- ↑ Alfaromeo.fi: Fiat Groupin 1,4-litrainen MultiAir-moottori valittiin Viitattu 9.6.2011
[muokkaa] Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alfa Romeo MiTo Wikimedia Commonsissa
| Nykyiset mallit | |
|---|---|
| Entiset mallit |
1910-1920: 24 HP · 40-60HP |
| Tulevat mallit |
Giulietta (2010) |
| Konseptimallit |
33.2 · 2000 Sportiva · BAT 5/7/9 · Bella · Caimano · Canguro · Capsula · Carabo · Centauri · Cuneo · Dardo · Delfino · Diva · Disco Volante · Giuletta Bertone Spider · Alfa Romeo Inguana · Kamal · Monoposto · Navajo · Nuvola · Progetto Cinque · Protéo · Scarabeo · Scighera · Sportut · Visconti · Vivace · Vola · Zeta 6 · |
| Hyötyajoneuvot |
Pakettiautot: Romeo · Romeo 2 · Romeo 3 · A11/F11A12/F12 · AR8 · AR6 · |
| Henkilöautot |
Ferrari · Maserati · Fiat (Fiat Group Automobiles S.p.A.): · Abarth · Alfa Romeo · Fiat · Lancia |
|---|---|
| Hyötyajoneuvot |
CNH Global: · Case IH · Kolbelco · New Holland · Steyr · Iveco: Irisbus · Astra · Iveco Magirus |
| Merkittävä omistusosuus |
Tofaş (38%) · Chrysler Group, LLC (20%): · Chrysler · Dodge · Jeep · RAM · Global Electric Motorcars |
| Lopetetut merkit |
Autobianchi · Innocenti · Zastava · Seddon Atkinson · Pegaso |
Sivulta puuttuu