Alexander’s Ragtime Band
| ”Alexander’s Ragtime Band” | |
|---|---|
Kappaleen kansilehti vuodelta 1911. |
|
| Säveltäjä | Irving Berlin |
| Sanoittaja | Irving Berlin |
| Julkaistu | 1911 |
| Kieli | Englanti |
”Alexander’s Ragtime Band” on Irving Berlinin säveltämä ja sanoittama yhdysvaltalainen musiikkikappale vuodelta 1911. Kappaletta myytiin seitsemässä kuukaudessa miljoona kappaletta[1] ja siitä tuli paitsi Tin Pan Alleyn siihen asti suosituin kappale, myös Berlinin uran ensimmäinen kansainvälinen hitti.[2] Sitä alkoivat esittää muun muassa Al Jolson sekä vaudeville-artistit Helen Vincent ja Sophie Tucker joitakin viikkoja julkaisemisen jälkeen.[3]
Nimestään huolimatta sävellyksessä esiintyi huomattavasti vähemmän ragtime-musiikin elementtejä kuin Berlinin uransa alkuvaiheessa kirjoittamissa oikeissa ragtime-kappaleissa.[1] Säveltäjä ja musiikkikirjoittaja Alec Wilder kirjoitti kappaleen olevan ensimmäinen hänen tuntemansa populaarimusiikin kappale, jossa säkeistö ja kertosäe ovat eri sävellajissa.[4]
Julkaisemisen aikaan liikkui huhuja, että Berlin olisi varastanut sävellyksen joltakulta aikakauden mustista säveltäjistä.[3] Muun muassa Lukie Johnsonia epäiltiin, mutta tämä kiisti väitteet osallisuudesta kappaleen säveltämiseen.[3] Berlinin kehotuksista huolimatta kukaan ei kuitenkaan tullut julkisuuteen vaatimaan osaansa tekijänoikeuksista.[3] Ragtime-pianisti Scott Joplinin kerrotaan myöhemmin valittaneen, että ”Alexander’s Ragtime Band” perustui hänen julkaisemattomaan Treemonisha-oopperaansa tekemään sävellykseen.[3]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ a b William Zinsser: Easy to Remember: The great American songwriters and their songs, s. 104–106. David R. Godine Publisher, 2006. ISBN 1567923259. (englanniksi)
- ↑ Philip Furia: The poets of Tin Pan Alley: A history of America’s great lyricists, s. 49. Oxford University Press US, 1992. ISBN 0195074734. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Gary Giddins: Visions of Jazz: The first century, s. 35–36. Oxford University Press US, 2000. ISBN 0195132416. (englanniksi)
- ↑ Alec Wilder ja James T. Maher: American Popular Song: The great innovators, 1900–1950, s. 94. Oxford University Press US, 1972. ISBN 0195014456. (englanniksi)
[muokkaa] Aiheesta muualla
Lähdeaineistoa aiheesta Alexander’s Ragtime Band Wikiaineistossa (englanniksi)