Alex Jones

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alex Jones
Alex Jones

Alex Jones (s. 11. helmikuuta 1974 Austin, Texas) on yhdysvaltalainen radiojuontaja, joka radio-ohjelmaassaan käsittelee muun muassa ”uutta maailmanjärjestystä”. Häntä on usein sanottu salaliittoteoreetikoksi. Hänen tukijansa kutsuvat häntä tutkivaksi journalistiksi.

Jones on maailmankatsomukseltaan paleokonservatiivi, joka vastustaa Yhdysvaltain hallinnon toimenpiteitä. Hänen mukaansa Yhdysvaltain hallinto oli Syyskuun 11. päivän iskujen takana, ja käytti iskuja pelon lietsomiseen, sotatoimien oikeuttamiseen ja kansalaisoikeuksien rajoittamiseen.

[muokkaa] Dokumentit

Jones on tuottanut lukuisia dokumenttielokuvia. Dokumenteissaan hän pyrkii tuomaan esiin valtaapitävän eliitin hämäräperäisiä toimia ja yhteyksiä terroritekoihin. Varsinkin Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen hänen dokumenttinsa ovat keskittyneet Yhdysvaltain hallinnon osuuteen näiden terrori-iskujen taustalla, sekä herättämään yleisesti suuren yleisön tietoisuutta terroriteoista ja niiden todellisista tarkoitusperistä ja seurauksista.


Hänen tunnetuimpia dokumenttejaan ovat mm.

  • Dark Secrets: Inside Bohemian Grove (2000)
  • Martial Law 9/11: Rise Of The Police State (2005)
  • TerrorStorm (2006)
  • ENDGAME: Blueprint For Global Enslavement (2007)
  • The 9/11 Chronicles Part One: Truth Rising (2008)

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut