Alexander Saxelin

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Alex. Saxelin)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alex Saxelin 1930-luvun alussa.

Alexander "Alex" Saxelin (29. elokuuta 1899 Viipuri9. lokakuuta 1959)[1] oli suomalainen balettimestari. Hän oli 1930- ja 1940-luvun tunnetuimpia tanssijoita Suomessa. Hän esiintyi sekä oikealla nimellään Alexander että sen lyhennelmällä Alex.

Saxelinin äidin tiedetään olleen suomalaista syntyperää mutta isä on tuntematon.[2] Hän valmistui Pietarin Keisarillisesta balettikoulusta opiskeltuaan laitoksessa vuosina 1910–1919. Hän muutti takaisin Viipuriin vuonna 1921 ja edelleen Helsinkiin vuonna 1922. Saxelin toimi Helsingissä baletinopettajana, mutta teki myös tanssikiertueita muualle Eurooppaan muun muassa kollegoidensa Klawdija Gorewan ja Ivan Kirejeffin kanssa. Hän myös avusti muita suomalaisia tanssijoita, kuten Mary Paischeffia ja Irja Hagforsia heidän tanssiesityksissään.[2]

Vuonna 1935 Saxelin valittiin Kansallisbaletin toiseksi balettimestariksi George Gén jälkeen, ja hän toimi tässä tehtävässä vuoteen 1954 saakka. Saxelin palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1948.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tiina Suhonen: Saxelin, Alexander Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c Anne Makkonen: One Past, Many Histories. Loitsu (1933) in the Context of Dance Art in Finland (Chapter I: Existing Histories of Finnish Dance Art) Väitöskirja. University of Surrey. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.