Aleksios II Komnenos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aleksios II Komnenos (10. syyskuuta 11671183) oli Bysantin keisari 11801183.

Aleksios oli Manuel I Komnenoksen vanhin poika. Hänen äitinsä Maria oli Antiokian Raimondin tytär. Manuelin kuoltua vuonna 1180 Maria hallitsi poikansa sijasta. Manuelin länsiystävälliseen politiikkaan kyllästyneet kansalaiset pelkäsivät frankkien vaikutusvallan lisääntyvän entisestään. Maria nimitti neuvonantajakseen protosebastos Aleksioksen, joka tiedettiin erityisen myötätuntoiseksi länsimaita kohtaan.

Tyytymättömyys sai aikaan lukuisia salaliittoja. Marian tytärpuoli, jonka nimi myös oli Maria, oli osana yhtä tällaista ja joutui pakenemaan Hagia Sofian kirkkoon miehensä Monferratin Ranierin kanssa. Keisarinna komensi keisarillisen kaartin valtaamaan kirkon. Vain patriarkan väliintulo esti kirkon valtauksen.

Seuraavan vallankaappausyrityksen takana oli keisarin serkku Andronikos. 64-vuotias Andronikos marssi Konstantinopolia kohti elokuussa 1183. Ennen kuin hän oli edes kerennyt pääkaupunkiin sen asukkaat kapinoivat ja ottivat hänet avosylin vastaan.

Keisarinna ja nuori keisari lähetettiin pois kaupungista vankeuteen odottamaan kohtaloaan. Andronikos osoittautui nimittäin julmaksi despootiksi, joka raivasi tieltään kaikki mahdolliset vastustajansa. Kolmetoistavuotias Aleksios joutui omin käsin kirjoittamaan äitinsä kuolemantuomion. Keisarinna kuristettiin sellissään. Syyskuussa 1183 Andronikos antoi kruunata itsensä keisariksi. Nuori Aleksios murhattiin pari kuukautta myöhemmin ja hänen ruumiinsa heitettiin mereen.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä
Manuel I Komnenos
Bysantin keisari
 
Seuraaja
Andronikos I Komnenos
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.