Aleksei Petrovitš
.jpg)
Aleksei Petrovitš (ven. Алексе́й Петро́вич); (28. helmikuuta (J: 18. helmikuuta) 1690 Moskova, Moskovan Venäjä – 7. heinäkuuta (J: 26. kesäkuuta) 1718 Pietari, Moskovan Venäjä) oli Pietari I Suuren ja tämän ensimmäisen vaimon, jalosukuisen Jevdokija Fjodorovna Lopuhinan (1669–1731) vanhin poika sekä Venäjän kruununperillinen.[1] Pietari Suuri surmautti salaliitosta syytetyn Aleksein vuonna 1718. Aleksein pojasta tuli myöhemmin hallitsija nimellä Pietari II.
Suku ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksei vietti varhaislapsuutensa isoäitinsä ja äitinsä Jevdokija Lopuhinan luona. Äidin jouduttua miehensä pakottamana luostariin vuonna 1698 poika vietiin isänpuoleisen tätinsä Natalja Aleksejevna Romanovan (1673–1716) luokse Preobraženskojen kylään, jossa hän opiskeli saksalaisten kotiopettajien johdolla, mm. paroni Heinrich von Huyssen.[2] Vaikeiden perhesuhteiden ja ympäristön vaikutuksesta Alekseista tuli heikkoluonteinen, sulkeutunut ja arka.[3]
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosina 1705–1706 hänen ympärilleen muodostui Pietarin uudistuksia vastustanut, papeista ja pajareista koostunut oppositio.[1] Suuressa Pohjan sodassa Aleksei kuitenkin osallistui lojaalisti isänsä Pietari Suuren mukana Narvan piiritykseen vuonna 1704 ja johti Moskovan linnoittamista vuonna 1707. Hän opiskeli vuonna 1709 Dresdenissä Saksissa.[4]
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1711 Aleksei meni naimisiin saksalaisen prinsessa Charlotte Christine von Braunschweig-Wolfenbüttelin (1694–1715) kanssa. Ensimmäisen puolen vuoden jälkeen Aleksei alkoi vältellä vaimoaan, jota hän väitti rokonarpiseksi ja liian laihaksi. Heille syntyi tytär Natalia (1714–1728, kuoli 14-vuotiaana tuberkuloosiin) ja poika Pjotr (1715–1730), josta myöhemmin tuli keisari Pietari II. Ulkomaanmatkojensa jälkeen vähälahjaisena pidetty Aleksei menetti lopullisesti kiinnostuksensa sotilaallisia harrastuksia kohtaan. Hän vastusti isänsä määräyksiä, juopotteli pappien kanssa ja solmi suhteen[3] Nataljan syntymän jälkeen vuonna 1714, vangiksi otettuun suomalaiseen maaorjaan Eufrosyneen.[5] Pietari I vaati Alekseita luopumaan uudistusten vastustuksesta uhkaillen häntä kruununperijän aseman menetyksellä ja luostariin sulkemisella.[1]
.jpg)
Charlotten kuoltua poikansa Pjotrin synnytyksen jälkeen Aleksei pakeni vuonna 1716 Eufrosynen kanssa Itävaltaan lankonsa Kaarle VI:n suojiin. Aluksi he asuivat Ehrenbergin linnassa Tirolissa ja myöhemmin Napolissa. Pietari I:n lähettiläät saivat Aleksein palaamaan kotimaahan, jossa hänelle luvattiin mahdollisuus mennä naimisiin Eufrosynen kanssa.[3] Ratkaiseva rooli oli diplomaatti Pjotr Tolstoilla, joka sai suostuteltua Aleksein palaamaan.[6]
Kruununperijä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksein saavuttua Venäjälle tammikuussa 1718 Pietari I pakotti hänet luopumaan kruunusta ja ilmiantamaan salaliittolaiset. Kenraalikunnasta, senaattoreista ja synodin jäsenistä koostunut korkein oikeus tuomitsi hänet kesäkuun 24. päivänä kuolemaan.[1] Viikon ajan kidutettu Aleksei menehtyi ennen tuomion täytäntöönpanoa.[3] Erään tiedon mukaan Pietari I:n lähipiiriin kuuluneet henkilöt kuristivat hänet Pietari-Paavalin linnoituksen vankisellissä. Hänet haudattiin Pietari-Paavalin katedraalin portaikon alle.[7] Eufrosynen huhtikuussa 1717 synnyttämän lapsen kohtalo on tuntematon.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 1, s. 418. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1970.
- ↑ Alexis | Tsar Peter I, Romanov Dynasty, Regency | Britannica www.britannica.com. 3.7.2023. Viitattu 16.7.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom): Aleksei Petrovitš, tsarevitš. Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).
- ↑ Alexis (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 20.5.2014.
- ↑ Uusi tietosanakirja, 1. osa, seitsemäs painos, s. 442. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1963.
- ↑ Pyotr Andreyevich, Count Tolstoy (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 20.5.2014.
- ↑ Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 57. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
| ||||||||||||||||||
