Aleksanteri I

Aleksanteri I
Venäjän keisari
1801–1825
Edeltäjä	Paavali I
Seuraaja	Nikolai I
Tiedot
Syntynyt	23. joulukuuta 1777 Pietari
Kuollut	1. joulukuuta 1825 (47 vuotta) Taganrog
Uskonto	ortodoksi

Aleksanteri I. Franz Krügerin maalaus.

Aleksanteri I (23. joulukuuta (J: 12. joulukuuta) 1777 Pietari – 1. joulukuuta (J: 19. marraskuuta) 1825, Taganrog) oli Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas.

Keisarina

Aleksanteri nousi keisariksi vuonna 1801 isänsä murhan jälkeen. Hänet oli kasvatettu valistusajan hengessä, mutta hän oli myös taipuvainen romantismiin ja mystiikkaan, etenkin valtakautensa loppuvaiheissa. Aleksanteri korvasi Pietari Suuren perustamat kollegiot ministeriöillä, mutta menetti kiinnostuksensa suurempiin hallintouudistuksiin.

Aleksanterin valtakaudella Napoleonin kasvava valta oli Euroopan maiden pääasiallisena huolenaiheena, ja Venäjä liittyi jälleen Britannian ja Itävallan rinnalle Napoleonia vastaan. Napoleon löi koalition Austerlitzin taistelussa 1805 ja voitti venäläiset uudelleen Friedlandissa 1807. Aleksanteri joutui taipumaan rauhaan, ja 1807 solmitulla Tilsitin sopimuksella hänestä tuli Napoleonin liittolainen. Pakottaakseen Ruotsin Britannian saartoon, hän valloitti Suomen Suomen sodassa 1809 ja hyökkäsi vielä 1812 Turkkia vastaan vallaten Bessarabian.

Venäjän–Ranskan liitto alkoi rakoilla Napoleonin suhtautuessa epäluuloisesti Venäjän aikeisiin Bosporinsalmen ja Dardanellien suhteen, ja Aleksanteri epäili Napoleonin uudelleen perustaman puolalaisen Varsovan suuriruhtinaskunnan tarkoitusta. Aleksanteri ei hyväksynyt Napoleonin pyrkimystä antaa lainsäädännöllä juutalaisille lupa koronkiskontaan. Mannermaasulkemus ei palvellut Venäjän taloudellisia eikä inhimillisiä etuja, ja Aleksanteri sanoutui irti siitä 1810. Kesäkuussa 1812 Napoleon hyökkäsi Venäjälle 600 000 miehen Grande Arméen kanssa. Joukot marssivat Moskovaan asti, mutteivät saavuttaneet ratkaisevaa voittoa. Perääntyessään armeijassa oli jäljellä enää 30 000 miestä.

Liittolaisten kanssa ranskalaiset ajettiin takaisin Pariisiin, ja Napoleon syöstiin vallasta. Liittolaisten voiton jälkeen Aleksanteri sai maineen Euroopan pelastajana, ja hänen osuutensa oli merkittävä Wienin kongressissa 1815 piirrettäessä Euroopan rajat uudelleen. Samana vuonna hän perusti Pyhän allianssin Itävallan ja Preussin kanssa, joiden johtajien kanssa hän julisti ylläpitävänsä kristillisiä arvoja Euroopassa. Samalla maat turvasivat selustansa Ranskan vallankumouksesta lähtöisin olevia huolestuttavia yksinvaltaa vastustavia ja vapautta vaativia arvoja vastaan. Liitosta tuli neliliitto Britannian myötä ja viisiliitto Ranskan liittyessä siihen 1818. Britannia paljolti pysyi syrjässä toiminnasta, mutta mannermaiset jäsenet kukistivat menestyksekkäästi perustuslaillisten kapinat Italiassa 1821 ja Espanjassa 1823.

Venäjä jatkoi laajenemistaan länteen, Wienin kongressi perusti uudelleen Puolan kuningaskunnan, jolle Aleksanteri myönsi perustuslain. Hänestä tuli Venäjän itsevaltaisen keisarin ja Suomen suuriruhtinaan (1809) aseman lisäksi myös Puolan peruslaillinen monarkki. Aleksanteri järjestytti Suomessa Porvoon valtiopäivät 1809. Vuonna 1813 Venäjä valloitti Bakun Kaukasiassa Persialta, ja Alaskakin oli jo tiukasti keisarikunnan hallussa.

Aleksanteri I:n aikana syntyivät ensimmäiset vallankumoukselliset liikkeet. Ranskasta palaavat upseerit toivat mukanaan ideat ihmisoikeuksista, edustuksellisesta hallituksesta ja demokratiasta. Itsevaltaisuuden vastustus ja vaatimukset maaorjuuden lopettamisesta alkoivat lisääntyä. Radikaaleimmat olivat jopa valmiit itsevaltiuden väkivaltaiseen päättämiseen vallankumouksella. Kummastus siitä, että Kongressi-Puolalle oli sallittu lakiasäätävä parlamentti, joka oli vastuullinen vain Puolan varakreiville, kun taas Venäjällä oli itsevaltius ilman perustuslakeja, herätti tyytymättömyyttä ja useat ryhmät olivat valmistautumassa kapinaan keisari Aleksanterin yllättäen kuollessa 1825. Aleksanterin veli, Konstantin, joka oli perimysjärjestyksessä seuraavana, kieltäytyi kruunusta ja valtaistuimelle nousi hänen toinen veljensä Nikolai I. Upseeriryhmä, jolla oli komennossaan 3000 miehen joukot, kieltäytyi tunnustamasta uutta hallitsijaa ja vaativat sen sijaan perustuslakia. Kapinan ajankohdan mukaan joulukuussa sitä kutsutaan dekabristikapinaksi. Dekabristit esiintyivät Konstantinin liittolaisina ja vaativat hänen ympärilleen muodostettavaa perustuslaillista monarkiaa, mutta heidän joukossaan oli myös tasavaltalaisia. Konstantinin kieltäydyttyä kruunusta armeija murskasi kapinan. Sen johtajat teloitettiin ja loput karkotettiin Siperiaan.

Helsingin Kansalliskirjaston pihalta löytyy Aleksanteri I:n rintakuva.

Kuolema

Aleksanteri I kuoli vuonna 1825 47-vuotiaana, Etelä-Venäjällä olevassa Taganrogin kaupungissa. Hän oli ollut kaupungissa tarkastusmatkalla dekabristikapinan aikana. Kuoleman jälkeen Britannian suurlähettiläs ilmoitti että keisari oli lähtenyt laivalla Englantiin. Tämä jäi kuitenkin vahvistamattomaksi. Venäjällä jäi sitkeästi elämään legenda jonka mukaan Aleksanteri I ei kuollutkaan tuolloin vaan vetäytyi uskonnolliseen mietiskelyyn. Tomskissa vuonna 1864 kuollutta siperialaista erakkoa Fedor Kusmitšia väitettiin keisari Aleksanteriksi. Selvittämättä on jäänyt myös Aleksanterin ruumiin kohtalo. Kun Neuvostoliiton keskuskomitea yli sata vuotta myöhemmin avasi Aleksanteri I:n haudan Pietari-Paavalin linnoituksen kirkossa Pietarissa, hauta oli tyhjä. Marmoriarkussa ei ollut minkäänlaisia jälkiä siitä, että siellä olisi joskus ollut ruumis.^lähde?

Aiheesta muualla

Matti Klinge: Aleksanteri I (1777–1825) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu 23.6.2000. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Venäjän keisarit

Pietari Suuri | Katariina I | Pietari II | Anna | Iivana VI | Elisabet | Pietari III | Katariina II | Paavali I | Aleksanteri I | Nikolai I | Aleksanteri II | Aleksanteri III | Nikolai II