Alec Aalto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alec Mikael Aalto (24. syyskuuta 1942 Helsinki24. joulukuuta 2018[1] Helsinki) oli suomalainen diplomaatti.[2] Ulkoministeriössä hän aloitti vuonna 1979 ja toimi Suomen suurlähettiläänä Itävallassa (1991–1995), Italiassa (2003–2006) ja Ruotsissa 2006–2010 eläkkeelle jäämiseensä asti.

Aalto valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1967 Helsingin yliopistosta, ja hän opiskeli myös musiikkia Sibelius-Akatemiassa.[1] Vuosina 1968–1970 hän opiskeli Oxfordin yliopistossa kansainvälistä oikeutta.[3][4]

Vuodet 1970–1972 Aalto työskenteli Yleisradion toimittajana, minkä jälkeen hän oli vuodet 1973–1975 valtioneuvoston tiedotuspäällikkö.[3] Hän toimi tehtävässä muun muassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi Etykin lehdistöpäällikkönä.[4] Vuonna Aalto oli 1975 pääministerin sihteeri Keijo Liinamaan virkamieshallituksessa[4] ja vuosina 1976–1978 Neste Oy:n tiedotusjohtaja.[3]

Ulkoministeriön palvelukseen Aalto siirtyi vuonna 1979. Vuoteen 1984 saakka hän toimi ministeriön lehdistö- ja kulttuurikeskuksen päällikkönä, vuonna 1985 kauppapoliittisen osaston neuvottelevana virkamiehenä ja vuosina 1986–1991 kauppapoliittisen osaston apulaisosastopäällikkönä.[3]

Vuonna 1991 Aalto aloitti suurlähettiläänä Itävallassa toimien samalla Suomen edustajana Wienissä toimivissa YK:n järjestöissä ja oli akkreditoituna myös Sloveniaan. Vuosina 1995–1997 Aalto työskenteli valtioneuvoston kansliassa pääministerin erityisavustajana kansainvälisissä asioissa. Vuodet 1997–2003 hän oli Euroopan unionin asioiden valtiosihteeri ja vuosina 2000–2003 myös valtioneuvoston EU-sihteeristön päällikkö.[3]

Vuodet 2003–2006 Aalto oli Suomen suurlähettiläs Italiassa, akkreditoituna myös Maltalle ja San Marinoon. Kesäkuussa 2006 hän aloitti viimeisen pestinsä suurlähettiläänä Ruotsissa.[3] Aalto jäi eläkkeelle helmikuussa 2010.[5]

Aallon vanhemmat olivat näyttelijä Märta Laurent ja varatuomari, kauppaneuvos Arvo Mikael Aalto. Hän oli kaksikielinen. Hänellä oli vaimo ja tytär.[3] Aalto harrasti musiikkia ja viihtyi maaseudulla, saaristossa ja Lapissa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Grönberg, Tom – Lipponen, Paavo – Aalto, Johan: Nekrolog: Alec Aalto. Hufvudstadsbladet, 20.1.2018, s. 39.
  2. Tuominen, Tia (toim.): Suomen lakimiehet 2015 Finlands jurister, s. 1–2. Helsinki: Talentum, 2015. ISBN 978-952-14-2536-3.
  3. a b c d e f g Suurlähettiläs Alec Aallon curriculum vitae 21.11.2007. Suomen suurlähetystö, Tukholma. Viitattu 19.5.2014.
  4. a b c d Korhonen, Matti J.: Suurlähettiläs Alec Aalto (Internet Archive) Tukholma.net. Arkistoitu 3.7.2008. Viitattu 19.5.2014.
  5. Vuolanen, Petra: Suurlähettiläs Alec Aalto jättää Tukholman 21.1.2010. Suomen suurlähetystö, Tukholma. Viitattu 19.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]