Albert Ketèlbey

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Albert William Ketèlbey (9. elokuuta 187526. marraskuuta 1959) oli englantilainen säveltäjä, kapellimestari ja pianisti.

Ketèlbey syntyi Birminghamissa, Englannissa George Ketelbeyn (sukunimi ilman aksenttia) ja Sarah Astonin lapsena. Hän oli naimisissa laulajatar Charlotte Siegenbergin (1871-1947) kanssa. Tämän kuoleman jälkeen hän avioitui Mabel Maud Pritchettin kanssa. Kummastakaan avioliitosta ei syntynyt lapsia.

Ketèlbey pääsi Lontoon Trinity College of Musiciin vuonna 1888, jossa hän opiskeli pianon- ja urkujensoittoa, käyrätorvea ja klarinettia. Hän toimi Wimbledonin Saint John’s Churchin urkurina vuosina 1891-1894 ja myöhemmin pääasiassa teatterikapellimestarina. Hän oli myös 1909 lähtien Columbia-yhtiön äänitysosaston johtaja.

Ketèlbey oli erittäin taitava soitinnuksessa, josta esimerkkinä 1915 julkaistu Luostarin puutarhassa -orkesteriteos. Se oli suuri yleisömenestys. Hän sävelsi orkesteriteosten lisäksi myös muun muassa erinomaisia pianokappaleita sekä koomisen oopperan. Hän käytti joissain sävellyksissä salanimeä.

Ketèlbey kuoli kotonaan Cowesissa vuonna 1959. Hänen sävellyksensä ovat jatkuvasti soitetuimpia ja toivotuimpia radio-ohjelmissa eri puolilla maailmaa.

Kauko Käyhkö levytti kappaleen Luostarin puutarhassa Kyllikki Solanterän sanoin vuonna 1961.

Kuuluisimpia sävellyksiä:

  • In a Monastery Garden - Luostarin puutarhassa (1915)
  • In a Persian Market - Persialaisella torilla (1920)
  • Bells across the meadows (1921)
  • Romantic Suite (1922)
  • In a Chinese Temple Garden – Kiinalaisessa puutarhassa (1925)
Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.