Albanialainen musiikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Albanialainen kansanmusiikkiryhmä.

Albania on ollut kautta olemassaolonsa ajan monien eri valtakuntien osana, jonka seurauksena musiikin alalla on monipuolinen, monikulttuurinen musiikki.

Musiikilla on Albaniassa aina ilmaistu kansallisia tunteita, mm. sosialismin aikana musiikki ylisti puoluetta; nyt demokratian aikana taas se käsittelee monia tukahdutettuja perinteitä ja nykyisten puolueiden ja ideoiden tukemista. Sosialismin lakkautuminen johti myös popmusiikin nousuun, Ardit Gjebrean johdolla. Jollakin asteella sosialistit tukivat kansanmusiikkia, kunhan se yleisesti ylisti puoluetta, mutta sittemmin on palattu kansanomaisempaan tyyliin. Musiikki on aina ollut valtavan tärkeä vaikuttaja Albaniassa, vaikka albanialainen musiikki ei ole maailmalla tunnettua.

Maan eteläosassa on kehittynyt erityinen moniääninen laulutapa, joka muistuttaa bysanttilaista kirkkomusiikkia tai kirkonkellojen soittoa: vuorollaan yksi ääni laulaa pitkää ääntä urkupisteessä. Pohjoisosan laulut ovat yleensä yksiäänisiä.[1]

[muokkaa] Lähteet

  1. Vocal Traditions of Albania Musical Traditions

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä