Alan Parsons Project

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alan Parsons Project

Alan Parsons Project on brittiläinen rockyhtye, jonka perustivat Alan Parsons ja Eric Woolfson. Ryhmässä on vakituiset jäsenet Stuart Elliot ja Ian Bairnson ja heidän lisäkseen vaihtuvia vokalisteja, kuten Colin Blunstone, Chris Rainbow ja Gary Brooker (Procol Harum). Ryhmä on hyvin tunnettu konseptialbumeistaan, joissa teemana on esimerkiksi Edgar Allan Poe, Antoni Gaudí ja Sigmund Freud. Eric Woolfson kirjoitti suurimman osan sanoituksista ja Alan Parsons musiikin.

Alan Parsons on ollut monissa projekteissa mukana jo ennen soolouraansa, kuten äänittäjän apulaisena The Beatlesin kahdella viimeisellä albumilla Abbey Road ja Let It Be sekä tuottajana Pink Floydin Dark Side of the Moon -albumilla. Muita artisteja ja yhtyeitä, joiden levyjä hän on äänittänyt tai tuottanut, ovat olleet muiden muassa Paul McCartneyn Wings, The Hollies, Steve Harley & Cockney Rebel, Pilot, Ambrosia, John Miles ja Al Stewart.

NBA:n Chicago Bulls käytti kappaleen "Sirius" alkua avausmusiikkinaan Michael Jordanin vuosina.

Vuonna 2008 kaikki Alan Parsons Projectin albumit julkaistiin uudelleen ja ne sisälsivät ennenkuulumatonta lisämateriaalia sekä kahden CD:n kokoelman The Essential Collection.

Alan Parsons keikkailee edelleen ympäri maailmaa, mutta ilman Eric Woolfsonia.

[muokkaa] Diskografia

Albumit

  • Tales of Mystery and Imagination (1976)
  • I Robot (1977)
  • Pyramid (1978)
  • The Turn of a Friendly Card (1980)
  • Eye in the Sky (1982)
  • Ammonia Avenue (1984)
  • Vulture Culture (1985)
  • Stereotomy (1986)
  • Gaudi (1987)
  • The Essential Collection (2008)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä