Al-Nasrin pidätyskeskus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Al-Nasrin pidätyskeskus on Libyan Zawijassa, lähellä pääkaupunki Tripolia sijaitseva maahanmuuttajia varten suunnattu pidätyskeskus. Libyan rannikkovartiosto vangitsee pidätyskeskukseen Välimerestä pelastamiaan pakolaisia ja muita siirtolaisia. Keskuksen johtajana toimii Fathi al-Far.[1]

Huhtikuussa 2016 keskuksessa arvioitiin olevan 1200 ihmistä pidätettynä. He olivat pääasiassa lähteneet Saharan eteläpuolisista valtioista Eurooppaan, mutta joutuneet Libyan rannikkovartioston kiinniottamiksi Välimerellä. Keskukseen vangituista kahdeksan oli naisia, loput miehiä ja lisäksi siellä pidettiin kahta lasta.[2]

Johto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Al-Nasrin pidätyskeskuksen perusti ihmisiä ja öljyä salakuljettava sotilasryhmittymä, Mohammad Koshlafin johtama Al-Nasr -prikaatti[3]. Al-Nasr -prikaatilla on yhteyksiä Libyan rannikkovartiostoon[1]. Maaliskuussa 2016 pidätyskeskus siirrettiin nimellisesti EU:n tukeman Libyan hallituksen ylläpitämäksi ja Laitonta muuttoliikettä torjuvan viraston (DCIM) valvontaan[2]. Siirtolaisten ja rannikkovartijoiden mukaan sitä johtivat kesällä 2017 todellisuudessa yhä prikaatti ja sen heimolaiset.[1]

Julma kohtelu ja tapot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. huhtikuuta 2016 osa vangeista yritti paeta pidätyskeskuksesta. Yrityksen aikana ja sen jälkeen vartijat ampuivat neljä ihmistä kuoliaiksi ja 20 vangittua sekä yksi vartija loukkaantuivat. Vuonna 2016 olot pidätyskeskuksessa olivat YK:n mukaan epäinhimilliset: keskus oli liian täysi, ruoasta oli pulaa, myös muista perustarvikkeista oli puutetta, eikä ihmisille tarjottu terveydenhuoltoa.[4]

Vuonna 2017 keskuksessa oli kahden vuoden sisällä on kuollut kaksi ihmistä, koska he eivät ole saaneet tarvittavaa hoitoa. Vartijat pahoinpitelivät ihmisiä. Vangitut joutuivat nukkumaan ja syömään lattialla, joka oli likainen. Keskuksen johtajan mukaan pidätyskeskuksessa oli patjoja nukkumista varten, mutta ne oli poistettu rangaistuksena tappelemisesta. Lounaakseen vangit saivat ainoastaan leipää ja päivälliseksi makaroonia.[1]

YK:n kesäkuussa 2017 julkaistun raportin mukaan pidätyskeskuksessa myydään ihmisiä salakuljettajille[1].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e ‘They are not treated like humans’: Inside Libya’s thriving migrant trade Washington Post. 2.7.2017. Viitattu 28.11.2017.
  2. a b Humanitarian Coordinator Calls for Independent Investigation into Migrant Deaths in Detention Centre UNSMIL. 6.4.2016. Viitattu 28.11.2017. (englanniksi)
  3. Italy accused of bribing Libyan militias to stop migrants reaching Europe Middle East Eye -järjestö. 26.8.2017. Viitattu 28.11.2017. (englanniksi)
  4. Humanitarian Coordinator Calls for Independent Investigation into Migrant Deaths in Detention Centre UNSMIL. 6.4.2016. Viitattu 28.11.2017. (englanniksi)