Aku Ankan sukupuu
Aku Ankan sukupuu on Aku Ankka -sarjakuvan henkilöhahmojen sukulaisuussuhteita selventävä piirros. Alla mainittujen lisäksi ovat monet ihailijat ja taiteilijat tehneet omia versioitaan sukupuusta. Don Rosan piirtämä, Carl Barksin tarinoiden antamiin tietoihin pohjautuva versio on kuitenkin tunnetuin, minkä vuoksi käsitteellä Aku Ankan sukupuu viitataankin useimmiten kyseiseen versioon.
Don Rosan versio sukupuusta julkaistiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1994 Aku Ankan taskukirjan numerossa 168. Julisteen henkilöhahmot olivat julisteeseen liimattavia tarroja, jotka ilmestyivät numeroissa 168 ja 169. Tämän jälkeen sukupuujuliste on julkaistu vielä viisi kertaa: Roope Ankan elämä ja teot -kirjan ensipainoksen julisteliitteenä vuonna 1997, Aku Ankka -lehden julisteliitteenä vuonna 1999 numerossa 30, Aku Ankan vuoden 2004 juhlakalenterin osana, sekä Roope-setä -lehden n:o 314 keräilykuvassa lokakuussa 2005.
Sisällysluettelo |
Erilaisia versioita [muokkaa]
Carl Barks [muokkaa]
1950-luvun alussa Carl Barks oli jo yli vuosikymmenen ajan luonut sarjakuvatarinoita Aku Ankasta ja hänen sukulaisistansa, joista useat hän oli itse luonut. Tarkka sukulaisuussuhde oli kuitenkin epävarma, joten Barks päätti luoda oman versionsa Ankkojen sukupuusta. Määrittääkseen heidän suhteensa paremmin, hän lisäsi useita aikaisemmin tuntemattomia sukulaisia. Sukupuu oli tarkoitettu Barksin omaan käyttöön, eikä sitä sen vuoksi ollut tarkoitettu julkaistavaksi.
Mark Worden [muokkaa]
Vuonna 1981 Barks oli jo eläkkeellä, mutta hänen tarinansa pysyivät suosittuina ja toivat hänelle odottamatonta julkisuutta. Hän oli antanut useita haastatteluja ja vastannut kysymyksiin hänen omista näkemyksistänsä sarjakuvahahmoista ja heidän tarinoistaan. Muiden aiheiden ohella Barks kuvaili aikaisempaa versiotaan sukupuusta ja niinpä useissa sarjakuvafanzineissa julkaistiin sukupuun karkeita luonnoksia. Tässä vaiheessa Mark Worden päätti luoda sukupuusta mainittujen henkilöhahmojen muotokuvat sisältävän piirroksen, tehden samalla pieniä muutoksia sukupuuhun. Hänen kuvitettu sukupuuversionsa julkaistiin ensiksi useissa fanzineissa ja myöhemmin kirjasarjassa Carl Barks Library.
Don Rosa [muokkaa]
Vuonna 1987 Don Rosa, Carl Barksin pitkäaikainen ihailija ja Mark Wordenin henkilökohtainen ystävä, alkoi luoda omia Roope Ankka -sarjakuviaan. Hänen tarinansa sisälsivät useita viittauksia Barksin vanhempiin tarinoihin, kuin myös useita omia ideoita. Useiden vuosien jälkeen hän saavutti oman ihailijakunnan ja 1990-luvun alussa Egmont, Rosan kustantaja, tarjosi hänelle kunnianhimoisen toimeksiannon: hänen oli tarkoitus luoda lopullinen versio Roopen elämäkerrasta ja sen saatteeksi Ankkojen suvun sukupuu. Tämän oli tarkoituksena lopettaa vuosikymmenien ristiriidat ja vastakkaisuudet tarinoiden välillä, jotka hämmensivät lukijoita. Hankkeen tuloksena syntyi Roope Ankan elämä ja teot sekä Aku Ankan sukupuu, joka julkaistiin ensimmäiseksi Norjassa 3. heinäkuuta vuonna 1993.
Roope Ankan elämäkerran tekemisen aikana Rosa opiskeli Barksin vanhoja tarinoita, jotka mainitsivat jotakin Roope Ankan nuoruudesta. Tämän jälkeen hän lisäsi useita omia ajatuksiaan, jotka tukivat Barksin tarinoiden jättämiä tietoja.
Ankan sukupuu [muokkaa]
| Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Täysin käsittämätön selvitys, Sukupuu aloitetaan lähtöhenkilöstä... Mitä ovat "oksat"? |
Tässä on vielä täydellinen Aku Ankan sukupuun luettelo. Lähteenä on käytetty Don Rosan versiota sukupuusta.
Ylin oksa: [muokkaa]
- Tupu Ankka, Aku Ankan sisarenpoika, Della Ankan lapsi
- Hupu Ankka, Aku Ankan sisarenpoika, Della Ankan lapsi
- Lupu Ankka, Aku Ankan sisarenpoika, Della Ankan lapsi
Toinen oksa: [muokkaa]
- Aku Ankka, Hortensia MacAnkan ja Aaaron Ankan poika, Della Ankan veli ja ankanpoikien eno, Ankan suvun tunnetuin edustaja
- Ankka, Tupun, Hupun ja Lupun isä, hahmo on jäänyt tuntemattomaksi, ja hänen kuvansa sukupuussa on peittynyt
- Della Ankka, Aku Ankan sisko ja ankanpoikien Tupu, Hupu ja Lupu äiti
- Hannu Hanhi, Aku Ankan serkku
- Touho Ankka, Aku Ankan serkku, Sisuvius Ankan veli
- Sisuvius Ankka, Touho Ankan veli, Aku Ankan serkku
- Hansu Hanhi, Aku Ankan, Touho Ankan, Della Ankan, Sisuvius Ankan ja Hannu Hanhen serkku
Kolmas oksa: [muokkaa]
- Roope Ankka, Sukupuun vanhimman haaran, MacAnkan klaanin viimeinen miespuolinen jäsen, Akun eno
- Matilda MacAnkka, Roope Ankan ja Hortensia MacAnkan isosisko
- Hortensia MacAnkka, Roope Ankan sisko ja Aku ja Della Ankan äiti
- Aaron Ankka, Hortensian puoliso ja Aku ja Della Ankan isä
- Dora Ankka, Aaron Ankan sisko ja Hannu Hanhen äiti
- Hjalmar Hanhi, Dora Ankan puoliso ja Hannu Hanhen isä
- Unto Ankka, Aaron ja Dora Ankan veli, Sisuvius ja Touho Ankan isä
- Aino Ankka, Unto Ankan veli ja Touhon ja Visuviuksen äiti
- Hanna Hanhi, Hansu Hanhen äiti
- Martti Hanhi, Hansu Hanhen isä
- Serkku Kiljuhanhi, Hanna Hanhen veli
Neljäs oksa: [muokkaa]
- Fergus MacAnkka, Roope Ankan ja Matilda ja Hortensia MacAnkan isä
- Lauha MacAnkka, Roope Ankan ja Matilda ja Hortensia MacAnkan äiti, Fergus MacAnkan vaimo
- Jake MacAnkka, Fergus MacAnkan veli ja Roope Ankan setä
- Angus MacAnkka, Ferguksen ja Jaken veli, Roope Ankan setä
- Mummo Ankka, Kornelius Ankanpään tytär, Aaron, Unto ja Dora Ankan äiti, mm. Aku Ankan isoäiti ja ankanpoikien isomummo
- Hepsu Ankka, Mummo Ankan puoliso
- Konrad Ankanpää, Mummo Ankan veli ja Kornelius Ankanpään poika, Hanna Hanhen ja Serkku Kiljuhanhen isä
- Gerda Hanhi, Konrad Ankanpään vaimo, Hanna Hanhen ja Serkku Kiljuhanhen äiti
Viides oksa: [muokkaa]
- Molli MacAnkka, Fergus, Jake ja Angus MacAnkan äiti
- Kalle Ankanpää, Molli MacAnkan mies, Ferguksen, Jaken ja Anguksen isä
- Joonas MacAnkka, Molli MacAnkan veli
- Kornelius Ankanpää, Kaino Vieno(Mummo) Ankan ja Konrad Ankanpään isä, Julle Ankanpään poika
- Olga Ankanpää, Kornelius Ankanpään vaimo
Alimmat oksat & juuret, Ankan sukupuun esi-isät: [muokkaa]
- Puosu Ankka
- Julle Ankanpää, Ankkalinnan perustaja
- Sir Mahakas MacAnkka
- Julius MacAnkka
- Malcom MacAnkka
- Sir Rahakas MacAnkka
- Lordi Ohrapää MacAnkka
- Ritari Kananjalka
- Sir Rikhard Ankanmieli
Katso myös [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Useita eri versioita sukupuusta. (englanniksi)
- The D.U.C.K.man – Don Rosa's Duck Family Tree. Don Rosan sukupuuversio useilla eri kielillä.
- Jaakko Pirinen: Aku Ankan sukupuu kaipaa korjaussuomennosta!
- Ankkain suku akuankka.fi-sivustolla
| Suomessa julkaistut kokoelmat |
Kadonneen kirjaston vartijat (1995) | Roope Ankan elämä ja teot (1997) | Sammon salaisuus (1999) | Temppeliherrojen kätketty kruunu (2001) | Kymmenen avataran aarre (2003) | Musta Ritari (2005) | Roope Ankan elämä ja teot 2 (2007) | Kolmen caballeron paluu (2009) | Pako Kielletystä laaksosta (2010) |
|---|---|
| Tarinoita |
Hänen Majesteettinsa Roope Ankka | Kirje kotoa | Sammon salaisuus | Temppeliherrojen kätketty kruunu | Musta Ritari | Musta Ritari slurppaa jälleen | Kymmenen avataran aarre | Matka Maan keskipisteeseen |
| Muut |
Aku Ankan sukupuu | Pertwillaby Papers | Captain Kentucky |
| Muuta |
Luettelo Don Rosan Disney-sarjakuvista | Luettelo Don Rosan Suomessa julkaistusta Disney-tuotannosta |
Sivulta puuttuu