Akkomodaatio (lähetystyö)
Akkomodaatio merkitsee lähetystyöstä puhuttaessa paikalliseen kulttuuriin sopeutumista.
Akkommodaatio oli tärkeä osa varsinkin jesuiittojen käännytystyötä, ja he sovelsivatkin akkomodaation perusteita käännyttämiensä kulttuurien parissa. Tällainen mukautuminen ei kuitenkaan saanut yksinomaan ihastunutta vastaanottoa kristikunnassa. Jyrkkää vastustusta ilmeni dominikaanien ja fransiskaanien taholta. Nämä pitivät jesuiittojen toimintaa "pakanuuteen sopeutumisena" ja siten paholaisen palvontana.[1] Edes jesuiittaveljeskunta ei ollut yksimielinen toimintansa oikeutuksesta. Akkommodaation tuomitseva päätös saatiin paavilta vuonna 1704, ja ei-kristilliset riitit saivat lopullisen hylkäyksen 1744. Muutos kirkon kantaan annettiin vasta 1938 akkomodaation hyväksi.[1]
Yksi konkreettinen esimerkki akkomodaation soveltamisesta käytännössä oli jesuiittasaarnaaja Matteo Riccin toiminta Kiinassa: hän pukeutui kuin kiinalainen, eli kiinalaisen tavoin ja kasvatti itselleen pitkät kynnet kuin kiinalaisilla ylimyksillä oli tapana. Ricci pyrki myös parhaansa mukaan löytämään yhtäläisyyksiä kiinalaisesta filosofiasta ja kristinuskosta. Toinen esimerkki on Etelä-Amerikasta, missä jesuiittojen toiminta noudatti akkommodaation periaatteita. Esimerkiksi Jumalaa tarkoittavana käsitteenä käytettiin tupán -nimistä ukkoshenkeä.[2] Samoin vaikkapa suitsukekäytännön osalta suitsukkeet korvattiin paikallisella anguaypuulla, minkä lisäksi Jeesus apostoleineen esitettiin maalauksissa intiaaneina – lukuun ottamatta espanjalaiseksi maalattua Juudasta.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6515-7. , s. 108
- ↑ a b Kristinuskon historia 2000: Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan s. 109