Aki Seppälä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aki ”Aksu” Seppälä (s. 14. toukokuuta 1979) on suomalainen salibandyn pelaaja, joka edustaa 3. divisioonan Joutsenon Katajaa.[1] Suomen korkeimmalla sarjatasolla Salibandyliigassa nopeajalkaisena ja kovaa laukovana puolustajana tunnettu Seppälä on edustanut NST:tä ja Josbaa.[2] Hän on pelannut myös Suomen maajoukkueessa.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seppälä on Joutsenon Katajan kasvatti. B-juniorina hän siirtyi Ruokolahden Rajuun, jonka kanssa hän saavutti ikäluokan SM-pronssia kaudella 1996–1997. Samalla kaudella hän teki ensiesiintymisensä miesten tasolla Rajun 1. divisioonajoukkueessa.[2]

Rajun pudottua 2. divisioonaan Seppälä siirtyi samaan aikaan 1. divisioonaan nousseen lappeenrantalaisen NST:n riveihin, ja oli kaudella 1997–1998 joukkueen runkopelaajia sen noustessa Salibandyliigaan ensimmäistä kertaa historiassaan. NST pelasi ensimmäisen liigaottelunsa 5. lokakuuta 1998 Helsingin NMKY:tä vastaan, ja Seppälä vastasi joukkueen ensimmäisestä liigamaalista. NST:ssä Seppälä pelasi liigaa kaksi kautta ennen joukkueen putoamista 1. divisioonaan keväällä 2000. Hän pelasi samaan aikaan vielä myös A-junioreissa ja saavutti ikäluokan SM-hopeaa.[2]

Vuonna 2000 Seppälä muutti opiskeluiden vuoksi Joensuuhun, jossa hän jatkoi liigapelejä paikallisen Josban joukkueessa.[2] Seuraavan viiden kauden aikana joukkue ylsi mitalipeleihin neljästi ja saavutti SM-hopeaa kausilla 2001–2002, 2002–2003 ja 2003–2004 sekä -pronssia kaudella 2000–2001.[4] Lisäksi joukkue voitti Suomen cupin kaudella 2002–2003 sekä sijoittui cupin toiseksi kausilla 2001–2002 ja 2003–2004.[5] Josba-vuosinaan Seppälä sai myös ensimmäisen kutsunsa Suomen maajoukkueeseen, jossa hän on sittemmin pelannut 25 ottelua ja tehnyt pisteet 5 + 3 = 8.[3]

Vuonna 2005 Seppälä palasi kotiseudulleen ja NST:n takaisin liigaan nousseeseen joukkueeseen.[2] Hän on pelannut liigan runkosarjassa 276 ottelua pistein 89 + 120 = 209 ja pudotuspeleissä 50 ottelua pistein 11 + 14 = 25.[6][7] Hän on NST:n ensimmäinen yli 100 liigaottelua pelannut pelaaja.[8] Hänet valittiin liigan kuukauden pelaajaksi marraskuussa 2002 ja helmikuussa 2008.[9] Seppälän toistaiseksi viimeinen liigakausi oli 2008–2009, jonka jälkeen hän siirtyi kasvattajaseuransa Joutsenon Katajan 3. divisioonajoukkueeseen.[1]

Seppälä on pelannut myös jalkapalloa Kultsun ja NaKan divisioonajoukkueissa. Päälajistaan poiketen hän pelaa jalkapallossa hyökkääjänä.[2]

Liigatilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runkosarja[6] Pudotuspelit[7]
Kausi Joukkue O M S P J O M S P J
1998–1999 NST 21 4 9 13 10
1999–2000 NST 27 3 8 11 16
2000–2001 Josba 27 3 7 10 19 9 3 2 5 8
2001–2002 Josba 25 6 5 11 8 11 3 1 4 6
2002–2003 Josba 31 13 13 26 22 10 3 5 8 2
2003–2004 Josba 30 10 18 28 18 12 2 4 6 12
2004–2005 Josba 14 9 6 15 4 4 0 2 2 2
2005–2006 NST 29 11 17 28 8
2006–2007 NST 26 18 9 27 22
2007–2008 NST 21 6 13 19 8 4 0 0 0 6
2008–2009 NST 25 6 15 21 10
Yhteensä 276 89 120 209 145 50 11 14 25 36

O = ottelut, M = maalit, S = syötöt, P = pisteet, J = jäähyminuutit.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b NST:n miehet kausi 2009–2010[vanhentunut linkki] NST-Lappeenranta. Viitattu 18.8.2009.
  2. a b c d e f NST-persoonia 20: Aki Seppälä (Arkistoitu – Internet Archive) NST-Lappeenranta. Viitattu 24.9.2008.
  3. a b Pelaajatilastot[vanhentunut linkki] Salibandyliiga. Viitattu 24.9.2008.
  4. Mitalijoukkueet kautta aikain[vanhentunut linkki] Salibandyliiga. Viitattu 24.9.2008.
  5. Cup-finaalit kautta aikojen[vanhentunut linkki] Salibandyliiga. Viitattu 24.9.2008.
  6. a b Liigapelaajat[vanhentunut linkki] Salibandyliiga. Viitattu 24.9.2008.
  7. a b Liigapelaajat[vanhentunut linkki] Salibandyliiga. Viitattu 24.9.2008.
  8. NST:n liigaennätyksiä[vanhentunut linkki] NST-Lappeenranta. Viitattu 24.9.2008.
  9. Kuukauden pelaajat[vanhentunut linkki] Salibandyliiga. Viitattu 24.9.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]