Aitokissanminttu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aitokissanminttu
Catnip-blossom.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Huulikukkaiskasvit Lamiaceae
Suku: Kissanmintut Nepeta
Laji: cataria
Kaksiosainen nimi
Nepeta cataria
L.[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Aitokissanminttu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Aitokissanminttu Commonsissa

Aitokissanminttu (Nepeta cataria) on Euroopasta kotoisin oleva mintuntuoksuinen yrtti. Se jää alle metrin korkuiseksi, varsi ja lehdet ovat harmahtavan karvan peitossa. Kukat ovat valkoisia, niiden alahuulessa punaisia pisteitä. [2] Tieteellisen nimen osa cataria tulee latinan kielen sanasta catus, joka tarkoittaa kissaa.[3]

Aitokissanminttua on käytetty 1400-luvulle saakka yleisesti elintarvikkeena ja lääkinnällisiin tarkoituksiin. Paistin pintaan saatettiin hieroa kissanminttua, ja sitä käytettiin myös salaattiaineksena. Sitä käytettiin rauhoittavana ja ruuansulatusta edistävänä rohtona sekä hoidettiin haavoja, särkyä ja naistenvaivoja.[3] Aitokissanminttu saattaa aiheuttaa poltettuna lieviä harha-aistimuksia.[2]

Aitokissanminttua tavataan Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Skandinavian eteläosissa. Sen alkuperäiset kasvualueet ovat Vähässä-Aasiassa.[3] Se on levinnyt ihmisen mukana myös Pohjois-Amerikkaan.[4]

Aitokissanmintun haihtuva öljy sisältää mm. karvakrolia, tymolia, nepetalaktonia ja nepetahappoa. Nepetalaktoni vaikuttaa kissojen käyttäytymiseen. Aitokissanmintun kukinnot ovat valkoiset ja se on kasvustoltaan harvempi kuin sukulaisensa mirrinminttu (Nepeta x faassenii), jolla on vaaleansiniset kukinnot.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ITIS
  2. a b Raassina, Palmgren, Hujala: l Yrttitarha 2000. Länsi-Pirkanmaan Koulutuskuntayhtymä, Osara. Viitattu 6.6.2009.
  3. a b c Luontoportti: Aitokissanminttu Viitattu 17.2.2014.
  4. Anderberg, A & A-L: Den virtuella Floran (myös levinneisyyskartta) 2004-2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 6.6.2009. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]