Airokala

Airokala
Airokala näytteillä Wienin museossa
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Yläluokka: Luukalat Osteichthyes Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii Alaluokka: Neopterygii Lahko: Kiiltolahnakalat Lampridiformes Heimo: Airokalat Regalecidae Suku: Regalecus Laji: glesne
Kaksiosainen nimi
Regalecus glesne Ascanius, 1772
Katso myös
Airokala Wikispeciesissä   Airokala Commonsissa

Airokala (Regalecus glesne) on yksi maailman pisimmäksi kasvavista kalalajeista. Airokala on aikuisena tavallisesti 6–8 metrin pituinen ja ruumiltaan litteän nauhamainen syvänmeren kala. Suurimmat dokumentoidut yksilöt ovat olleet 11 metrin ja 272 kilon kokoisia, mutta jopa 17 metrin pituisia yksilöitä on löydetty. Airokala esiintyy kaikissa lämpimissä merissä, myös Välimeressä.

Airokalan mittasuhteet. Kuvassa vuonna 1996 Kaliforniassa rannalle ajautunut yksilö

Airokalan muutama ensimmäinen selkäruoto on pidentynyt silmiinpistäväksi harjaksi, ja sen punainen selkäevä on lähes ruumiin pituinen. Rintaevät ovat myös nauhamaisesti pidentyneet. Kalan ruumis on hopeansinenhohtoinen, tummien täplien ja mustien viirujen kirjoma. Lajin elintavoista tiedetään niukasti. Tiedot perustuvat lähinnä rantaan ajautuneisiin yksilöihin, jotka herättävät aina suurta huomiota ja lienevät antaneet pontta merihirviöistä kertoville legendoille. Kalan arvioidaan elävän normaalisti 100–1 000 metrin syvyydessä. Ruokavalio koostuu lähinnä pienistä äyriäisistä.

Heinäkuussa 2008 tutkijat onnistuivat luultavasti ensimmäistä kertaa kuvaamaan elävää yksilöä kauko-ohjattavia sukellusaluksia käyttämällä. Yksilön arvioitiin olevan noin 5–10 metriä pitkä.

Monella kielellä airokalaa kutsutaan ”sillikuninkaaksi”. Suomeksi sillikuningas tarkoittaa kuitenkin kokonaan toista kalalajia.

Lähteet

• Regalecus glesne (peilipalvelin) FishBase. R. Froese ja D. Pauly (toim.). (englanniksi)
• K. E. Carpenter, ed. (2002) The living marine resources of the western central atlantic. Volume 2: Bony fishes part 1. United Nations, Food and agriculture organization. ISBN 92-5-104825-8
• Australian Museum Fish Site