Aiolos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Aeolus” ohjaa tänne. Britannian kuninkaallisen laivaston aluksia käsitellään artikkelissa HMS Aeolus.
Aiolos puhurin henkilöitymänä

Aiolos (muinaiskreikaksi Αἴολος, lat. Aeolus) on kreikkalaisessa mytologiassa kolme toisiinsa sekoittuvaa henkilöhahmoa:

  1. Aiolos Hellenin poika ja aiolilaisten kantaisä.
  2. Aiolos Hippoteen poika, joka mainitaan Odysseiassa tuulten haltijana.
  3. Aiolos Poseidonin poika ja 1. Aioloksen tyttärenpoika. Tämä Aiolos sekoittuu jo Ateenan 400-luvun draamassa (Euripides) 2. Aiolokseen.

Hellenistisenä kautena Aioloksiin liittyvä myyttitraditio muuntui ja villiintyi siinä määrin, että oli yhä vaikeampaa pitää lukua siitä, kuka oli kenenkin isä, isoisä, appiukko tai serkku. Diodoros Sisilialainen yritti systematisoida eri Aiolokset enemmän tai vähemmän yhtenäiseksi genealogiseksi kokonaisuudeksi.

Myöhemmässä ja yhä sadunhohtoisemmaksi muuttuvassa traditiossa Aiolos mielletään voimakkaimmin tuulten valtiaaksi ja jumalaksi sekä rajun tuulen eli puhurin henkilöitymänä.

Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä