Ahjo (Kerava)
Ahjo on Keravan kaupunginosa Lahdenväylän itäpuolella hieman yli kaksi kilometriä keskustasta itään. Alue koostuu teollisuusalueesta, Ahjon kerrostaloalueesta ja Sorsakorven omakotitaloalueesta. Kerrostaloalueella on useita VVO:n, kaupungin ja yksityisten omistamia kerrostaloja Koukkutiellä ja Terästiellä. Uusia taloja rakennetaan Terästien ja Ahjonsillan kupeeseen. Alueen vanhoihin taloihin kuuluvat Koukkutien 1970-luvulla rakennetut julkisrahoitteiset VVO:n ja kaupungin kerrostalot ja Ratatien sekä Koukkutien vanha omakotitaloalue. Sorsakorven omakotitaloelue valmistui 1990-luvulla. Terästien varressa on vanha teollisuusalue. Alueella on myös laajoja rakennettuja puistoalueita.
[muokkaa] Liikenne
Autolla liikenneyhteydet Ahjoon ovat hyvät Helsingin ja Lahden suunnalta Lahdenväylää pitkin, mutta joukkoliikenteen tilanne on viime aikoina heikentynyt entisestään. Paras joukkoliikennetarjonta on Sorsakorvessa ja Terästien varressa, jossa vuoroväli keskustaan on arkisin ruuhkassa 30 minuuttia ja muutoin 60 minuuttia, lauantaisin 60 minuuttia ja sunnuntaisin 60 minuuttia.
Ahjon liikennetarjontaa hoitavat arkisin kaupungin pikkubussi 5 Mattilanpuisto–Sorsakorpi, 738 Mattilanpuisto–Helsinki ja 850 Kerava–Nikkilä. Lauantaisin kulkee pikkubussi 5 ja sunnuntaisin 873N Korso–Sorsakorpi. Lisäksi perjantain ja lauantain sekä lauantain ja sunnuntain välisinä öinä ajaa erikoislinja 643 kaksi lähtöä Helsingistä Sorsakorpeen.
[muokkaa] Palvelut
- Ahjon grilli
- K-market Ahjontori
- Sorsakorven Elintarvikekioski
- Keinukallion talviurheilukeskus
- Ravintola "Oloneuvos"
- Antiikkikauppa "Lareido"
- Valintatalo
[muokkaa] Koulut ja päiväkodit
- Ahjon koulu (vuosiluokat 1–6)
- Päiväkoti Aarre
- Sorsakorven päiväkoti
Sivulta puuttuu