Afrikanmarabu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Afrikanmarabu
Marabou Stork (Leptoptilos crumeniferus).jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Haikaralinnut Ciconiiformes
Heimo: Kattohaikarat Ciconiidae
Suku: Marabut Leptoptilos
Laji: crumeniferus
Kaksiosainen nimi
Leptoptilos crumeniferus
Lesson, 1831
Levinneisyyskartta
Leptoptilos crumeniferus distribution map.png
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Afrikanmarabu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Afrikanmarabu Commonsissa

Afrikanmarabu (Leptoptilos crumeniferus) on marabujen sukuun kuuluva kookas haikaralintu, jota tavataan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täysikasvuinen afrikanmarabu

Afrikanmarabun ruumiinpituus on 150–152 senttiä ja paino 7–9 kiloa. Siipiväli voi olla jopa 3 metriä. Se on ruumiinrakenteeltaan roteva ja suurinokkainen.[2] Afrikanmarabu on kookkaimpia lentokykyisiä lintuja.[3] Sillä on suuri, kartiomainen nokka. Naaraat ovat tavallisesti uroksia pienempiä, mutta sukupuolten värityksessä ei ole eroja.[4]

Harvoja hiusmaisia höyheniä lukuun ottamatta pää ja kaula ovat paljaita. Nahan väri vaihtelee tummanpunaisesta vaaleanpunaiseen, ja sitä täplittävät tummat pigmenttiläiskät.[3] Kaulan alaosassa on tosin valkoinen röyhelökaulus.[5] Höyhenet puuttuvat muutoin myös kaulasta, jossa on punainen ja pitkä kurkkupussi. Sitä käytetään soidinmenoissa ja säädellään sierainten kautta. Jalat ovat harmaat.[2][6] Yläruumis, pyrstö ja siivet ovat mustat tai tumman harmaat, vatsapuoli valkoinen. Siivissä ja pyrstössä on myös vihreää pintakiiltoa.[5][4] Silmät ovat harmaanruskeat.[3] Nuorten afrikanmarabujen höyhennys on laimeampi, mutta muutoin samanlainen kuin aikuisilla. Ne saavat aikuisen värityksen neljän vuoden ikäisinä.[4] Lisäksi nuorten afrikanmarabujen nokka on lyhyempi, ja niillä kestää kaksi vuotta ennen kuin se on aikuisten mittainen.[3]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikanmarabuparvi Krugerin luonnonpuistossa, Etelä-Afrikassa.

Afrikanmarabua tavataan laajalti Afrikassa, pääosin Saharan eteläpuolella Etelä-Afrikkaan saakka.[6] Laji on harvinainen Botswanan eteläpuolella sekä Senegalin ja Somalian pohjoispuolella.[5] Levinneisyys kattaa 12 900 000 neliökilometriä, ja kannan kooksi arvioidaan 200 000–500 000 yksilöä.[7] Laji ei ole uhanalainen, ja se on hyötynyt ihmisen toiminnasta. Niiden määrä saattaa jopa nousta joillakin alueilla. Marabun epämiellyttävien elintapojen ja ulkonäön takia sitä ei syödä, mutta se on hyödyksi hävittämällä raatoja ja jätteitä, jotka voisivat levittää tauteja.[3]

Afrikanmarabujen elinympäristöä ovat avoimet savannit, suot, järven- ja joenrannat ja jopa vuoristot. Ne viihtyvät myös asutuilla alueilla, kuten kalastajakylissä ja niiden ympäristössä sekä kaupunkien kaatopaikoilla. Alueen ilmasto on trooppista ja subtrooppista.[2][7]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukiva afrikanmarabu

Afrikanmarabu on lähinnä paikkalintu, mutta paikoin kiertolainen. Levinneisyysalueen etelä- ja pohjoisosien linnut muuttavat lähemmäksi päiväntasaajaa pesimäkauden jälkeen, ja muiden populaatioiden marabut muuttavat vesi- ja ravintotilanteen mukaan.[7] Niitä tavataan yksittäin ja vaihtelevan kokoisina ryhminä.[2] Suuria ryhmiä esiintyy ruokapaikoilla, muuttojen aikaan ja pesimäaikaan.[4] Afrikanmarabu on yleensä hiljainen, mutta päästää pesällä monenlaisia kurahtelevia ääniä ja kalisuttaa nokkaansa. Ne tuottavat myös kurkkupussillaan ääntä etenkin soitimella.[6] Afrikanmarabut viettävät paljon aikaa vain seisomalla liikkumattomana, eivätkä ne ole hyviä lyhyen matkan lentäjiä. Lentäessään ne käyttävät hyväkseen nousevia ilmavirtauksia, jotka auttavat nostamaan ne ilmaan. Muista haikaroista poiketen afrikanmarabu pitää kaulansa lennon aikana S:n muotoisena käyränä, jolloin se saa tukea hartioista kannatellakseen painavaa nokkaansa. Afrikanmarabut viilentävät itseään ulostamalla jaloilleen, mikä saa koivet näyttämään valkoisilta.[4]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikanmarabu on raadonsyöjä, mutta saalistaa myös elävää ravintoa, kuten kaloja, heinäsirkkoja, termiittejä, matelijoita, sammakkoeläimiä, pieniä nisäkkäitä, lintuja[2][4] ja krokotiilin poikasia. Afrikanmarabut käyttävät hyväkseen ruohikkopaloja liikkuen etenevän tulen edellä ja napaten tulta pakenevia eläimiä. Päivittäinen ravinnontarve on yli 700 grammaa.[8]

Afrikanmarabu kampalalaisen hotellin puutarhassa.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikanmarabut pesivät yleensä kuivalla kaudella, jolloin vedenpinta on matalalla ja täten kalojen ja sammakoiden pyynti poikasten ruoaksi on helpompaa.[6] Linnut pesivät vuodesta toiseen samalla paikalla.[2] Afrikanmarabupari pariutuu yleensä eliniäksi. Ne rakentavat risuista puun latvaan suuren kuppimaisen pesän, jonka reunat on sisustettu pienemmillä oksilla ja lehdillä. Naaras munii yleensä 2–3 munaa. Molemmat vanhemmista hautovat.[4] Haudonta kestää keskimäärin 30 päivää.[6] Poikaset ovat kuoriutuessaan avuttomia. Sekä uros että naaras ruokkivat poikasia. Poikaset lähtevät pesästä 3–4 kuukauden ikäisinä. Ne saavuttavat sukukypsyyden nelivuotiaina.[4] Afrikanmarabut voivat elää 25-vuotiaiksi.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Leptoptilos crumeniferus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 24.3.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e f Marttila, Olli: Suuri Savanni, s. 421. Auris, 2003. ISBN 952-99154-0-3.
  3. a b c d e National Zoo FONZ: Marabou Stork Fact Sheet - National Zoo FONZ 2009. Smithsonian National Zoological Park. Viitattu 3.10. 2009.
  4. a b c d e f g h Destination Kruger Park - Marabou Stork Siyabona Africa Travel. Viitattu 3.10. 2009.
  5. a b c Oregon Zoo: Oregon Zoo Animals Marabou Stork 2005. Oregon Zoo. Viitattu 3.10. 2009.
  6. a b c d e f Andrea Muckley: ADW Leptoptilos crumeniferus Information 2001. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 3.10. 2009.
  7. a b c Stuart Butchart, Jonathan Ekstrom, Lucy Malpas: Marabou Stork (Leptoptilos crumeniferus) - BirdLife species factsheet 2009. BirdLife International. Viitattu 3.10. 2009.
  8. ANIMAL BYTES - Marabou Stork SeaWorld/Busch Gardens ANIMALS. Viitattu 3.10. 2009.