Adolf Hitlerin terveys

Hitler henkilökuntansa kanssa päämajassaan kesäkuussa 1940. Hänen luottolääkärinsä Theodor Morell neljäntenä oikealta.

Adolf Hitlerin terveydentila on ollut kiistanalainen historiantutkimuksen ja spekuloinnin kohde jo pitkään.

Yleistä

Hitlerin pituudesta on esitetty eri arvioita 172–178 cm välillä. Huhtikuussa 1924 Landsbergin vankilassa tehdyn saapumisterveystarkastuksen mukaan hän oli 175 cm pitkä ja painoi 77 kiloa, ja hänen todettiin olleen ruumiinvoimiltaan normaalissa kunnossa.

Hitler kärsi jonkin asteisesta luulosairaudesta ja taipumuksesta liioitella oireitaan. Ajoittain hän mainitsi lähimmilleen, kuten Eva Braunille peloistaan, että kuolisi mahdollisesti pian. Vaikka hänet tutkittiin perusteellisesti Westend-sairaalassa Berliinissä keväällä 1934 hän epäili olevansa vakavasti sairas ja kärsi vatsakivuista, puhkuisuudesta, sydämenahdistuksesta ja turvotuksesta. Vuonna 1935 Hitler epäili sairastavansa syöpää, joskin stressin lisäksi todennäköinen syy vatsakipuihin oli hänen vuosia käyttämänsä pääosin itselaadittu kasvisruokavalio, josta puuttui proteiineja ja ravintoaineita.

Hitler käytti silmälaseja vuodesta 1935, mutta hän ei pitänyt niitä julkisesti eikä aina yksityisestikään. Puheensa hän luki erityiskirjoituskoneella kirjoitetuista lapuista, joiden kirjasinkorkeus oli 1,2 senttimetriä. Lisäksi hän käytti suurta suurennuslasia, jolla saattoi nähdä yksityiskohdat muun muassa kartoista. Hitler oli vähäuninen ja valvoi usein myöhään yöhön, mutta nukkui mieluusti pitempään aamulla. Toisen maailmansodan sytyttyä Hitler nukkui usein vain muutamia tunteja yössä.

Lapsuus ja nuoruus

Lääkärikirjojen mukaan Hitler sairasti kaikki tyypilliset lastentaudit. Hitlerin viidestä sisaruksesta vain Paula eli aikuiseksi. Gustav ja Ida Hitler kuolivat kurkkumätään, ja Otto kuoli vain muutaman päivän ikäisenä. Neljännen lapsen Adolfin jälkeen perheeseen syntyivät myös Edmund, joka kuoli kuusivuotiaana tuhkarokkoon, ja Paula, joka eli sisarusparvesta pisimpään, vuoteen 1960 saakka.

Hitlerin terveys oli hänen 16-vuotiaana sairastamansa keuhkotaudin jälkeen pitkään yleensä hyvä. Tuolloinen keuhkotauti oli kuitenkin ilmeisen vakavaa laatua, sillä lääkäri suositteli hänelle yli vuoden pituista toipilasaikaa, jonka hän vietti maaseudulla Itävallan Spitalissa. Lapsena hän oli saanut usein selkäsaunoja ankaralta isältään Aloisilta, mutta on vaikea sanoa, millaisia fyysisiä ja psyykkisiä jälkiä niistä jäi.

Hitler kokeili lyhyesti tupakointia kouluikäisenä ja joi itsensä yhden kerran humalaan opiskellessaan oppikoulussa Steyrissä 1905.

Ensimmäinen maailmansota

Ennen suursodan syttymistä Hitler vapautettiin Itävallan armeijan kutsunnoista terveyssyiden vuoksi, mutta sodan sytyttyä hän anoi pääsyä palvelukseen Saksan keisarillisessa armeijassa, johon hän pääsikin. Ensimmäisessä maailmansodassa rykmentin lähettinä rintamalla palvellut Hitler haavoittui kahdesti.

Ensimmäisen kerran hän haavoittui Sommen taistelun aikana 5. lokakuuta 1916, kun brittien tykistön ampuma kevyt kranaatti räjähti lähettien suojan yläpuolella. Rykmentin lähettien suoja oli juoksuhautoja vaarattomampi paikka, ja sen sisäänkäyntikin oli yleensä suojattu tykistöntulelta, mutta nopean rintamamuutoksen vuoksi sisäänkäynti oli sillä kertaa avoin. Hitler haavoittui yhdessä useiden lähettitoveriensa kanssa, kun häneen osui sirpale vasemman reiden yläosaan. Hänet siirrettiin junalla Berliinin lähellä olevaan Beelitzin sotasairaalaan, josta hän pääsi takaisin rintamalle alle kahden kuukauden kuluttua. Hitleristä on aikojen kuluessa kerrottu, että hänellä oli vain yksi kives, ja joidenkin tarinoiden mukaan hän olisi menettänyt toisen kiveksensä juuri tämän haavoittumisen yhteydessä. Kun Neuvostoliitto julkisti tietoja Hitlerille suoritetun ruumiinavauksen kulusta, niissä mainittiin, että Hitlerin ruumiilla olisi ollut vain yksi kives. Vuonna 2015 esille tulleiden tietojen mukaan vankeusaikana kirjoitetussa lääkärintodistuksessa tosiaan todetaan diagnoosina "oikeanpuoleinen kryptorkismi" eli toinen kives on surkastunut. Tiedon on julkaissut Nürnbergin valtionarkiston johtaja Peter Fleischmann kirjassaan Hitler als Häftling in Landsberg am Lech 1923/24.

Melko tarkkaan kaksi vuotta myöhemmin Ypresin edustalla Wervickin eteläpuolella brittien tykistö ampui rintamalle kaasukranaatteja yön ajan. Hitler kesti yön kaasunaamarinsa turvin, mutta sai viimein aamulla keltaristikaasumyrkytyksen. Hän menetti näkönsä tilapäisesti. Sotasairaalassa Hitler pelkäsi menettävänsä näkönsä kokonaan ja oli ajoittain hysteerinen. Sairaalan psykiatrin mukaan hänen näönmenetyksensä saattoi johtua psykologisista syistä ja Hitler oli saattanut sokeutua hysteerisen itsesuggestion seurauksena.

Ruokavalio

Vaikka Hitler soimasi yksityisissä muisteluissaan isäänsä, joka oli hänen mukaansa ”julma öykkäri, joka tuhlasi perheen rahat viinaan”, hän söi kotona ja koulussa hyvin ja tasapainoisesti. Menetettyään vanhempansa nuorena Hitler eli taloudellisesti epäsäännöllistä elämää ja kärsi mahdollisesti ajoittain aliravitsemuksesta. Ensimmäinen maininta Hitlerin ruokavaliosta on hänen kirjeestään vuodelta 1911, kun hän oli määrännyt itselleen kasvis- ja hedelmädieetin käytyään lääkärissä vatsakipujen vuoksi.

Siirryttyään sodan jälkeen politiikkaan Hitler söi varmasti paremmin kuin koskaan. Epäonnistuneen oluttupavallankaappausyrityksen jälkeen Hitler oli lyhyen aikaa nälkälakossa, mutta sen lopetettuaan hän lihoi verrattain lyhyen vankilatuomionsa aikana. Hitler sai runsaasti ruokalähetyksiä tukijoiltaan, ja Ernst Hanfstaenglin mukaan hänen sellinsä muistutti konditoriaa.

Hitler piti makeasta. Yksi hänen suosikeistaan Wienin vuosina oli perinteinen juutalainen pähkinäkakku, joita myytiin juutalaisalueiden kadunvarsien kojuissa. Hänellä oli elinikäinen intohimo kakkuihin, leivoksiin ja suklaaseen. Hän saattoi myös syödä päivän mittaan jopa kilon verran suklaata.

Vegetarismi

Asuessaan Wienissä ennen ensimmäistä maailmansotaa hän oli yleensä köyhä, ja oletettavasti hänen ruokavalioonsa ei yleensä kuulunut liha sen hinnan vuoksi. Hänen ensimmäinen kosketuksensa vegetarismiin sanotaan kuitenkin syntyneen tuona aikana, kun hän keskusteli kasvisruokavalion eduista vegetaristituttaviensa kanssa.

1920-luvun lopulla Hitler ihastui nuoreen sisarentyttäreensä Geli Raubaliin, jonka hän otti holhottavakseen. Geli oli kuitenkin onneton yliholhoavan setänsä otteessa ja todennäköisesti ampui itsensä riideltyään Hitlerin kanssa syyskuussa 1931. Hitler menetti jälleen ruokahalunsa ja oli musertumaisillaan surusta. Usein aiemminkin kasvisruokavaliota harkinnut Hitler lopetti lihan syömisen Gelin itsemurhan jälkeen. Gelin hautajaispäivän jälkeisenä aamuna Hitler kieltäytyi syömästä kinkunpalasta ja kertoi Hermann Göringille, että ”se tuntuisi ruumiin syömiseltä”.

Hitlerin kasvisruokavaliosta on esitetty erilaisia näkemyksiä. Jotkut lähteet mainitsevat, että hän söi aina välillä myös esimerkiksi maksaa tai jopa kinkkua vaikka eli vuoden 1930 jälkeen enimmäkseen kasvisruoalla. On myös esitetty, että Hitlerin kasvisruokavalion valinnan taustalla saattoi olla lääketieteellisiä syitä, kuten hänen todistettavasti kärsimät vatsakipunsa tai jopa oletettu ärtyneen suolen oireyhtymä.

Hänen ruokavalionsa oli pääosin kotikutoinen ja epäsäännöllinen, eikä sisältänyt kaikkia tarvittavia ravintoaineita. Hitler oli kuitenkin tottunut askeettiseen elämään, jota hän noudatti joissain muodoissa kuolemaansa saakka.

Vasemman käden vapina

Oluttupavallankaappausta seuranneen oikeudenkäynnin aikana 1923 Hitlerin vasen käsivarsi ja sääri alkoivat vapista. Säären vapina lakkasi suhteellisen nopeasti, mutta käsi vaivasi häntä vielä vuosia. Hallitakseen vapinaa ja peittääkseen sen julkisuudessa Hitler kantoi mukanaan esineitä, kuten hattuja, kävelykeppejä ja ratsupiiskoja. Liikkuessaan ilman esineitä hän tuki kätensä kylkeensä, risti sen oikean käden kanssa tai laittoi käden puvun takin taskuun. Tästä johtunee verrattain yleinen kätisyyttä koskeva harhakäsitys. Hitler oli oikeakätinen, mutta julkisuudessa saattoi saada vaikutelman vasenkätisyydestä, sillä vapinan peittämiseen käytettyjen keinojen tähden hänen vasen kätensä näytti usein aktiivisemmalta. Vapina katosi toistaiseksi 1930-luvun vaihteeseen tultaessa.

Mahdollinen Parkinsonin tauti

Vapinaa on pidetty Parkinsonin taudin oireena,^lähde? Hänellä oli viimeisinä vuosinaan muitakin Parkinsoniin liittyviä oireita, kuten laahustava, lyhytaskelinen kävely, nykivät liikkeet, puhekyvyn heikkeneminen ja kumara ryhti. Parkinsonin oireet eivät kuitenkaan välillä poistu vuosiksi. Tautia on silti pidetty mahdollisena, joskin tällöin historioitsijat ovat joutuneet kumoamaan Hitlerin lääkärin tohtori Theo Morelliin pätevyyden sekä hänen tekemänsä analyysin Hitlerin reflekseistä ja keskushermoston toiminnasta, sillä jos Morellin analyysi olisi oikea, Parkinsonin mahdollisuutta ei juuri olisi. Vapina saattoi olla myös oire ensimmäisen maailmansodan kokemusten aiheuttamasta psykosomaattisesta neuroosista.

Lääkärinä Theodor Morell

Vaikka Hitler käytti useita lääkäreitä ja erikoislääkäreitä, eniten hän luotti vuodesta 1936 aina kuolemaansa saakka henkilökohtaiseen lääkäriinsä tohtori Theo Morelliin, jota on myöhemmin arvosteltu puoskariksi. Jos ei Morell ollut erityisen hyvä, ei hän ollut niin huonokaan kuin pahimmillaan sanotaan. Hän määräsi vuosina 1936–1945 noin 30 eri lääkettä, joista yli puolet oli käytössä pitkään sodan jälkeen ja osa vieläkin. Lisäksi potilas puolestaan nautti lääkkeitä usein liikaa, jopa moninkertaisesti yli annostusohjeen. Morellin mukaan lääkemääräykset perustuivat usein potilaan vaatimuksiin. Esimerkiksi puhkuisuuden hoitoon määrättyjä strykniiniä ja belladonnaa sisältäviä ilmavaivapillereitä Hitler käytti vuosien ajan usein yli annostuksen koska uskoi niiden auttavan kipuihinkin.

Piristeeksi Hitler sai varsinkin sodan aikana muun muassa kofeiinia ja pervitiiniä, joka on metamfetamiinia, ja poskiontelotulehdukseen ja kurkkuongelmiin Morell määräsi kokaiinia inhalaattorilla kaksi kertaa päivässä käytettäväksi. Lääkitys vaikutti hänen persoonallisuuteensa ja teki hänestä entistäkin ehdottomamman ja hysteerisen, niin että vuodesta 1938 hän ei sietänyt minkäänlaisia vastaväitteitä keneltäkään. Vasta sodan lähestyessä loppuaan Hitlerin erittäin voimakkaaksi luonnehditussa tahdossa tapahtui muutos heikompaan.

Hitlerin vointi heikkeni keväällä 1942. Hän alkoi saada voimakkaita päänsärkykohtauksia ja kertoi aiemmin tarkan muistinsa nyt pettävän ajoittain. Ulkopuolisille hän vaikuttaa vielä terveeltä. Hitleriä aiemmin vaivannut vasemman käden vapina palasi helmikuussa 1943 influenssan ja Stalingradin tappion jälkeen. Hänen kuntonsa alkoi rakoilla toden teolla, ja se näkyi myös ulospäin. Iho huononi, liikkeet vaikeutuivat, ja silmien ennen terävä katse muuttui himmeäksi ja tuijottavaksi. Keskustelun tai normaalisävyisen riitelyn sijasta Hitler sai raivokohtauksia eikä tinkinyt päähänpistoista ja käsityksistään.

Heinäkuun 20. päivän attentaattiyritys 1944 vei vapinan tilapäisesti, mutta vammautti Hitleriä sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ruumiinvammojen, kuten vaurioituneiden rumpukalvojen lisäksi Hitler kärsi unettomuudesta ja veren mausta suussaan. Vapina palasi myös entistä voimakkaampana. Sotilaslääkäri Erwin Giesing hoiti Hitlerin korvia ja lääkitsi kokaiinilla tämän päänsärkyjä. Syksyllä 1944 otettu sydänfilmi paljasti verisuonten kalkkeutumista, rytmihäiriöitä, sydämen suurentumista (hypertrofiaa) ja vaurioita vasemmassa kammioissa. Jälkeenpäin on pidetty mahdollisena, että Hitler kärsi sydäninfarktin 1944 huononevien sotatilanteiden, kuten puna-armeijan voitoista ja Normandian maihinnoususta johtuvan stressin vuoksi.

Vuodenvaihteeseen 1944–1945 mennessä Hitler oli jo selvästi heikentynyt, ja helmikuussa 1945 hän oli vain raunio entisestään. Eräs esikuntaupseeri, joka näki Hitlerin ensimmäistä kertaa sodan sytyttyä, oli järkyttynyt. Hitler oli kumarassa laahustava, verestäväsilmäinen ja kuolaava raihnainen mies, jonka täytyi tukea itseään jatkuvasti johonkin pysyäkseen pystyssä. Viimeisinä viikkoina Hitlerin terveydentila, ruumiinvoimat ja mieliala olivat täysin sidoksissa Morellin antamiin lääkkeisiin ja piristeisiin.

Hitler teki itsemurhan Berliinissä 30. huhtikuuta 1945 nielemällä syanidikapselin ja ampumalla itseään päähän pistoolilla.

Hitlerin mielenterveys

Usea tutkija ja historioitsija on leimannut Hitlerin psykopaatiksi. Myös muilla persoonallisuushäiriöillä on spekuloitu. Kirjassaan The Psychopathic God Robert G. L. Waite teki laajan psykohistorian Hitleristä. Waiten mukaan Hitler kärsi rajatilapersoonallisuushäiriöstä ja horjui neuroottisuuden ja psykoottisuuden välillä.

On myös esitetty, että Hitler oli skitsofreeninen, koska hän elämänsä viimeisenä vuotena kärsi harhaisuudesta. Mikäli se olisi totta, se voisi selittää lyhytkestoiset reaktiiviset psykoosit, joita hän kärsi aina kohdatessaan suuria vastoinkäymisiä, jotka saivat hänet epäilemään omia kykyjään. Sodan lopun lähestyessä Hitler sai kuuluisia raivokohtauksiaan yhä tiheämmin ja alkoi tuntea itsensä voimattomaksi. Viimeisenä vuonnaan hän saattoi jäädä jopa päiviksi makuuhuoneeseensa vedoten flunssaan tai kuumeeseen. Psykoottisten kohtausten määrä myös lisääntyi. Hänen loppuaikojensa käytökseen vaikutti jatkuva metamfetamiinin sekä muiden epäilyttävien lääkeaineiden runsas käyttö, pitkään jatkuneet puutokset ruokavaliossa sekä levon ja unen vähyys hyvin stressaavan elämänjakson aikana.

Teoksessaan Ilman omaatuntoa kriminaalipsykologi Robert D. Hare varoittaa toisen käden tietoihin perustuvien psykiatristen diagnoosien tekemisestä erityisesti historiallisten henkilöiden kohdalla^lähde?. Hitleriä ei diagnosoitu vuoden 1918 jälkeen, kun häntä hoidettiin sotasairaalassa näön menetyksen vuoksi.

Katso myös

• Hitler Has Only Got One Ball

Lähteet

• Hanfstaengl, Ernst: Hitler - The Missing Years. Arcade Publishing, 1994. ISBN 1559702788.
• Hitler, Adolf: Taisteluni osa I. Porvoo: WSOY, 1941.
• Knopp, Guido: Hitlerin naiset. Jyväskylä: Ajatus, 2005. ISBN 951-20-6788-9.
• Marrus, Michael Robert: The Origins of the Holocaust Part 2 / The Nazi Holocaust. Walter de Gruyter, 1989. ISBN 311097049X.
• Maser, Werner: Adolf Hitler. Kirjayhtymä, 1973. ISBN 951-26-0951-7.
• Proctor, Ropert N.: The Nazi War on Cancer. {{{Julkaisija}}}, 2000. ISBN 0-691-07051-2.
• Spencer, Colin: The Heretic's Feast: A History of Vegetarianism. UPNE, 1996. ISBN 0874517605.
• Toland, John: Hitler. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
• Toland, John: Adolf Hitler:The Definitive Biography. Anchor, 1991. ISBN 0385420536. (englanniksi)
• Weber, Thomas: Hitler's First War:Adolf Hitler, the Men of the List Regiment, and the First World War. Oxford University Press, 2010. ISBN 0191613622.
• Zalampas, Sherree Owens: Adolf Hitler: A Psychological Interpretation of His Views on Architecture, Art, and Music. Popular Press, 1990. ISBN 0879724889.

Kirjallisuutta

• Nicolaus von Below: Hitlerin adjutanttina 1937–1945. Librum, 1981. ISBN 951-862-019-9.
• H. R. Trevor-Roper: Hitlerin viimeiset päivät. Tammi, 1945 (2.painos 1963).
• Traudl Junge – Melissa Müller: Viimeiseen saakka – Hitlerin sihteerin muistelmat. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29088-2.
• Albert Zoller: Hitlerin yksityissihteeri kertoo. Gummerus, 1951.
• Norman Ohler: Hitlerin tabut - Kolmannen valtakunnan huumeinen todellisuus. Like, 2016. ISBN 978-952-01-1448-0.