Adamsiitti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Adamsiitti

Adamsite Adamsit.svg

Tunnisteet
CAS-numero 578-94-9
Ominaisuudet
Molekyylikaava C12H9AsClN
Moolimassa 277.58 g/mol
Ulkomuoto Keltavihreä kide
Sulamispiste 195 °C
Kiehumispiste 410 °C
Liukoisuus veteen 0.064 g dm-3

Adamsiitti, josta käytetään myös lyhennettä DM, on orgaaninen arseeniyhdiste, jota on käytetty kemiallisena aseena sekä taistelu- että mellakantorjuntatilanteissa. Se kuuluu kemiallisten aseiden ryhmään "Ihoa ja limakalvoja vahingoittavat aineet" yhdessä mm. sinappikaasun (HD, HN) ja lewisiitin kanssa.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adamsiitti on huoneenlämmössä kiinteää, kiteistä materiaali, jonka väri vaihtelee keltaisesta vihreään riippuen aineen puhtaudesta. Se on käytännössä veteen liukenematonta, mutta liukenee heikosti orgaanisiin liuottimiin, kuten bentseeniin, tolueeniin ja alkoholeihin. Aerosolina adamsiitti on tiiviinä pilvenä kirkkaan keltaista mutta muuttuu levitessään näkymättömäksi.[1][2]

Käyttö ja vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska adamsiitti ei liukene veteen, se sopii kemiallisena aseena levitettäväksi vain aerosolina.[2] Tähän tarkoitukseen on suunniteltu niin sanottuja adamsiittikynttilöitä; käytännössä nämä olivat metalliputkia, jotka oli täytetty adamsiitin ja sopivan pyroteknisen aineen seoksella. Adamsiittilla on myös täytetty pyroteknisiä kaasukranaatteja.[3]

Adamsiitti aiheuttaa oireita jonkin verran hitaammin kuin kyynelkaasut. Joitakin minuutteja altistuksen jälkeen alkaa ilmetä nenän, suun ja kurkun ärsytystä, kyynelehtimistä, päänsärkyä, hengenahdistusta, aivastelua, yskimsitä ja oksentelua.[4] Oireet johtuvat yhdisteen sisältästä arseenista, joka häiritsee solujen energiantuotantoa haittaamalla ATP-molekyylien toimintaa.[5] Adamsiitille ei ole vasta-ainetta ja uhrien hoito rajoittuu oireiden lievittämiseen. Lyhytaikaisen altistuksen oireet kestävät 20 minuutista kahteen tuntiin. Pitkäaikainen tai voimakas altistus voi johtaa vakavampiin oireisiin, pysyviin vammoihin tai kuolemaan.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adamsiitin keksittiin ensimmäisen kerran Saksassa vuonna 1913 ja sitä onnistuttiin ensimmäisen kerran tuottamaan vuonna 1915. Yhdisteen keksivät toisistaan tietämättä vuonna 1918 myös brittiläinen tutkijaryhmä sekä Illinoisin yliopistossa työskennellyt yhdysvaltalainen tutkija majuri Robert Adams, jonka mukaan yhdiste myös nimettiin.[1]

Lukuisat valtiot valmistivat adamsiittia sotilaskäyttöön sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan aikana. Yhdistettä ei kuitenkaan ilmeisesti käytetty taistelukentällä, joskin joidenkin viitteiden mukaan Italian armeija käytti sitä ensimmäisessä maailmansodassa.[1] Yhdysvalloissa adamsiittia käytettiin myös vuonna 1932 armeijan tukahduttaessa Washingtonissa korvauksia vaatineen, ensimmäisen maailmansodan veteraaneista koostuneen kansanliikkeen. Tässä yhteydessä aineen on raportoitu tappaneen mielenosoittajien joukossa olleita lapsia ja raskaana olleen naisen.[3]

Adamsiitin käyttö mellakantorjuntaan loppui länsimaissa 30-luvulla voimakkaiden vaikutusten ja yhdisteen sisältämän arseenin aiheuttamien pitkäaikaisten terveysriskien vuoksi. Sen korvattiin kyynelkaasulla. Toisessa maailmansodassa sotaakäyvillä mailla oli varastoissaan adamsiittikynttilöitä ja savukoneita, joiden avulla aine oltaisiin voitu muuntaa käyttökelpoiseen muotoon, mutta näitä ei tiettävästi käytetty. Sodan lopulla ja sen jälkeisinä vuosina voittajavaltiot tuhosivat sekä omia että Saksalta vallattuja adamsiittivarastoja mereen upottamalla mm. Pohjanmerellä, Atlantilla ja Australian rannikon edustalla. Neuvostoliitto hankkiutui lisäksi eroon omista varastoistaan hautaamalla ainetta maahan Siperiassa 1960-luvulla. Adamsiittia tuotettiin sotilaskäyttöön Jugoslaviassa vielä 1970-luvulla mutta vuoteen 1967 mennessä suojavarusteiden kehitys oli tehnyt aineen käyttökelpoisuuden kyseenalaiseksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Arsenical Irritants Noblis. Viitattu 23.4.2012. (englanniksi)
  2. a b c The Emergency Response Safety and Health Database: ADAMSITE (DM) The Emergency Response Safety and Health Database: Center for Disease Control and Prevention. Viitattu 23.4.2012. (englanniksi)
  3. a b Albright, Richard D.: Cleanup of Chemical and Explosive Munitions: Locating, Identifying Contaminants, and Planning for Environmental Remediation of Land and Sea Military Ranges and Ordnance Dumpsites, s. 111. Norwich: William Andrew Inc., 2008. ISBN 1-800-932-7045.
  4. Committee on Review and Evaluation of the Army Non-Stockpile Chemical Materiel Disposal Program, Board on Army Science and Technology, National Research Council: Disposal of Chemical Agent Identification Sets: Review of the Army Non-Stockpile Chemical Material Disposal Program, s. 16. National research Council, 1999. ISBN 9780309068796.
  5. Toxin card for Adamsite (T3D0275) Toxin, Toxin-Target Database. Viitattu 23.4.2012. (englanniksi)
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.