Action Française

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Action Française (AF) ("Ranskalainen toiminta") on ranskalainen oikeistolainen liike. Luonteeltaan se oli alun perin monarkistinen, vastavallankumouksellinen ja nationalistinen poliittinen liike, jonka perustivat vuonna 1898 Dreyfusin tapauksen aikana filosofian professori Henri Vaugeois ja kirjailija, toimittaja Maurice Pujo. Charles Maurras sai vuoden 1900 tienoilla AF:n kannattamaan monarkian palauttamista välttämättömyytenä. Liikettä on kuvailtu nimenomaan orleanistiseksi eli Orléans-suvun monarkiaa kannattavaksi. Toisaalta historioitsija René Rémondin mukaan AF edustaisi enemmänkin legitimisteja, jotka kannattavat Bourbon-suvun restauraatiota ja torjuvat 1789 vallankumouksen perinnön täysin. Historiallisesti ranskalainen monarkistinen oikeistolaisuus jakautuu kolmeen aatehaaraan: orleanistit, legitimistit ja bonapartistit.

AF:n perustamisen aikaan nationalismi Ranskassa tarkoitti käytännössä tasavaltalaisuutta. Kolmas tasavalta kuitenkin nähtiin korruptoituneena ja epävakaana. Näiden tasavallan ongelmien ratkaisemiseen nähtiin ratkaisuksi monarkian ja katolisen kirkon. Henri Vaugeois, Maurice Pujo ja Léon Daudet, jotka muokkasivat liikettä monarkistiseksi, olivat itse kannattaneet aiemmin keskustavasemmiston politiikkaa, tasavaltalaisuutta. Näin ollen nationalismi siirtyi keskustavasemmistosta osaksi oikeistolaista kenttää. Samoin myös AF:lla oli merkityksensä kolmannen tasavallan

Ideologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Action Françaisen ideologiaa hallitsi alkuaikoina varsinkin paljolti Charles Maurras, varsinkin sen jälkeen kun hän kääntyi ja sai AF:n perustajat myös kääntymään monarkian kannalle. Vuonna 1905 Ranskassa valtio ja kirkko erotettiin toisistaan lailla, mutta tästä huolimatta Action Française kannatti katolilaisuuden palauttamista valtionuskonnoksi, vaikka Maurras oli itse agnostikko. Action Françaisen aate ei perustunut traditionalistiseen ja legitimistiseen taantumuksellisuuteen, vaan perustui pragmaattiseen ajatteluun. Kirkon nähtiin ylläpitävän yhteiskuntaa sosiaalisesti kasassa, kun taas kirkottomuuden katsottiin johtavan hajaannukseen. Sama pragmaattinen asenne leimasi liikkeen monarkismia. Se ei kannattanut itsevaltiuden palauttamista, vaan kuningasta tarvittiin eräänlaiseksi kansakunnan keulakuvaksi, kun taas kolmas tasavalta nähtiin hajaannuksen ja korruption ylläpitäjänä.

Liike kannatti vallan hajauttamista ("liittovaltiollinen monarkia") ja vallankumousta edeltäneiden historiallisten maakuntien vapauksien palauttamista (vallankumouksessa oli siirrytty hallinnolliseen provinssijakoon). Monarkkia takaisi maakunnallisen itsenäisyyden. Tämän restauraatio oli tarkoitus toteuttaa vaikka vallankaappauksella ja asettaa mahdollisesti siirtymävaiheessa autoritaarinen hallinto.

Integralismi oli ideologiassa myös tärkeässä osassa. Tässä ajattelussa yhteiskunta on orgaaninen kokonaisuus, joka muodostuu hierarkkisesti eri yhteiskuntaluokista ja näiden luokkarajoja rikkovasta yhteistyöstä. Yhteiskunnallinen edustus tapahtuu orgaanisten yhteiskuntaryhmien kautta poliittisten ideologioiden sijaan. Näin ollen integralismissa on korporatiivinen ja unionistinen painotuksensa. Käsite on erityisesti katolilainen ja katolisen kirkon tapauksessa integralismi tarkoittaa kaiken yhteiskunta- ja kulttuurielämän mukautumista katolisen kirkon vaatimuksiin.

Action Française ei keskittynyt mihinkään sosiaaliseen tai poliittiseen ryhmään Ranskan uhkana. Aiemmin ranskalaisessa oikeistossa oli nähty Ranskalle vaaraksi milloin juutalaiset, hugenotit niin kuin myös vapaamuurarit. Maurras lisäsi vielä tähän listaan Ranskassa asuvien määrittelemättömien muukalaisten ryhmän, joka oli ollut Ranskan lain ulkopuolella kuningasvallan aikana. Tätä ryhmää antiikin Kreikasta tutulla käsitteellä metoikit (métèques). Nämä neljä ryhmää yhdessä muodostivat "sisäisten muukalaisten" ryhmän (les quatre états confédérés), joka muodosti "Anti-Ranskan". Tietenkin Maurras vastusti myös sosialismia, ja lokakuun 1917 bolševikkikaappauksen jälkeen, kommunismia, mutta näiden vastustus ei ollut mitenkään ohjelmallista ja selvää. Protestantit ja vapaamuurarit nähtiin perinteisesti tasavallan ja vasemmiston tukijoiksi. Fasismin nousu ja heikentyneet välit Katoliseen kirkkoon heikensi liikettä

Alkuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikansa puolueiden tyyliin Action Française ryhmittyi lehden ympärille. Henri Vaugeois ja Maurice Pujo perustivat kahdesti kuukaudessa ilmestyvän "Revue d'Action française"-lehden 1899. Charles Maurras johdolla lehden nimeksi muuttui 21. maaliskuuta 1908 L'Action française ja se sai 30 000 kappaleen levikin. Lehden mottona luki "Tout ce qui est national est nôtre." (Kaikki, mikä on kansallista on meidän). Lehti jatkoi nationalistisella, monarkistisella, traditionalistisella, saksalaisvastaisella ja antidreyfussilaisella linjalla. Lehden ympärille kerääntynyt puolue keräsi 20 000 jäsentä ja siihen kuului monia ranskalaisen sivistyneistön jäseniä, kuten Henri Vaugeois, Léon Daudet, Charles Maurras, Léon de Montesquiou, Lucien Moreau, Jacques Bainville, Louis Dimier, Bernard de Vesins, Jules Lemaître, Robert de Boisfleury, Georges Valois, Paul Robain, Frédéric Delbecque ja Maurice Pujo. Lehdestä tuli 30 vuodeksi Ranskan radikaalin oikeiston pää-äänenkannattaja ja Maurras'sta merkittävä tekijä Ranskan politiikassa.

Marraskuussa 1908 organisoitui AF:n militanttisiipi, joka ei häpeillyt tarpeen tullen käyttää väkivaltaakaan asioita ajaakseen. Les Camelots du Roi ("Kuninkaan lehdenjakajat", voi tulkita myös "ritariksi") koostui nuorista, jotka myivät lehteä kädestä käteen kadulla. AF nautti suurta arvostusta nuorten konservatiivisten opiskelijoiden keskuudessa.

Kesäkuussa 1908 Camelots du Roi protestoi äänekkäästi Émile Zolan tuhkien siirtämistä Panthéoniin. Zola oli julkaissut 1898 kuuluisan avoimen kirjeensä "J'Accuse", joka konservatiivisten piirien raivostumisen myötä johti myös AF:n perustamiseen. AF:n ja oikeiston silmissä Zola edusti rappiollista tasavaltaa ja vasemmistoa. Julisteissaan nämä monarkistinuoret julistivat, että tasavaltalainen hallinto "on enemmän tai vähemmän ulkomaalaisten ja metoikien hallitus, joka häpäisee neitseellisen Panthéonin Zolan ruumiilla".

Joulukuussa 1908 tapahtui tapaus Thalamas: Camelotit häiritsivät väkivaltaisesti Amédée Thalamasin luentoja Sorbonnen yliopistossa. Thalamas oli joutunut AF:n epäsuosioon jo 1904, jolloin hän oli ollut vain historian opettaja Condorcetin lukiossa. AF:n mukaan Thalamas oli "loukannut Jeanne d'Arcia" tämän ehdotettua positivistista näkökulmaa tämän elämään.

Vuonna 1911 Camelots du Roi protestoi antisemitistisesti latinalaiskorttelissa Henry Bernsteinin näytelmää vastaan. Bernstein oli juutalainen, eikä järjestö voinut hyväksyä, että Ranskan kansallisteatteri Comédie-Française otti näytäntöönsä näytelmän, jonka oli tehnyt asepalveluksensa keskeyttänyt juutalainen.

Jo vuonna 1919 Maurras vaati naisille äänioikeutta, joka toteutui vasta 21. huhtikuuta 1944 Ranskan väliaikaishallituksen määräyksestä. Maurras'in mukaan naiset olisivat taipuvaisempia traditionalistisille ja katolisille äänenpainoille kuin miehet.