Abraham Kollanius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Abraham Abrahamsson Kollanius (k. 13. kesäkuuta 1667 Karkku[1]) oli lainsuomentaja. Hän toimi Karjalan alilaamannina.[2]

Kollanius opiskeli Uppsalan yliopistossa vuosina 1636–1640, ja hänet vihittiin maisteriksi Turun akatemiassa vuonna 1643. Hän suomensi kuningattaren määräyksestä vuosina 1645–1648 keskiaikaisen maan- ja kaupunginlain sekä tuomarin ohjeet, oikeudenkäyntisäännökset ja niin sanotun prosessin. Suomennosta ei kuitenkaan hyväksytty, sillä kun se oli luovutettu Turun hovioikeudelle, tarkastajat tekivät käännöksen kokonaan uudestaan. Molemmat versiot jäivät painamatta. Kollaniuksen käsikirjoitus on julkaistu vuonna 1926 sarjassa Suomen kielen muistomerkkejä. Sen kieliasua ja oikeinkirjoitusta pidetään kiinnostavina.[2]

Karkusta kotoisin ollut Kollanius nimitettiin 1650 hovioikeuden auskultantiksi ja sitten alilaamanniksi Karjalaan. Kollaniuksen tekemäksi Martti Rapolan tutkimuksessaan osoittama Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa säilytetty lainsuomennos, jossa silloisesta kirjoitustavasta poiketen on tz kirjoitettu muodossa hdh: Ruotzi muodossa Ruohdhi. Tämän arvellaan selittävän tarkastajien käännökseen kohdistamaa pilantekoa.[3][4]

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kristoffer kuninkaan maanlaki, [s.n.], 1926. Sarja: Suomen kielen muistomerkkejä; 3, 1, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia; 82 osa Kollaniuksen suomennos verkossa
  • Maunu Eerikinpojan kaupunginlaki liitteineen, julk. Martti Rapola. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1926. Sarja: Suomen kielen muistomerkkejä; 3, 2 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 0355-1768; 82

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • W. G. Lagus, "Om finska lagöfversättningar". Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk, 6.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yrjö Kotivuori, Abraham Kollanius, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Viitattu 16.6.2020.
  2. a b Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 4, p. 1215
  3. Kollanius, Abraham, Tietosanakirja osa 4, palsta 1196, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1911
  4. Kollanius, Abraham (k. 1667), Biografiakeskus, viitattu 16.6.2020
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.