Abessinialainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo kissarodusta. Abessinialainen on myös marsurotu.
Abessinialainen
Valentino.jpg
Avaintiedot
Alkuperämaa: Iso-Britannia
Rodun lyhenne: ABY
Muita nimityksiä: Aby
Ulkonäkö
Turkki: lyhytkarvainen
Paino: Naaraat n. 3 kg, urokset n. 4 kg

Abessinialainen on leikkisä ja hieman pienikokoista puumaa muistuttava kissarotu. Se on yksi vanhimmista tunnetuista kissaroduista, ja sen tunnusmerkki on turkin ticking-kuviointi. Abessinialaiskissasta käytetään lempinimeä aby. Sen alkuperästä on esitetty monia versioita, mutta kirjoitettu historia alkaa 1800-luvun lopun Isosta-Britanniasta [1]. Maailmanlaajuisesti abessinialainen on yksi suosituimmista lyhytkarvaroduista. Suomessa rekisteröintimäärät ovat pysyneet melko tasaisina viimeiset 10 vuotta, vaikka rotukissojen määrä on kasvanut [2]. Luonteeltaan abessinialainen on aktiivinen sekä ihmisrakas, ja se useimmiten rakastaa huomiota. Rakenne on keskikokoinen, jäntevä ja siro. Korvat ja silmät ovat suurikokoiset ja ilmeikkäät, häntä pitkä ja turkki vartalonmyötäinen.

Luonne ja olemus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abessinialainen on touhukas ja lempeä kissa. Abessinialaisen villin ulkonäön lisäksi sen eloisa luonne mainitaan useissa vanhoissa kirjoituksissa rodun suosion syynä [3]. Tyypillinen rodun edustaja on kodin puuhiin osallistuva, älykäs, helposti motivoitava, sydämellinen perheenjäsen ja ystävä. Abessinialainen on hyvin nopea liikkeissään ja yllättävän voimakas [3]. Sillä on suuri ponnistusvoima, joten se voi helposti pongahtaa vaikka ovenkarmille tai kirjahyllyn päälle [4]. Abessinialaisen ääni on pehmeä ja hiljainen, ja abessinialaiset kommunikoivat usein omistajilleen kujertavalla äänellä [3]. Kovaäänisiä ne ovat yleensä vain kiihtyessään. Abessinialainen sopii kaikille, jotka haluavat aktiivisen ja huomiota rakastavan lemmikin. Abessinialainen nukkuu tyypilliseen kissojen tapaan n. 16 tuntia vuorokaudessa, mutta ollessaan hereillä sen nopeus ja aktiivisuus tulevat esille. Moni abessinialainen istuu mielellään omistajansa sylissä ja leipoo jaloillaan. Kaikki kissat ovat kuitenkin yksilöitä, joten pennusta on vaikea ennustaa, kasvaako siitä aikuisena sylikissa. Abessinialaiset oppivat nopeasti, niin hyvässä kuin pahassa [5]. Omistajan täytyykin olla tarkkana, ettei vahingossa opeta kissalleen pahoja tapoja palkitsemalla huonosta käytöksestä. Sosiaalinen abessinialainen saattaa kyllästyä ilman lajitoveriensa seuraa, joten ainoana kissana se vaatii omistajaltaan paljon. Huomionkipeytensä vuoksi se ei välttämättä sovellu suuriin kissapopulaatioihin, jossa se joutuu kamppailemaan ihmisen huomiosta [6]. Utelias abessinialainen innostuu lapsenomaisella tavalla uusista asioista ja keksii keinonsa ottaa ihmiset mukaan leikkeihinsä. Leikkien lisäksi omistaja voi aktivoida kissaansa lukuisin tavoin. Agility, valjasulkoilu ja naksutinkoulutus ovat monelle abylle mieleisiä virikkeitä ja hyvä tapa järjestää yhteistä aikaa [3].

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riistanvärinen abessialainen kissanäyttelyssä

Abessinialainen on rakenteeltaan keskikokoinen, siro, mutta jäntevä ja lihaksikas atleetti. Sen tunnusmerkki on turkin ticking-kuviointi: jokaisessa selkäpuolen karvassa on kaksi tai kolme kissan päävärin mukaista raitaa. Joidenkin yksilöiden takajalkoja koristavat tummat saappaat. Turkin tulee olla vartalonmyötäinen ja lyhyt. Pohjaturkin tulee olla sävyltään lämmin, ja kissan pitäisi olla mahdollisimman raidaton. Pää on kiilamainen, sopusuhtainen ja yläosasta leveä. Pään ja korvien ääriviivojen tulee olla pehmeät. Korvat ovat suurikokoiset, tyvestä avoimet ja kärjistä hieman pyöreät. Joillakin yksilöillä korvien päissä voi olla pienet tupsut. Abyn kuonon tulee olla linjoiltaan pehmeä, joten selkeästi erottuva kuono-osa eli pinch on myös ei-toivottu ominaisuus. Abyn profiili on pehmeä: silmien ja otsan yhtymäkohdassa on suositeltavaa olla loiva painauma, ei kuitenkaan otsapengertä eli stopia. Silmät ovat suuret ja ilmeikkäät. Mantelinmuotoisten silmien väri voi olla joko voimakas meripihka, kellertävä tai vihreä, ja niitä reunustaa tickingin väri. Vartalonsa mittasuhteilta aby on tasapainoinen. Se on keskikokoinen ja keskipituinen, ja tunnusteltaessa vartalo on kiinteä, notkea ja jäntevä. Jalat ovat melko korkeat ja elegantit, mutta kuitenkin vartaloon nähden sopusuhtaiset. Tassujen tulee olla pienet ja ovaalinmuotoiset. Abyn häntä on melko pitkä, tyvestä leveä ja päätä kohti kapeneva.

Ulkomuotovirheiksi näyttelyissä katsotaan muun muassa katkeamaton kaulanauha eli kissan kaulan yli menevä selvä yhtenäinen raita, raidat kaikissa jaloissa tai mahassa ja valkoinen medaljonki tai muu valkoinen merkki [7]. Raskastekoinen vartalo tai itämaistyyppinen pää katsotaan myös virheiksi. Nykypäivänä rotu on niin vakiintunut, että suurin osa syntyvistä pennuista täyttää rotumääritelmän.

Rotustandardit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sininen abessialainen kissanäyttelyssä

Rotustandardit eroavat hieman rotukissoja rekisteröivien kattojäjärjestöjen välillä [8] [9] [10] [11] [12]. Pääpiirteiltään rotu on helposti tunnistettavissa, mutta ominaisuuksien painotukset vaihtelevat. Usein sanotaan, että todella hyvä kissa pärjää kaikkien kattojärjestöjen näyttelyissä. Suomessa kasvatetut abessinialaiset rekisteröidään enimmäkseen Fife:n alaisuudessa toimivaan Suomen Kissaliittoon. Kissojen rodunomaisuutta mitataan kissanäyttelyissä.

Värit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kattojärjestöt hyväksyvät neljä perusväriä: riistanvärinen ja punainen sekä edellä mainittujen diluutiot sininen ja beige [13]. Osa järjestöistä, mukaan lukien Fife, hyväksyvät perusväreille lisäksi hopeamuunnokset, joissa kissan pohjaväri on kylmän valkoinen [8] [11]. Muutamissa järjestöissä hyväksytään edellä mainittujen värien lisäksi suklaa ja sen diluutio lila [14] [15] [12]. Sukupuolisidonnainen punainen, creme sekä kilpikonnaväritys kaikille edellä mainituille rekisteröidään joissakin järjestöissä ilman näyttelyoikeutta [16]. Maailmanlaajuisesti suurin osa kasvattajista jalostaa neljää perusväriä ja pitää niitä rodun aitoina väreinä, koska muut värit ovat peräisin myöhemmistä roturisteytyksistä ja niitä ei hyväksytä kaikissa järjestöissä [17] [16] [18] [19]. Uusien värien kasvatus on melko marginaalista, ja monet perusvärien kasvattajat pitävät näitä kissoja epätoivottuina jalostuskissojensa sukutauluissa. Sen sijaan perusvärisiä kissoja käytetään parantamaan uusien värien tyyppejä.

Terveys ja perimä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abessinialaisen turkin ainutlaatuinen ticking-kuviointi

Rotukissamaailmassa abessinialaisen historia on huomattavan pitkä, joten myös sen terveydestä tiedetään paljon. Yleisesti ottaen abessinialainen on terve ja pitkäikäinen rotu. Rodulla esiintyy kaksi tunnettua perinnöllistä sairautta, kissan vähittäiseen sokeutumiseen johtava PRA ja kuolemaan johtava PK-anemia, jotka ovat geenitestien avulla ehkäistävissä.

Rodun tunnusmerkki, ticking-kuviointi, periytyy dominoivasti, ja pitkällisen jalostuksen tuloksena kuviointi on sama kaikilla rodun edustajilla. Tyypillinen pentuekoko rodulla on 3–4 pentua.

Ensimmäinen kissa, jonka genomi kartoitettiin, oli punainen abessinialainen nimeltään Cinnamon, joka oli yksi PRA-tutkimusohjelmassa jalostetuista kissoista [20].

PRA[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1979–1980 abessinialaisilta löydettiin muiltakin lajeilta tunnettu silmän verkkokalvon rappeumasairaus PRA (Progressive Retina Atrophy). Sairaus periytyy resessiivisesti, eli positiivisen yksilön on perittävä sairauden aiheuttava geeni molemmilta vanhemmilta [21]. Syntyessään pennut näkevät normaalisti, ja sairaus puhkeaa vasta myöhemmin. Ensimmäiset merkit näkyvät silmäpeilauksessa yleensä n. 1–4 vuoden iässä, minkä jälkeen näkö alkaa heikentyä. Sairauden edetessä kissa lopulta sokeutuu [22]. PRA:n ehkäisemiseksi on kehitetty geenitesti [21]. Vastuulliset kasvattajat testauttavat kissat, jolloin positiivisia eli sairastuvia yksilöitä ei enää synny. Suomen Kissaliiton sääntöjen mukaan kasvatukseen käytettävien kissojen testaus on pakollista, ellei vanhempien testitulosten perusteella voida osoittaa, että kissa ei kanna geenimuunnosta.

PK-anemia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PK-anemia on perinnöllinen anemia, joka saattaa johtaa kissan ennenaikaiseen kuolemaan [23]. PK-anemia periytyy resessiivisesti, ja se voidaan testata DNA-testin avulla, jolloin sairaiden yksilöiden syntyminen voidaan estää kokonaan tarkan testausohjelman avulla. Suomen Kissaliiton sääntöjen mukaan testaus on suositeltavaa. Kaikki vastuulliset kasvattajat kuitenkin testauttavat kasvatuskissansa, jos kasvatukseen käytetään muita kuin aiempien sukupolvien testitulosten perusteella negatiivisiksi todistettuja kissoja. PK-anemiaa on löydetty myös muilta abessinialaisperimää kantavilta roduilta, kuten ocicateilta ja bengaleilta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zula Gordon Staplesin kirjassa

Abessinialaisen historiaan liitetään usein romanttisia tarinoita Egyptin mytologiasta, sillä aby muistuttaa ulkoisesti vanhojen taideteosten kuvaamia kissoja, joita muinaisessa Egyptissä palvottiin pyhinä. Joissakin luonnonhistoriallisissa museoissa on nähtävillä täytettyjä kissoja menneiltä vuosisadoilta [24]. Washington D.C.:ssä, Yhdysvalloissa on esillä "egyptiläinen kissa" ja Leidenissä, Alankomaissa 1830-luvulta peräisin oleva näyte "Petrie, Intialainen kissa" [1], joilla on useita yhteneviä piirteitä nykypäivän abessinialaisen kanssa. Suosituin tarina abessinialaisen alkuperästä kertoo, että kapteeni Barrett-Lennard olisi tuonut rodun kantaemon, naaraan nimeltä Zula, 1860-luvulla Abessiniasta. Hän saattoi tuoda toisenkin kissan, joka ei kuitenkaan selvinnyt matkasta [25]. Toisen version mukaan sodan loputtua 1868 kotiin palaavat sotilaat olisivat tuoneet useampia kissoja mukanaan. Ensimmäinen kirjallinen maininta abessinialaisesta kissasta julkaistiin brittiläisessä Harper's weekly -sanomalehdessä 21.1.1872, jossa on kuvitus alatekstillä "abessinialainen" [1]. 27.1.1872 Harper's weekly julkaisi artikkelin "Iltapäivä kissojen kanssa", joka oli raportti Lontoossa, Isossa-Britanniassa 16. joulukuuta 1871 järjestetystä Kristallipalatsin kissanäyttelystä. Kolmanneksi näyttelyssä sijoittui kissa, joka oli artikkelin mukaan tuotu Abessinian sodasta [1]. 1874 ilmestyneessä Gordon Staplesin kirjassa on värillinen litografia abessinialaisesta nimeltään Zula, joka on kirjan mukaan sama kissa kuin Harper's Weeklyn artikkelissa [26]. Kirjan mukaan Zula olisi tuotu Abessiniasta vuonna 1868 [1]. Harrison Weir raportoi 1889 julkaistussa kirjassaan "Our Cats and All About Them", että Abessiniasta tuotiin useita kissoja, jotka olivat ulkoisesti samanlaisia ja hänen mukaansa todistivat näin ollen yhteyden Egyptissä palvottuihin kissoihin [27]. Geenitestit ovat kuitenkin osoittaneet, että abessinialaisen alkukoti on todennäköisimmin Intian valtameren rannikolla, josta ne ovat mahdollisesti kulkeutuneet siirtomaa-aikoina kauppalaivojen mukana Eurooppaan [5]. Varmaa on, että rotu ei olisi selviytynyt ilman Ison-Britannian paikallisen kesykissakannan vaikutusta ja rodun saavuttamaa suurta suosiota. Koska abessinialaisen varhaisen historian aikaan ei pidetty tarkkaa rekisteriä kissojen sukutauluista ja alkuperästä, ei voida varmasti osoittaa, mikä on esimerkiksi Abessiniasta tuotujen kissojen rooli ja saivatko ne ylipäätään pentuja [5].

Varhainen kasvatustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manx ja abessinialainen

Alussa rotu tunnettiin hyvin monilla nimillä, mm. venäläinen, espanjalainen, abessinialainen, pupukissa, jäniskissa ja brittiläinen tick [27]. Kasvatukseen käytettiin saatavilla olevia kissoja, ja varhaisimmaksi vaatimukseksi rajautui turkin ticking-kuvio. 1896 National Cat Club rekisteröi ensimmäiset abessinialaiset, nimeltään Sedgemore Bottle (s. 1892) ja Sedgemore Peaty (s. 1894) [1]. Alun perin abessinialaisilla ei ollut määrättyä väritystä, vaan useat kissat olivat hopeanvärisiä ja niillä oli selvästi erottuva tabbykuviointi [28]. Brittiläisessä "Fur and Feather" -lehdessä julkaistiin 19.3.1891 näyttelytuloksia, joiden mukaan sininen abessiniaisuros sijoittui kolmanneksi. Kissaa kuvailtiin seuraavasti: "Lyhyt turkki, loistava väri ja silmät" [1]. Frances Simpson kuvaili kirjassa "The Book of The Cat" (1903) abessinialaisten muistuttavan hämmästyttävästi egyptiläisiä kissoja [29]. Toisaalta monien lähteiden mukaan afrikanvillikissaa pidetään kaikkien nykypäivän kotikissojen esi-isänä [24]. Kirjan kuvassa esiintyvällä abessinialaisella oli raidallinen häntä ja jalat, joten se ei muistuttanut merkittävästi nykypäivän abessinialaista [24].

1900–1905 yhteensä 12 abessinialaista oli rekisteröity brittiläiseen siitoskissojen tietoja kokoavaan kirjaan [1]. Yksi erityisen hyvin tunnettu abessinialainen oli 1905 syntynyt hopea uros Aluminium, joka esiintyy monissa ensimmäisissä kirjatuissa sukutauluissa ja johon monen nykypäivän abessinialaisen sukupuu voidaan jäljittää [30]. Aluminiumin 1907 syntynyt poika Aluminium II [31] ja naaras nimeltä Salt olivat tiettävästi ensimmäiset abessinialaiset, jotka vietiin Yhdysvaltoihin [1].

Rodun vakiintuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moderni abessinialainen on 1920-luvulta alkaneen, nykypäivään ulottuvan kasvatuskissojen selektiivisen valinnan tulosta. 1929 perustettiin Isossa-Britanniassa ensimmäinen virallinen rotuyhdistys [32]. Ensimmäinen yhdysvaltalainen virallisesti tunnustettu pentue syntyi vuonna 1935 [24]. Kasvatustyö oli toden teolla alkanut Yhdysvalloissa vuosina 1938–1939 toisen maailmansodan syttyessä. Yhdysvalloilla oli merkittävä vaikutus rodun säilymisessä ja kehittymisessä nykyisenlaiseksi, kun kissoja lähetettiin Euroopasta Yhdysvaltoihin sodan jaloista ja puutteesta turvaan. Sodan loputtua Isossa-Britanniassa oli jäljellä enää 12 abya, mikä teki kasvatuksesta sotien jälkeisessä Euroopassa haasteellista [25]. Modernin abessinialaisen takaa tiedetään löytyvän jossakin määrin muita lyhytkarvarotuja, kuten venäjänsinistä, siamilaista ja burmaa sekä kotikissoja – vaikeina aikoina roturisteytykset ovat olleet välttämättömiä kannan säilyttämiseksi [24].

1950- ja 60-luvulla rotu yleistyi ympäri maailman ja kasvatustoiminta alkoi monissa maissa [33] [34] [35]. Toisen maailmansodan jälkeen seuraava kantaa verottanut katastrofi oli 1970-luvulla Isossa-Britanniassa laaja FeLV-epidemia, joka saatiin lopulta kuriin testien ja sairaiden kissojen eristämisen avulla. Nykypäivänä rotu on vakiintunut ja roturisteytykset ovat vuosikymmeniä olleet kiellettyjä. Rodun vakiintuminen tarkoittaa, että pentueisiin ei yleensä synny rotumääritelmästä selkeästi poikkeavia pentuja, kuten esimerkiksi pitkäkarvaisia tai kuviottomia pentuja, vaikka tämänkaltaiset ominaisuudet voivat resessiivisen periytymisen vuoksi piillä kannassa vuosikymmeniä. Myös vahva raidoitus ja valkoiset läikät ovat karsiutuneet vuosikymmenien aikana. Rodulle on saatu vakiinnutettua syvä, intensiivinen pohjaväritys. Aiemmin pohjaväritys saattoi olla riistanvärisillä kissoilla harmahtava ja kylmä.

Värien kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riistanväristä abessinialaista kutsuttiin aikaisemmin “tavalliseksi” abessinialaiseksi, ja se oli pitkään ainoa hyväksytty väri. Punaisia (geneettisesti kaneli) pentuja syntyi silloin tällöin riistanvärisistä vanhemmista. 1953 syntynyt punainen abessinialainen Adrah Saba kuvailtiin brittiläisessä "Our Cats" -lehdessä tammikuussa 1958 [33]. Sen kerrottiin olevan väriltään syvän kuparinpunainen, ja ticking oli tummemman punainen. Selkälinjassa ja korvien takana väri vivahti terrakottaan. Jalat ja alapuoli olivat kalpean oranssit. Kantapäät ja hännänpää olivat suklaanruskeat ja tassunpohjat pinkit tyypillisen mustan sijasta. Abessinialaisilla esiintyvä, usein punaiseksi kutsuttu väri on geneettisesti kaneli, joka periytyy resessiivisesti ja näin eroaa muilla roduilla esiintyvästä sukupuolisidonnaisesta punaisesta värityksestä. Englanninkielinen väriä kuvaava termi ei olekaan punainen vaan "sorrel", joka tarkoittaa suomeksi suolaheinää. CFA hyväksyi punaisen 1964 [36] [37]. Kasvatukseen käytetyistä muunrotuisista kissoista rotuun siirtyi diluution eli vaalennoksen aiheuttava geeni, jolloin pentueisiin syntyi aina silloin tällöin sinisiä ja beigejä pentuja. 1968 ensimmäinen sininen abessinialainen esiintyi näyttelyssä Isossa-Britanniassa. CFA hyväksyi sinisen viralliseksi väriksi 1984 ja beigen 1989. [38]. Hopeavärit sekä muut uudemmat värit ovat peräisin myöhemmistä roturisteytyksistä, ja niiden kasvatus on perusväreihin verrattuna marginaalista.

Abessinialainen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset abessinialaiset, sisarukset Gri-Gri ja Gongora von Memphis, tulivat Suomeen 1961 Saksasta. Tämän jälkeen abyja tuotiin lisää myös Ruotsista ja Alankomaista [39]. Rotukissatoiminta oli Suomessa vasta aluillaan, ja ensimmäinen abessinialainen, Gongora von Memphis, oli 41. Suomessa ylipäätään rekisteröity kissa. Nämä kissat osallistuivat varhaiseen kissanäyttelytoimintaan, ja Gri-Gri saavutti champion-tittelin. Ne eivät kuitenkaan koskaan saaneet jälkeläisiä. Ensimmäiset pentueet syntyivät kuusi vuotta myöhemmin Mount Badger ja Av Firousi -kasvattajanimille [39]. Alkuaikoina PRA aiheutti päänvaivaa: moni Suomeen tuotu kissa sokeutui tai kantoi sairauden aiheuttamaa geenivirhettä. Kun PRA tunnistettiin perinnölliseksi sairaudeksi, Suomi oli ensimmäinen maa, joka kielsi sairaiden kissojen käytön kasvatuksessa. Aluksi rodun harrastajat toimivat Suomen rotukissayhdistyksen (SUROK) abyjaoksessa. Ensimmäinen suomalainen rotuyhdistys oli ABYS ry, joka perustettiin vuonna 1988. Vuonna 1991 joukko somalikasvattajia perusti Somakiss ry:n, joka oli alun perin suunnattu somalikissoille ja aby-varianteille, mutta laajensi toimintaansa myöhemmin myös abessinialaisyhdistykseksi. Suomalaiset abessinialaiset olivat pitkään riistanvärisiä ja punaisia, mutta pikku hiljaa myös muut värit ovat saaneet jalansijaa. Abessinialaisia rekisteröidään vuodessa n. 60 yksilöä. Perusvärisiä pentuja on useimmiten saatavilla ja silloin tällöin myös hopeapentuja. Aktiivisia kasvattajia Suomessa on noin 15.

Abessinialainen muiden rotujen taustalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset somalikissat eli puolipitkäkarvaiset abessinialaiset syntyivät kahden pitkäkarvageeniä kantaneen abessinialaisen pentueeseen vahingossa 1960-luvulla [40]. Vuonna 1972 yhdysvaltalainen Evelyn Mague onnistui kasvattamaan pentueen, jonka kaikki pennut olivat pitkäkarvaisia. Hän antoi rodulle nimen ”somali” Abessinian naapurimaan mukaan. Samana vuonna perustettiin myös Yhdysvaltain somaliyhdistys. Ensimmäiset somalit rekisteröitiin virallisesti omaksi rodukseen Yhdysvalloissa 1979, minä jälkeen pitkäkarvaisten kissojen käyttö abessinialaiskasvatuksessa kiellettiin [41]. Abessinialaisen ja somalin lyhytkarvainen pentu rekisteröidään järjestöstä riippuen abyvariantiksi (SRK) tai lyhytkarvaiseksi somaliksi (CFA) [42], jolloin sen jalostuskäyttö on mahdollista somalikasvatuksessa. Jotkin rekisterit rekisteröivät kaikki ilmiasultaan lyhytkarvaiset yksilöt abessinialaisksi ja sallivat näiden kissojen osallistumisen näyttelyihin abessinialaisina, mutta monet kasvattajat eivät hyväksy somalitaustaisten kissojen käyttöä abessinialaiskasvatuksessa [41].

Abessinialaista on ajan saatossa käytetty myös useiden muiden kissarotujen jalostuksessa ja kehittämisessä. Abessinialaisperimää kantavia rotuja ovat esimerkiksi ocicat, bengali ja LaPerm. Kaneli ja beige väritys itämaisilla kissoilla on peräisin abessinialaisilta, kun siamilainen astutettiin 60-luvulla punaisella abessinialaisella [43]. Myös muilla roduilla esiintyvä kaneli ja beige väritys on alun perin abessinialaisilta peräisin [44]. Nykypäivänä abessinialaisten käyttö geenipohjan laajentamiseksi sallitaan kattojärjestöstä riippuen ainakin somali-, ocicat- ja LaPerm -kasvatuksessa.

[43]

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta abessinialaiskissa.

.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Karen Lawrence: Abyssinian History PART 1: From the Early Beginnings to 1950 2007. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  2. Suomen Kissaliitto ry.: Suomen Kissaliitto ry. - Rekisteröinnit Roduittain Suomen Kissaliitto ry.. Viitattu 16.4.2011. (suomeksi)
  3. a b c d Kim Everett: Abyssinian Cat (PDF) Abyssinan Home Page. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  4. Suomen Kissaliitto ry.: Abessinialainen rotukuvaus Suomen Kissaliitto ry.. Viitattu 16.4.2011. (suomeksi)
  5. a b c Cat Fanciers Associaltion: Abyssinian breed profile Cat Fanciers Association (CFA).. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  6. TICA: TICA Abyssinian breed profile The International Cat Associaltion (TICA). Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  7. Abyssinian Cat Club: Examples of Faults in Abyssinians Abyssinan Cat Club Home Page. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  8. a b The Fédération Internationale Féline: Fife ABY - SOM breed standard The Fédération Internationale Féline. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  9. Cat Fanciers Associaltion: Cat Fanciers Association - Abyssinian breed standard The Cat Fanciers Association (CFA). Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  10. The International Cat Association: TICA Abyssinian breed standard The International Cat Association (TICA). Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  11. a b The Australian Cat Federation (inc.): A.C.F. Abyssinian breed standard The Australian Cat Federation (inc.). Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  12. a b The Australian Cat Federation (inc.): NSW Cat Fanciers' Association Abyssinian breed standard (PDF) NSW Cat Fanciers' Association. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  13. Cat Fanciers Associaltion: Cat Fanciers Association - Abyssinian breed standard (PDF) The Cat Fanciers Association (CFA). Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  14. The International Cat Association: TICA Abyssinian breed standard (PDF) The International Cat Association (TICA). Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  15. GCCF Breed Standard: Abyssinian Colours ABYSSINIAN CAT CLUB, GCCF. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  16. a b Sally Plummer: Unusual Abyssinian Cats Unusual Aby Cats. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  17. Christine Ruessheim: Abyssinian Colour Chart Abyssinian Homepage. Viitattu 23.3.2011. (englanniksi)
  18. Diane Cruden, Coordinator, Casey Fish, Janet Leigh and Cathy Welch: CFA Abyssinian Breed Council International Aby and Other Color Study Committee Report CFA Abyssinian Breed Council Home Page: CFA Abyssinian Breed Council. Viitattu 20.3.2011. (englanniksi)
  19. Christine Ruessheim: Abyssinian Cats and the colors recognized in various Associations (PDF) Abyssinian Homepage. Viitattu 22.3.2011. (englanniksi)
  20. Roger Highfield: Cinnamon the cat could offer hope to the blind The Telegraph. Viitattu 20.3.2011. (englanniksi)
  21. a b UC Davis Veterinary Genetics Laboratory: Progressive retinal atrophy in Felines UC Davis Homepage. Viitattu 22.3.2011. (englanniksi)
  22. CuanCats: Progressive retinal atrophy in Feline also known as PRA CuanCats Homepage. Viitattu 20.3.2011. (englanniksi)
  23. Urs Giger: Erythrocyte pyruvate kinase (PK) deficiency in Abyssinian and Somali cats causing intermittent anemia Abyssinian Breed Council Homepage. Viitattu 30.3.2011. (englanniksi)
  24. a b c d e Christine Ruessheim: History of the Abyssinian Cat Abyssinian Homepage. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  25. a b Caroline Macaulay: A Brief History of the Abyssinian Cat Abyssinian Cat Association. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  26. George Staples: Kopio kirjassa julkaistusta kuvasta (JPG) 1872. Nile Abys Website: Dean and Sons. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  27. a b Harrison Weir: Our cats and all about them : their varieties, habits, and management, and for show, the standard of excellence and beauty (pdf) 1889. Tunbridge Wells [England] : R. Clements and Co.. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  28. Rosemond R. Peltz: History of the Abyssinian Cat Abyssinian Homepage. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  29. Frances Simpson: The Book of A cat (PDF) 1903. California Digital Library: London, Paris, New York, Melbourne, Cassell and company, limited. (englanniksi)
  30. Aluminium - pedigree Electronic Register of Somalis. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  31. Aluminium II - pedigree Electronic Register of Somalis. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  32. Dr. Margaret Frayne: The History of The Abyssinian Cat Club ABYSSINIAN CAT CLUB. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  33. a b Karen Lawrence: Abyssinian History PART 2: From 1951 to 1960 2007. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  34. unknown: Australia's First Abyssinians Aureate Abyssinian and Somali Cats. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  35. unknown: Abyssinians in the Netherlands (PDF) Abyssinan Home Page. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  36. Christine M. Ruessheim: The red (sorrel) Abyssinians in Books and History 2007. Abyssinian Homepage. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  37. Edna Field: Red Abyssinian CFA Yearbook 1967, pp. 254-259. 1967. Abyssinian Homepage. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  38. J.N. Stephens: The Blue Abyssinian Cat and its Derivatives Cats, Vol. 1 No. 6, 1970, pp. 236-237. 1970. Abyssinian Homepage. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  39. a b Pirkko Vanhamäki: Aby History in Finland 2001. Silkkihienon Homepage. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  40. Rotuesittely - somali 2010. Somakiss ry. kotisivu: Somakiss ry.. Viitattu 18.3.2011. (suomeksi)
  41. a b Christine Ruessheim: Shorthair Somalis - Friend or Foe? 2010. Abyssinian Homepage. Viitattu 18.3.2011. (englanniksi)
  42. GCCF: Can I Show My Cat at a GCCF Licensed Show ? GCCF Homepage. Viitattu 19.3.2011. (englanniksi)
  43. a b OCFG: The History of the Cinnamons OCFG Homepage. Viitattu 29.4.2011. (englanniksi)
  44. Cinnamonfawnfanciers: Cinnamon gene, History in Oriental and Siamese cats Cinnamonfawnfanciers Homepage. Viitattu 29.4.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]