Abel Goumba

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Abel Nguéndé Goumba (18. syyskuuta 1926, Grimari11. toukokuuta 2009, Bangui[1]) oli keskiafrikkalainen poliitikko.

Goumbaa arvostettiin demokraattina ja "Keski-Afrikan Mandelana". Hän oli maan itsenäisyyden isän Barthélémy Bogandan toveri. Boganda nimitti hänet talousministeriksi ja hän oli väliaikainen presidentti 1959 Bogandan kuoltua, ennen David Dackon valtaannousua.

Vuonna 1960 David Dacko voitti Goumban poliittisessa taistelussa nousten maan presidentiksi. Goumba vangittiin ja ajettiin maanpakoon Ranskaan, josta hän palasi 1980. Hän lähti opiskelemaan lääketiedettä ja väitteli tohtoriksi 1968 Bordeaux'ssa ja myöhemmin julkisesta terveydenhuollosta 1971 Pariisissa. Goumba perusti Front patriotique pour le Progrès -puolueen ja vastusti sekä Jean-Bedel Bokassaa että Ange-Félix Patasséa.

Hän osallistui viidesti maassa järjestettyihin presidentinvaaleihin, mutta sai aina alle 10 % äänistä. Hän toimi myös Banguin yliopiston rehtorina.

15. marraskuuta 2003 jälkeisen vallankaappauksen jälkeen Goumba kuitenkin jätti ikuisen oppositiopoliitikon asemansa ja suostui kansallisen yhtenäisyyden hallituksen johtoon itsensä presidentiksi julistaneen kenraali François Bozizén alaisuudessa. Vuonna 2003 hänestä tuli Keski-Afrikan tasavallan pääministeri ja 12. joulukuuta 2003 varapresidentti. Hän osallistui 13. maaliskuuta 2005 pidettyihin presidentinvaaleihin, mutta sai äänistä vain 2,5 %. Pian vaalien jälkeen presidentti Bozizé erotti Goumban varapresidentin virasta, jonka hän myös lakkautti.

[muokkaa] Lähteet

  1. République centrafricaine - Abel Goumba est mort, RFI
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä