Aavikkokultakontiainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aavikkokultakontiainen
Eremitalpa granti.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Afrosoricida
Alalahko: Chrysochloridea
Heimo: Kultakontiaiset Chrysochloridae
Alaheimo: Chrysochlorinae
Suku: Eremitalpa
Roberts, 1924
Laji: granti
Kaksiosainen nimi
Eremitalpa granti
(Broom, 1907)
Levinneisyyskartta
Grant's Golden Mole area.png
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Aavikkokultakontiainen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Aavikkokultakontiainen Commonsissa

Aavikkokultakontiainen[2] eli aavikkokultamyyrä (Eremitalpa granti) on eteläafrikkalainen nisäkäslaji.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muiden kultakontiaisten tapaan aavikkokultakontiainen on sopeutunut maahan kaivautumiseen. Sen eturaajoissa on kummassakin kolme kaivuun sopeutunutta kynttä. Häntä ja korvat ovat surkastuneet näkymättömiksi, silmät ovat karvaisen nahan peittämät ja kuonossa on nahkamainen tyyny, jota myös käytetään kaivautumiseen.

Aavikkokultakontiaisella on pitkä, silkkinen turkki, väriltään harmaa pennuilla ja hiekanruskea aikuisilla. Eläimen pituus on 7,5–9 senttimetriä, paino 15–25 grammaa, ja se on näin kultakontiaisista pienin.

Elinalueet, ruokavalio ja sosiaalinen käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aavikkokultakontiainen asuu Etelä-Afrikan länsirannikolla ja Namibian lounaisosissa lähinnä hiekka-aavikolla. Toisin kuin monet muut kultakontiaiset aavikkokultakontiainen harvoin rakentaa kestäviä tunneleita. Se pikemmin ikään kuin ui tai ryömii hiekan pinnalla tai juuri pinnan alla ruokaa etsiessään. Se liikkuu pääosin öisin ja syö muun muassa termiittejä ja muita selkärangattomia sekä matelijoita kuten skinkkejä.

Aavikkokultakontiainen on yksineläjä, reviirin keskikoko on 4,6 ha.

Uhanalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aavikkokultakontiainen on IUCN:n uhanalaisuusluokituksessa merkitty elinvoimaiseksi.[1] Se on kuitenkin erittäin herkkä eläinympäristön tuhoutumiselle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Bronner, G.: Eremitalpa granti IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 27.6.2014. (englanniksi)
  2. Valste, Juha & Cajander, Veli-Risto: Maailman luonto: Nisäkkäät 1, s. 97–99. Espoo: Weilin+Göös, 1998. ISBN 951-35-6493-2.