A Whole New World

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”A Whole New World”
Peabo Bryson ja Regina Belle
Singlen ”A Whole New World” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Aladdin
 Julkaistu 5. marraskuuta 1992
 Tyylilaji balladi
 Kesto 04.05
 Levy-yhtiö Columbia

A Whole New World” on kappale Disneyn vuoden 1992 elokuvasta Aladdin. Sen on säveltänyt Alan Menken ja sanoittanut Tim Rice. Kappale on balladi elokuvan päähenkilöiden, Aladdinin ja prinsessa Jasminen, yhteisestä matkasta uuteen maailmaan. Elokuvan kohtauksessa kappaleen laulavat Aladdinin ja Jasminen ääninäyttelijät Brad Kane ja Lea Salonga. He esittivät kappaleen myös vuoden 1993 Oscar-gaalassa. Kappaleen singlejulkaisulla sen esittävät Peabo Bryson ja Regina Belle.

Aladdinin suomenkieliseen jälkiäänitykseen kappaleen käänsi Pekka Lehtosaari nimellä ”Se on kuin yö”.

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”A Whole New World” voitti vuoden 1992 parhaan laulun Oscar-palkinnon ja Golden Globe -palkinnon parhaasta kappaleesta. Kappale voitti myös Grammyn.

Julkaisut ja listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappaleen singlejulkaisu ilmestyi 5. marraskuuta 1992 ja se saavutti ensimmäisen sijan Billboard Hot 100 -listalla 6. maaliskuuta 1993 ohittaen Whitney Houstonin kappaleen ”I Will Always Love You”, joka oli pitänyt listan kärkisijaa 14 viikkoa.

”A Whole New World” on ainoa Disney-kappale, joka on saavuttanut ensimmäisen sijan Yhdysvaltain singlelistalla. Kappale on julkaistu myös Sonyn vuonna 1999 julkaisemalla albumilla All Time Greatest Movie Songs.

Kansainvälisesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten useimmat Disney-kappaleet, myös ”A Whole New World” on käännetty useille eri kielille sitä mukaa, kun elokuva on julkaistu eri maissa.

Maa Nimi Käännös Esittäjät
Yhdysvallat A whole new world Uusi maailma Brad Kane ja Lea Salonga
Albania Është bota jonë Se on meidän maailma
Brasilia
Portugali
Um mundo ideal Ihanteellinen maailma Sofia Escobar
Kanada (Québec) Un nouveau monde Uusi maailma Joël Legendre ja Martine Chevrier
Manner-Kiina 萍水相逢 (Píng shuǐ xiāng féng) Tapaavat toisiaan Emil Chau
Suomi Se on kuin yö Ulla Hakola ja Sami Aarva
Ranska Ce rêve bleu Tämä sininen unelma Karine Costa ja Daniel Levy (Paolo Domingo elokuvassa)
Saksa Ein traum wird wahr Unelmista totta Peter Fessler & Sabine Hettlich
Hongkong
Macao
Taiwan
新的世界 Uusi maailma
Unkari Egy új élmény Uusi kokemus Miller Zoltán ja Janza Kata
Indonesia Seluruh dunia Kaikkialla maailmassa Nanang Niskala ja Beatrix Renita
Intia Sapno ka jahan Unelmien maa Sonu Nigam
Israel עולם חדש (Olam hadash) Uusi maailma Rama Mesinger ja Alon Ophir
Italia Il mondo è mio Maailma on minun Anna Tatangelo ja Gigi D'Alessio
Vincent Thoma & Cristina (elokuva)
Japani 新しい世界 (Atarashii sekai) Uusi maailma Luke Hedin & Paula Thompson
Korean tasavalta 아름다운 세상 (Aleumdaun sesang) Kaunis maailma Gyeongju Nam & Jeonghwa Yi
Latinalainen Amerikka Un mundo ideal Ihanteellinen maailma Ricardo Montaner and Michelle
Damien Bichir & Anali (elokuva)
Alankomaat ja Belgia Een nieuw begin Uusi alku Bart Bosch & Laura Vlasblom
Espanja Un mundo ideal Ihanteellinen maailma Enrique del Pozo ja Michelle
Ruotsi En helt ny värld Kokonaan uusi maailma Peter Jöback ja Myrra Malmberg
Thaimaa โลกใหม่สวยงาม (Lok mai suy ngam) Uusi maailma on kaunis