Oikeus ja kehitys -puolue
| Oikeus ja kehitys -puolue | |
|---|---|
| Adalet ve Kalkınma Partisi | |
|
|
|
| Perustettu | 14. elokuuta 2001 |
| Puheenjohtaja | Recep Tayyip Erdoğan |
| Pääsihteeri | Fatih Şahin |
| Parlamenttiryhmän johtaja | Abdullah Güler |
| Ideologia | |
| Poliittinen kirjo | oikeisto[2] |
| Värit | oranssi |
| Meclis[3] |
263 / 600 |
| Kansainväliset jäsenyydet | – Euroopan konservatiivien ja reformistien allianssi (2013–2018) |
| Kotisivu | www.akparti.org.tr |
Oikeus ja kehitys -puolue (turk. Adalet ve Kalkınma Partisi, myös AK Parti, AKP) on turkkilainen, vuonna 2001 perustettu poliittinen puolue. AKP on konservatiivinen ja islamistinen puolue, joka ajaa liberaalia markkinataloutta ja Turkin jäsenyyttä Euroopan unionissa.
Vastustajien mukaan AKP tukeutuu liiaksi uskontoon ja pyrkii tuomaan islamistisia aineksia perustuslain mukaan maalliseen Turkkiin. Sen tukialuetta on maaseutu ja kannattajia erityisesti talonpoikien jälkeläiset, jotka ovat muuttaneet miljoonittain kaupunkeihin.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oikeus ja kehitys -puolue on perustettu vuonna 2001 kielletyn, entisen pääministerin Necmettin Erbakanin Hyvepuolueen raunioille. Erbakanin Hyvepuolue puolestaan oli perustettu armeijan vuonna 1997 suorittaman vallankaappauksen jälkeen lakkautetun Hyvinvointipuolueen pohjalle. Hyvepuolueen pohjalle perustettiin Onnellisuuspuolue (SP), johon myös Erbakan liittyi, sekä maltillisempi Oikeus- ja kehityspuolue (AKP).[4]
AKP pääsi valtaan vuoden 2002 vaaleissa, minkä jälkeen se ajoi läpi parlamentissa uudistuspaketit tavoitteenaan saada käyntiin Turkin EU-jäsenyysneuvottelut. Vuoden 2007 presidentinvaalin alla Turkin armeija julkisti muistion virallisella verkkosivustollaan, jossa vastustettiin AKP:n presidenttiehdokasta perusteluna Turkin tasavallan sekulaarisuuden puolustaminen. Vastustuksesta huolimatta AKP kykeni nimittämään ehdokkaan presidentinvaaliin, mikä osaltaan johti Turkin armeijan vaikutusvallan vähenemiseen. Maaliskuussa 2008 Turkin pääsyyttäjä Abdurrahman Yalçınkaya pyysi perustuslaillista oikeutta lakkauttamaan puolueen. Syyttäjä vaati myös pääministeri Erdoğanin ja presidentti Abdullah Gülin sulkemista politiikasta viideksi vuodeksi. Syyttäjänvirasto syytti AKP:ta pyrkimyksistä murentaa Turkin sekulaarista järjestelmää. AKP:n edustajat pitivät syytteitä perusteettomina ja poliittisina.[5] 30. heinäkuuta annetun tuomion mukaan puolue on maallisuutta vastustavien toimien keskipiste. Kuusi oikeuden 11 tuomarista äänesti sen lakkauttamisen puolesta, joten lakkautus jäi yhden äänen päähän. Sen puoluetuki kuitenkin leikattiin puoleen.
Useita merkittäviä vaikuttajia niin armeijan, poliitikkojen, akateemikkojen kuin toimittajien parista pidätettiin ja tuomittiin lokakuussa 2008 alkaneiden ns. Ergenekon-oikeudenkäyntien seurauksena. Ergenekon-nimen saanutta salaliittoverkostoa syytettiin pyrkimyksistä luoda poliittinen kaaos ja provosoida sotilaallisia iskuja AKP:ta vastaan. Viisi vuotta kestäneet oikeudenkäynnit tulivat päätökseen vuonna 2013. Arvioiden mukaan oikeudenkäyntien vaikutus oli merkittävä sen vähentäessä huomattavasti Turkin armeijan mahdollisuuksia vaikuttaa maan politiikkaan. Ergenekon-tuomiot näyttäytyivät joillekin tärkeänä askeleena Turkin armeijan tuomiseksi siviilijohdon hallintaan, mutta oikeudenkäyntien nähtiin myös muuttuneen hallituksen keinoksi vaientaa vastustajiaan.[6][7]
Kesäkuussa 2011 pidetyissä vaaleissa AKP sai noin 50 % annetuista äänistä, ja puolueen arvioidaan saavan noin 325 paikkaa eli vajaan 2/3 parlamentista.[8][9]
AKP:n politiikka alkoi muuttua enemmän kansalliskonservatiiviseen suuntaan vuoden 2013 aikana. Puolue aikoi ajaa muun muassa tiukennuksia aborttioikeuteen, mikä herätti vastustusta oppositiossa. Gezin puistosta alkaneista protesteista vuonna 2013 muodostui lopulta suurimmat AKP:n hallitusta vastaan koskaan järjestetyt mielenosoitukset. Vuoden lopulla hallitusta horjutti korruptioskandaali, jonka vuoksi kymmeniä AKP:ta lähellä olevia eliitin jäseniä pidätettiin ja asetettiin syytteeseen korruptiosta. Syytettyjen joukossa olivat muun muassa sisäministeri Gulerin ja talousministeri Caglayanin pojat, ja kyseiset ministerit joutuivat eroamaan 25. joulukuuta 2013.[10]
Erdoğanin väistyminen ja paluu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuussa 2014 puolueen puheenjohtaja Erdoğan valittiin heti ensimmäisellä äänestyskierroksella Turkin presidentiksi. Hänen seuraajakseen AKP:n johtoon ja pääministeriksi nousi Ahmet Davutoğlu, joka vahvisti jo aiemmin Erdoğanin esittämät pyrkimykset presidentin valtaoikeuksien kasvattamisesta.[11] Binali Yıldırım nostettiin pääministeriksi ja AKP:n johtoon Davutoğlun erottua toukokuussa 2016. Davutoğlun eron taustalla olivat pitkään jatkuneet erimielisyydet presidentti Erdoğanin kanssa, ja Yıldırımin odotettiin olevan edeltäjäänsä enemmän Erdoğanin linjalla. AKP:n puoluekokouksessa Yıldırım puolusti presidenttijohtoisen järjestelmän etuja ja vaati Turkille uutta perustuslakia, joka lisäisi presidentin valtaoikeuksia. Perustuslain muuttaminen presidenttijohtoiseen suuntaan oli jo pitkään kuulunut puolueen tavoitteisiin.[12]
Vain vuotta myöhemmin Yıldırım väistyi AKP:n johdosta presidentti Erdoğanin palattua puheenjohtajaksi ylimääräisessä puoluekokouksessa toukokuussa 2017. Aiemmin huhtikuussa järjestetyssä kansanäänestyksessä oltiin hyväksytty perustuslain muutokset Turkin siirtymisestä AKP:n ajamaan presidenttijohtoiseen järjestelmään. Muutokset tekivät myös mahdolliseksi presidentti Erdoğanin liittymisen takaisin puolueeseen. Yıldırım puolestaan valittiin puoluekokouksessa samalla AKP:n uudeksi varapuheenjohtajaksi.[13]
Huhtikuussa 2018 presidentti Erdoğan ilmoitti, että maan presidentin- ja parlamenttivaalit järjestetään ennenaikaisesti kesäkuussa 2018. Edellisenä vuonna kansanäänestyksessä niukasti hyväksytty presidentin valtaa lisäävä perustuslain uudistus astuisi myös voimaan ennenaikaisesti vaalien jälkeen.[14]
Turkin presidentinvaaleissa kesäkuussa 2018 presidentti Recep Tayyip Erdoğan voitti ja voimaan astui perustuslain uudistus, joka lisäsi huomattavasti presidentin valtaa. Samassa yhteydessä pidettiin parlamenttivaalit, joissa hallitseva puolue, Erdoğanin AKP sai liittolaisineen parlamenttiin enemmistön. AK-puolue sai 42,5 prosenttia äänistä. Yhdessä liittolaistensa kanssa se sai parlamenttiin 53,6 prosentin enemmistön.[15]
Kansainväliset suhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopan kansanpuolue (EPP) hyväksyi tammikuussa 2005 AKP:n tarkkailijajäseneksi. AKP oli Erdoğanin johdolla jo pitemmän aikaa ilmaissut puolueen kiinnostuksen jäsenyyttä kohtaan ja EPP antoi viimein alustavan hyväksynnän sille marraskuussa 2004. EPP:n sisällä AKP:n mukaantulo oli ollut vaikea kysymys, sillä moni sen jäsenpuolueista vastusti Turkin jäsenyyttä Euroopan unionissa.[16]
AKP hylkäsi lopulta tavoitteensa tulla Euroopan kansanpuolueen täysjäseneksi, ja puolue tiedotti 12. marraskuuta 2013 liittyneensä jäseneksi Euroopan konservatiivien ja reformistien allianssiin (AECR, myöh. ACRE). AECR oli perustettu vuonna 2009 joukon pitkälti euroskeptisismiä edustaneiden puolueiden irrottauduttua EPP:stä ja muodostettua oman ryhmänsä Euroopan parlamentissa.[17]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Turkey Parties and Elections in Europe. 2015. Viitattu 4.2.2018. (englanniksi)
- ↑ https://www.theguardian.com/commentisfree/2015/oct/18/divided-turkey-future-threatened-isis
- ↑ Türkiye Büyük Millet Meclisi Milletvekilleri Dağılımı tbmm.gov.tr. Turkin parlamentti. Arkistoitu 1.10.2005. Viitattu 18.1.2019. (turkiksi)
- ↑ Tainio, Lauri: Necmettin Erbakan on kuollut Euroopan rajalla?. 28.2.2011. Arkistoitu 11.2.2018. Viitattu 10.2.2018.
- ↑ Turkissa halutaan kieltää hallitseva puolue mtv.fi. 1.7.2008. MTV Uutiset. Arkistoitu 5.2.2018. Viitattu 9.2.2018.
- ↑ Yildiz, Guney: Ergenekon: The court case that changed Turkey bbc.com. BBC Turkish. Viitattu 11.2.2018. (englanniksi)
- ↑ Eläkeläiskenraali syytettynä Turkin Ergenekon-salaliitosta yle.fi. 17.1.2009. Yle Uutiset. Viitattu 11.2.2018.
- ↑ Pääministerin puolueelle odotettu voitto Turkin vaaleissa hs.fi. 12.6.2011. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.6.2011.
- ↑ Turkey PM Erdogan 'to build consensus' after poll win BBC News. 13.6.2011. Viitattu 13.6.2011. (englanniksi)
- ↑ Kaksi Turkin ministeriä on eronnut korruptiosotkujen takia yle.fi. 25.12.2013. Yle Uutiset. Viitattu 25.12.2013.
- ↑ Nurmi, Eero: Davutoğlu nimitettiin Turkin hallitsevan puolueen johtoon yle.fi. 27.8.2014. Yle Uutiset. Viitattu 25.10.2014.
- ↑ Matikainen, Jenny: Turkin uusi pääministeri Binali Yıldırım lakaisee maata presidentin kainaloon Yle Uutiset. 22.5.2016. Viitattu 30.3.2018.
- ↑ Erdogan returns as ruling AKP party chief after referendum win dw.com. 21.5.2017. DW. Viitattu 30.3.2018. (englanniksi)
- ↑ Analyysi: Turkin hallinto haluaa pikavaalit ennen talouskuplan puhkeamista Yle Uutiset. Viitattu 23.3.2020.
- ↑ Erdoğan varmistui Turkin vaalien voittajaksi – "Emme polvistu muiden kuin jumalan edessä" Yle Uutiset. Viitattu 23.3.2020.
- ↑ Kubosova, Lucia: Turkish AKP gets observer status in EU's largest political family euobserver.com. 31.1.2005. Viitattu 10.2.2018. (englanniksi)
- ↑ Erdogan’s AKP party joins Cameron’s conservative political family euractiv.com. 13.11.2013. Viitattu 10.2.2018. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Oikeus ja kehitys -puolue (turkiksi, englanniksi)