Ašanti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ašantin alueen kartta.

Ašanti oli nykyisen Ghanan alueella Länsi-Afrikassa noin vuosina 1570–1900 sijainnut voimakas valtio. Ašantin vauraus perustui alueen runsaisiin kultaesiintymiin.[1] Alueen hallitseva etninen ryhmä, ašantit, puhuu nigeriläis-kongolaisiin kieliin kuuluvan akanin murretta.

Ašantit osallistuivat orjakauppaan ennen vuotta 1827, jolloin valtio kielsi orjakaupan. Sen jälkeenkin ašantit toisinaan sieppasivat naapurimaista ihmisiä ja myivät nämä eurooppalaisille orjiksi 1800-luvun puoliväliin asti.

Ašanti oli yksi niistä Afrikan valtioista, jotka vastustivat siirtomaavaltojen tuloa maanosaan. Britit taistelivat Ašantin kuninkaita vastaan neljässä sodassa vuosien 1826 ja 1896 välisenä aikana. Vuonna 1900 britit valloittivat lopulta Ašantin ja liittivät sen hallinnoimaansa Kultarannikkoon.[2]

Ašantin alue on nykyisin Ghanan maakunta, mutta ašantit kunnioittavat omaa itsenäisen valtion ajoilta periytyvää kruununperimysjärjestystään ja ylimystöään virallisen valtionjohdon rinnalla seremoniallisina johtajina.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Ashanti Empire of West Africa (Perustuu teokseen Elman R. Service. Profiles in Ethnology. NY Harper & Row, 1978. s 353–369.) (englanniksi)
  2. The Gold Coast The British Empire.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]