9K38 Igla

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sotilas tähtää 9K38 Iglalla.

9K38 Igla ja 9K38-M Igla-1 (NATO-raportointinimi SA-18 Grouse, Igla-M SA-16 Gimlet) ovat neuvostoliittolaisia ja venäläisiä olkapäältä laukaistavia ilmatorjuntaohjuksia. Laivaston muunnelma Igla-M:sta tunnetaan NATO-nimellä "SA-N-10 Grouse". Ohjuksen kantama on noin 5 km vaakasuuntaan ja 3 km ylöspäin. Ohjuksen nopeus on noin 2 mach, ja siinä on 2 kg taistelukärki, jossa on 390 g räjähdettä ja häirintäsoihtuja sietävä IR/UV -hakupää.

Suomessa ohjukset tunnetaan nimellä ItO-86 (Igla) ja ItO-86 M (Igla-M). Iglat hankittiin korvaamaan vanhempia Strela-2M-ohjuksia (ItO 78, NATO-raportointinimi SA-7B Grail) vuonna 1986, ja Igla-M:t vuonna 1995. Igla-ilmatorjuntaohjuksia alettiin tuhota Suomessa vuonna 2003.

Uudistettu Igla-S (SA-24 Grinch) tuli käyttöön Venäjän armeijassa vuonna 2004.[1]

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iglan kehitys alkoi Kolomnassa 1971. Se ei ole Strelan (Strela-2/SA-7 ja Strela-3/SA-14) uusi malli, vaan täysin uusi projekti, jonka tavoitteena oli parempi häirinnän kesto ja laajempi tähtäyskulma. Vuonna 1978 projekti jaettiin kahtia yksinkertaisempaan IR-hakeutuvaan Igla-1:een, jossa oli Strelaan perustuva hakukärki, jota käytettiin, kunnes parempi malli saatiin valmiiksi.

9K310 Igla-1 otettiin Neuvostoliitossa käyttöön 11. maaliskuuta 1981. Se tukee IFF-järjestelmää, (erottelee omat vieraista) laskee automaattisesti koron ja ennakon ammunnan yksinkertaistamiseksi, ja siinä on parempi kantomatka ja lyhyempi pienin ampumaetäisyys verrattuna Strelaan.

Viimeistelty 9K38 Igla (SA-18 Grouse) 9M39-ohjuksella valmistui ja otettiin käyttöön 1983. Se paransi häirinnän kestoa, mahdollisti tähtäyksen lukituksen kohteeseen joka kulmasta, ja sillä oli hiukan suurempi kantama ja tehokkaampi moottori.

Suorituskyky[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmistajan mukaan eteläafrikkalaiset kokeet osoittivat Iglan paremmaksi kuin samaan aikaan käytössä olleen amerikkalaisen Stingerin. Kroatiassa kokeet eivät osoittaneet merkittävää ylivoimaisuutta. Suomalaisissa kokeissa Iglan kantama ja herkkyys oli huonompi kuin ranskalaisella Mistralilla, mutta se kesti huomattavasti paremmin häirintää.

Yhdysvallat on vastustanut Iglojen myymistä Iraniin, koska se voisi vaarantaa Israelin ilmavoimien toimintaa Libanonissa Hizbollahin käytössä. Vuonna 2011 kerrottiin että jopa 480 uusinta SA-24-ohjusta on ryöstetty Libyan armeijan 32. prikaatin asevarastoista Tripolista.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]