8200 vuoden takainen kylmä piikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lämpötilakäyrä, jossa 8,2 tuhannen vuoden aikainen tapahtuma näkyy selvästi, vaikka jääkauden isommat tapahtumat vielä selvemmin.
NGRIP-näytteestä johdettu happi-isotooppikäyrä, joka kuvaa 20 vuoden tarkkuudella 8200 vuoden takaisen tapahtuman. Aika kulkee kuvassa vasemmalta oikealle, ja kylmä on alhaalla, lämmin ylhäällä. Numerot ovat tuhansia vuosia sitten NGRIP-ajoituksen mukaan.

8200 vuoden takainen kylmä piikki oli ilmaston kylmeneminen vuosikymmeniksi-pariksi vuosisadaksi noin 6200-5800 eaa[1] eli 8200-7800 kalenterivuotta sitten. Se johtui jääkautisen Pohjois-Kanadan katkeamisesta kahteen osaan, jolloin suuri määrä malkeaa vettä tulvi Pohjois-Atlantille[2]. Tämä heikensi Golf-virtaa ja termohaliinikiertoa. Ilmasto viileni ja kuivui monilla maapallon alueilla. Varsinkin Lähi-Idässä ja Balkanilla tuli kuivaa[3].

Lämpötila laski eri alueilla noin 1-5 astetta. holoseenin lämpötilaoptimin aikoihin, jolloin oli yleisesti nykyistä lämpimämpää. Tapahtuma vaikutti eniten Pohjois-Atlantin seuduilla.[4] Se ei ollut niin vakava kuin varhaisempi kylmä nuorempi dryas, mutta silti vaikutuksiltaan merkittävä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tapahtuma

8200 vuotta sitten Maan ilmasto kylmeni laajoilla alueilla nopeasti 1-5 astetta, Kylmenemisen suuruudesta on hyvin vaihtelevia tietoja. Sveitsissä tapahtui kylmä misoxin oskillaatio, Norjan jäätiköissä Finsen-tapahtuma.

Grönlannin lämpötila laski noin 5,5 astetta ja lumentulo väheni lukemasta 1 m/v lukemaan 0,95 m/v[5]. Lämpötila laski 5–6 astetta lauhkeilla vyöhykkeillä ja noin 3 astetta tropiikissa. Indonesiassa meren lämpötila laski eräiden tietojen mukaan sadaksi vuodeksi noin 3 astetta. Lämpötila laski Saksassa Ammerseessä joidenkin arvioiden mukaan vain hieman alle 1 asteen, mutta äkkiä.[5] ilmakehän hiilidioksidipitoisuus laski ≈25 ppm 300 vuodeksi.

Viilenemisen aiheutti luultavasti Pohjois-Amerikassa Kanadan yllä olleesta kutistuvasta Laurentiden jääkilvestä lähtenyt sulamisvesipulssi. Jäätikön sulamisvedet koversivat jäätikköä, joka lähti äkkiä liukuun kohti Atlanttia[2]. Toisen näkemyksen mukaan ehkä Ojibway-jääjärven ja/tai Agassiz-jääjärven tyhjeneminen Atlanttiin. Luultavasti tällöin Laurentiden jääkilpi katkesi kahtia sulamalla Hudsonin lahden kohdalla[6].

Vesipulssi muutti Golfvirtaa ja termohaliinikiertoa. Ilmasto viileni ja kuivui maailmassa. Kuivuus jatkui mm. Turkissa ja Pohjois-Afrikassa noin 500 vuotta.

Noin 8500-8000 eaa monia Lähi-idän juuri syntyneitä maanviljelykyliä autioitui tai kylien väkiluku pieneni. Ei osata sanoa, johtuiko tämä ilmaston muutoksesta.

[muokkaa] Piikin ajoituksesta

Grönlannin lämpötila laski jopa 5 astetta, ja sataneen lumen määrä pieneni. Saksassa lämpötila laski asteen verran. Kylmeneminen vaikutti laajalla alueella, ainakin Euroopassa, Grönlannissa, Pohjois-Amerikassa, Venezuelassa, Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa. Kylmin tapahtuma kesti noin 8000 vuotta sitten noin 100–400 vuotta päätellen meren pohjasta poratun näytteen happi-isotooppi- ja strontium/kalsiumpitoisuuksista. Tropiikin lämpötila laski äkkiä noin 8 310 vuotta sitten jopa 3 astetta.[5]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. Fagan 2008, s 185, s 180
  2. a b Fagan 2008, s 180
  3. Fagan 2008, s 181
  4. http://www.atmosphere.mpg.de/enid/Erwartungen_fuer_die_Zukunft/-_Abrupte_Klimaaenderung_2g4.html Abrupte Klimaänderung - Ist eine neue Eiszeit möglich?
  5. a b c University of Arizona, Department of Geosciences - The 8200-year Climate Event
  6. http://www.uwgb.edu/dutchs/EarthSC202Notes/GLACgeog.HTM,Pleistocene Glaciers and Geography, Northern Hemisphere Ice Sheets,Steven Dutch, Natural and Applied Sciences, University of Wisconsin - Green Bay

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä