7. hetki
|
|
|
|---|---|
Ohjelman tunnusteema. |
|
| Tyyli | ajankohtaisohjelma |
| Kestoaika | noin 30 minuuttia |
| Pääosissa | Lenita Airisto Tapani Ruokanen Jörn Donner |
| Alkuperämaa | |
| Verkko | Kolmoskanava |
| Esitetty | 1988 – 1991 |
| Jaksoja | 70 (vakiolähetysten lisäksi erikoisohjelmia) |
|
|
|
| Ohjaajat | Jarmo Porola |
| Tuotantoyhtiö | VipVision |
7. hetki oli suomalainen VipVisionin tuottama ajankohtaisohjelma, jota esitettiin Kolmoskanavalla vuosien 1988–1991 aikana. Ohjelmaa esitettiin sunnuntai-iltaisiin niin sanottuun prime time-aikaan. Ohjelmia tehtiin yhteensä 70 kappaletta. Vakiolähetysten lisäksi esitettiin myös ylimääräisiä ohjelmia, johtuen aiheesta.[1]
Ohjelman toimittajina toimivat alkuvuosina Lenita Airisto ja Tapani Ruokanen. Myöhemmin Ruokasen juontopaikan tilalle tuli Jörn Donner.[1] Ohjelmassa käsiteltyjä aiheita olivat muun muassa Berliinin muurin murtuminen, Neuvostoliiton romahtaminen ja Baltian maiden itsenäistyminen.[1] Jokaisessa ohjelmassa oli mukana vieraita, joiden kanssa toimittajat keskustelivat.
Ohjelmien osia on nähtävillä Lenita Airiston internetsivuilla.[1]
[muokkaa] Parodia
Lapinlahden Linnut ovat tehneet ohjelmasta parodisen sketsin, joka esitettiin heidän sketsisarjassa Maailman kahdeksan ihmettä. Markku Toikka esittää sketsissä toimittaja Ruokasta ja muut yhtyeen jäsenet ovat pukeutuneet Lenita Airistoiksi, jotka hokevat lausahdusta "Kyllä suomalainen mies haisee".
[muokkaa] Lähteet
- ↑ a b c d Web-TV Lenita Airisto Lenita Airiston kotisivut. Viitattu 7.9.2009.