7,62 ITKK 31 VKT

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
7,62 ITKK 31 VKT
7,62mm AA-machinegun VKT.JPG
7,62 ITKK 31-40 VKT kartiojalustalla m/31

Aseen tyyppi Ilmatorjuntakonekivääri
Alkuperämaa Suomen lippu Suomi
Palvelushistoria
Palvelusvuodet 1933-1988
Sodissa talvisota
jatkosota
Lapin sota
Valmistushistoria
Suunnittelijat Aimo Lahti
Suunniteltu 1931
Valmistajat VKT
Valmistusvuodet 1933-1944
Valmistettu yhteensä 507
Eri versiot 7,62 ITKK 31-40 VKT
Tekniset tiedot
Malli 7,62 ITKK 31 VKT
Paino 104 kg (jalustan kanssa)
47 kg (ase)
Pituus 113 cm
Piipun pituus 72,3 cm
Miehistö 6

Patruuna 7,62x53R
Toimintatapa Lyhyt rekyyli
Lipas 250 patruunan katkeava metallivyö
Tulinopeus 2x900 laukausta/minuutissa
Lähtönopeus 800 m/s
Tehokas kantama 600 m
Maksimikantama 1000 m
Tähtäimet Rengastähtäin
Kuljetustapa m/31 kartiojalusta
m40 kolmijalka
Ampumakulmat -10° - +80°

7,62 ITKK 31 VKT eli 7,62 mm kaksoisilmatorjuntakonekivääri malli 1931 valmistaja VKT oli Suomen armeijan pääasiallinen ilmatorjuntakonekivääri toisessa maailmansodassa. Ase on Aimo Lahden suunnittelema ja sitä valmistettiin 507 kappaletta vuosien 1933 ja 1944 välillä kahtena eri versiona: alkuperäinen 7,62 ITKK 31 VKT ja parannettu 7,62 ITKK 31-40 VKT.[1][2][3]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvulla Suomi oli vasta itsenäistynyt, ja suurin osa armeijan kalustosta oli vanhan Tsaarin Venäjän perua. Kalustossa oli vain vähän ilmatorjunta-aseita ja nekin olivat vanhentuneita. Osana suunnitelmaa parantaa ilmatorjunta-aseistusta päätettiin kehittää jalkaväen Maxim-konekivääreitä tehokkaampia erityisesti suunniteltuja ilmatorjuntakonekivääreitä. Vuosien 1930-1934 kehityssuunnitelma määritteli tarpeeksi 125 raskasta 13,2 mm konekivääriä ja 125 7,62 mm konekivääriä. Aseiden suunnitteleminen annettiin Aimo Lahden tehtäväksi.[1]

7,62 ITKK 31 VKT[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden 7,62 mm ilmatorjuntakonekiväärin prototyyppi valmistui 1931 ja se hyväksyttiin palveluskäyttöön nimikkeellä 7,62 mm kaksoisilmatorjuntakonekivääri m 31. Valtion Kivääritehtaalta (VKT) tilattiin 1933 130 konekiväärin sarja joista ensimmäiset jaettiin yksiköille 22.6.1934. Vuonna 1940 valmistui vielä pieni 10 kappaleen sarja jolloin kokonaismääräksi muodostui 140 kappaletta.[1][2]

Teknisesti 7,62 ITKK 31 VKT on Maxim-konekivääri joka muokattu kiihdyttimellä ja 250 patruunan katkeavilla metallivöillä suuremman tulinopeuden saamiseksi. Näillä muutoksilla tulinopeus saatiin nostettua 2x900 laukaukseen minuutissa. Ase myös muutettiin vesijäähdytteisestä ilmajäähdytteiseksi ja vesivaipan tilalle tehtiin Lahti-Saloranta M/26 -pikakiväärin tapainen jäähdytysvaippa. Vaipan suussa on liekinsammuttimena kartiomainen holkki. Kaksoiskonekiväärinä kaksi asetta on kiinnitetty rinnakkain patruunakannujen ollessa sivuilla tyhjien hylsyjen ja vyölinkkien pudotessa alapuolella oleviin laatikoihin. Molempien aseiden viritysvivut ovat oikealla puolella ja palautinjouset vasemmalla; vasemmanpuoleisen aseen syötin on muunnettu niin että patruunavyö juoksee vasemmalta oikealle.[2][3]

Kummallakin aseella on omat kahvansa joita on jonkin verran muutettu Maximin perinteisestä lapiokahvasta pistoolimalliseksi niin että kummallakin aseella on etusormella painettava liipaisin. Aseen takaosan vartalotuen avulla ampuja pystyi nopeasti kääntämään asetta. Alkuperäinen kartiojalusta m/31 oli 135 cm korkea ja, vaikkakin käyttökelpoinen, raskas ja hankala liikutella. Tähtäimenä on ajalle tyypillinen soikiomainen rengastähtäin ennakkokaarineen edessä ja suojarenkaan ympäröimä pallojyvä takana. Tulitoiminnassa ilmatorjuntakonekiväärin miehistöksi oli tarkoitettu kuusi miestä: johtaja, ampuja, kaksi lataajaa ja kaksi ammusmiestä. Varusteisiin kuuluivat kuljetuslaatikko, varapiiput, -lukot ja -jouset, työkalusarja ja puinen kuljetuslaatikko kymmenelle vyölaatikolle.[2][3]

7,62 ITKK 31-40 VKT[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7,62 ITKK 31 VKT -mallista löydettiin jo 1930-luvulla joitakin puutteita. Aseen rekyyli aiheutti kestotulta ammuttaessa piippujen nousemisen ylöspäin, jolloin tarkkuus kärsi. Talvisodassa kömpelö kartiojalusta todettiin hankalaksi käsitellä ja kiväärikaliiperisen aseen havaittiin olevan kovin heikkotehoinen lentokoneita vastaan. Kaliiperiongelmaa pahensi se, ettei kotimaisen 13,2 mm raskaan konekiväärin suunnittelu ollut edennyt prototyyppiastetta pidemmälle ja koko projekti keskeytettiin myöhemmin. Heikkotehoiselle kaliiperille ei voinut mitään, mutta muita puutteita oli mahdollista korjata. Paremman version suunnittelu alkoikin jo kesällä 1939.[2]

Rekyyliongelma ratkaistiin ohjaamalla ruutikaasut sysäyksenvahvistajasta vain ylöspäin tuottamaan vastavoima rekyylin aiheuttamalla piippujen kohoamiselle. Epäsymmetrinen rasitus vaati kuitenkin myös piippujen ja piipunsuojusten vahvistamisen. Myös aseen tähtäin suunniteltiin uudestaan. Aseen kehtoon lisättiin vaakasuora tanko johon maaliin nopeuden mukaan siirrettävä rengastähtäin kiinnitettiin. Rengastähtäimen soikiokehät suunniteltiin 30° ja 60° ampumakulmia varten. Kartiojalustan tilalle kehitettiin uusi kolmihaarainen putkijalusta m/40. Putkijalustasta kehitettiin myöhemmin vielä toinen kevennetty malli. Kokonaisuutena aseeseen tehtiin seuraavat muutokset:[2][3]

  • Paksumpi piippu
  • Paksumpi, tiheällä pyöreällä rei’ityksellä varustettu vaippa
  • Kartiomainen rei’itetty suujarru ruutikaasujen ohjaamiseen ylöspäin
  • Uusi tähtäin
  • Kolmihaarainen putkijalusta

Uutta mallia tilattiin Valtion Kivääritehtaalta 240 kappaletta 17. maaliskuuta 1941 sekä 82 kappaletta myöhemmin toimitettavaksi. Jatkosodan alku viivästytti kuitenkin tuotantoa eikä sarjavalmistus alkanut kunnolla ennen vuotta 1943. 7,62 ITKK 31-40 VKT -mallia valmistettiin yhteensä 367 kappaletta, joista suurin osa vuonna 1944. Kaikki aseet eivät ehtineet ottaa osaa sotaan. Osa alkuperäisen mallisista aseista muutettiin uuden version mukaiseksi korjaustöiden yhteydessä.[2]

Palveluskäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

7,62 ITKK 31 VKT ja 7,62 ITKK 31-40 VKT olivat Suomen tärkeimmät ilmatorjuntakonekiväärit toisessa maailmansodassa. Niitä käytettiin ilmatorjuntakonekiväärikomppanioissa ja -joukkueissa sekä ilmatorjuntapattereiden lähipuolustusaseina. Sotien jälkeen niitä käytettiin harjoituskalustona 1960-luvulle asti ja varauskalustona aina vuoteen 1986, jolloin ne lopulta poistettiin vanhentuneina. Kokonaismäärä oli poistettaessa 467 kappaletta, joista 41 alkuperäisestä 7,62 ITKK 31 VKT kantatyyppiä. Osa aseista museoitiin ja loput romutettiin vuonna 1988.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Vehviläinen, Raimo & Lappi, Ahti & Palokangas, Markku: Itsenäisen Suomen ilmatorjuntatykit 1917-2000, s. 85-86. Helsinki: Sotamuseo, 2005. ISBN 952-91-8449-2.
  2. a b c d e f g h Vehviläinen, Raimo & Lappi, Ahti & Palokangas, Markku: Itsenäisen Suomen ilmatorjuntatykit 1917-2000, s. 210-215. Helsinki: Sotamuseo, 2005. ISBN 952-91-8449-2.
  3. a b c d Jaeger platoon: Antiaircraft machine guns Viitattu 6.9.2009.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]