2K11 Krug

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
2K11 Krug

2K11 Krug (venäjäksi: 2К11 «Круг», suomeksi: ympyrä) on Neuvostoliitossa kehitetty pitkän matkan ilmatorjuntaohjus. 2K11 on venäläinen GRAU-tunnus; NATO-raportointinimi aseelle on SA-4 Ganef. Krug oli suunniteltu maavoimien käyttöön liikkuvaksi ilmatorjuntaohjusjärjestelmäksi armeija-rintamatasolle.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton ensimmäiset ilmatorjuntaohjukset S-25, S-75 ja S-125 oli suunniteltu kotialueen ilmapuolustukseen strategisia pommikoneita vastaan, eivätkä ne huonosti liikuteltavina soveltuneet erityisen hyvin maavoimien käyttöön. Taktisten ydinaseiden kehittäminen sekä Korean sodan osoittama perinteisten maataistelukoneiden uhka sai aikaan tarpeen suunnitella tehokkaita ja liikuteltavia ilmatorjunta-aseita myös joukkojen suojaksi, mieluiten ohjuksia. Neuvostoliitossa suunniteltiinkin erilaisia ilmatorjuntajärjestelmiä kauko-, alue-, kohde- ja lähitorjuntaa varten. Näistä 2K11 Krug luokiteltiin kaukotorjuntajärjestelmäksi maavoimien suurimpien yhtymien suojaksi.[1]

Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Määräys maavoimien kaukotorjuntaohjusjärjestelmän kehittämisestä annettiin 15. helmikuuta 1958. Vaatimuksina olivat 45 km torjuntaetäisyys ja 25 km torjuntakorkeus maalin nopeuden ollessa 600 m/s sekä tuhoamistodennäköisyys 0,8. Tuliyksikkö piti saada ampumakuntoon viidessä minuutissa. Aikataulu oli varsin tiukka, sillä tarkoitus oli aloittaa kokeilut jo 1961. Järjestelmä koostui ohjusten laukaisulavetista tela-alustalla, tulenjohtotutkasta, valvontatutkasta sekä huoltokalustosta. Järjestelmän pääsuunnittelija oli V. V. Jefremov. Krug-järjestelmään suunniteltiin kokonaan uusi ohjusmalli 3M8. Ohjuksen kehittelyssä oli suuria vaikeuksia, mikä viivästytti koko hanketta. Vuosina 1959–1964 ammutuista 164 koeohjuksesta suurin osa ei toiminut. Alun perin suunnitellusta ohjausjärjestelmästä, jossa oli alussa komento-ohjaus ja lopussa puoliaktiivinen hakeutuminen, jouduttiin luopumaan ja siirtymään aiemmista ohjusjärjestelmistä tuttuun pelkkään komento-ohjaukseen. Lopulta vuonna 1964 koeammunnat onnistuivat ja 2K11 Krug hyväksyttiin käyttöön.[1]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krug-järjestelmän ohjuksen 3M8:n pituus on 8,43 m, halkaisija 0,85 m (ilman siivekkeitä) ja lähtöpaino 2455 kg. Ohjuksen matkamoottori oli ilmaahengittävä kerosiinia käyttävä patoputkimoottori, eli ei siis varsinainen rakettimoottori. Lähtömoottoreina oli neljä kiinteää polttoainetta käyttävää rakettimoottoria. Ohjuksen keskinopeus oli 800–1000 m/s, räjähdekärjessä oli 150 kg taistelulataus ja radiosytytin. Suurin räjähdysetäisyys maalista oli 50 m. Laukaisualustana oli tela-alusta 2P24, jolla oli kaksi ohjusta rinnakkain.[1]

Krug hyväksyttiin käyttöön 26. lokakuuta 1964. Lopulliset suoritusarvot olivat maalin etäisyys 11–45 km, lentokorkeus 3–23,5 km, nopeus 800 m/s ja havaintoetäisyys 115 km. Tuhoamistodennäköisyys oli 0,7 ja reagointiaika 60 sekuntia. Yhteen ohjuspatteriin kuului kolme 2P24-ohjuslavettia ja senttimetrialueen koherenttipulssitutka tela-alustalla tulenjohtotutkana 1S32. Patterin sisäiset yhteydet hoidettiin radioilla, joten kaapeleiden vetämistä ei tarvittu. Patteriin kuului lisäksi latausajoneuvoja. Maalinosoitus saatiin ohjuspatteriston komentojaoksen valvontatutkalta 1S12. Yhteen patteristoon kuului kolme patteria, komentojaos ja tekninen patteri. Ohjusprikaatiin puolestaan kuului kolme patteristoa ja komentopatteri, joka oli varustettu Krab-taistelunjohtojärjestelmällä. Krab-järjestelmään kuului kolme valvontatutkaa ja korkeustutka. Ohjusprikaati oli armeijatason (rintaman) ilmatorjuntayhtymä. Krug-järjestelmän tyypillisinä maaleina pidettiin amerikkalaisia F-4C- ja F-105D-hävittäjäpommittajia.[1]

Muunnokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 2K11 Krug.
  • Krug-A otettiin käyttöön 1967. Alkuperäiseen järjestelmään verrattuna katvealueita oli pienennetty alimman torjuntakorkeuden pienennyttyä 250 metriin aiemmasta kolmesta kilometristä. Myös lähikatve oli pienentynyt yhdeksään kilometriin.
  • Krug-M-versiossa oli kantamaa pidennetty 50 kilometriin ja suurinta korkeutta nostettu 24,5 kilometriin. Se otettiin käyttöön 1971.
  • Krug-M1-versiossa vuodelta 1974 oli katvealueita pienennetty entisestään matalakatveen ollessa 150 m ja lähikatveen 6–7 km.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Lappi, Ahti: Ilmatorjunta kylmässä sodassa, s. 192–197. Ilmatorjuntasäätiö, 2003. ISBN 951-95594-4-2.