2010 (elokuva)
Wikipedia
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Peter Hyams |
| Käsikirjoittaja | Arthur C. Clarke ja Peter Hyams |
| Tuottaja | Peter Hyams |
| Säveltäjä | David Shire |
| Pääosat | Roy Scheider Helen Mirren John Lithgow Bob Balaban |
|
|
|
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Metro-Goldwyn-Mayer |
| Ensi-ilta | 7. joulukuuta 1984 |
| Kesto | 116 min |
| Alkuperäiskieli | englanti, venäjä |
| Ikäraja | Suomessa 8 |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
2010 (2010: The Year We Make Contact) on vuonna 1984 valmistunut tieteiselokuva, joka pohjautuu Arthur C. Clarken romaaniin 2010: Avaruusodysseia. Elokuva, kuten romaanikin, on jatko-osa 2001: Avaruusseikkailulle.
Elokuvan päärooleissa ovat Roy Scheider avaruushallinnon entisenä johtajana Heywood Floydina ja Helen Mirren neuvostoliittolaisen avaruusaluksen Aleksei Leonovin komentajana Tanja Kirbukina.
2010 sai viisi Oscar-ehdokkuutta, muun muassa parhaista visuaalisista tehosteista sekä Hugo-palkinnon elokuvien sarjassa.
Lähtökohtana elokuvassa on kahden suurvallan kiire selvittää avaruusalus Discoveryn mysteeri vuodelta 2001 - yhdysvaltalaisten Discovery II on rakenteilla, mutta ei valmistu ajoissa ehtiäkseen Jupiterin luokse, sillä Discoveryn huomataan lähestyvän oudosti Jupiterin kuuta Ioa.
Neuvostoliitto on kuitenkin lähettämässä omaa alustaan kohti Jupiteria ja Floydin, Discoveryn suunnittelijan Walter Curnowin sekä HAL 9000 -tietokoneen suunnittelijan R. Chandran on ydinsodan uhan alla neuvoteltava itselleen paikka neuvostoliittolaisten aluksessa.
Monet elokuvan julisteista kuvaavat mustaa monoliittia Jupiterin lähellä. Leonov löytääkin tällaisen Discoveryn läheltä. Discoveryn ja HAL 9000:n uudelleenkäynnistys onnistuu hyvin, mutta Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välinen uhkaava sotatila Maan päällä eristää miehistöt toisistaan samalla kun Floyd saa mysteerisiä viestejä, jotka kehottavat lähtemään Jupiterin läheisyydestä.
Miehistön jäsenet eivät ole varmoja HALin yhteistyöhalukkuudesta, mutta HAL on luottamuksen veroinen ja Leonov pääsee pakenemaan juuri ennen kuin monoliitti muuttaa Jupiterin pieneksi tähdeksi.

