2001: Avaruusseikkailu (elokuva)
Wikipedia
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Stanley Kubrick |
| Käsikirjoittaja | Arthur C. Clarke, Stanley Kubrick |
| Tuottaja | Stanley Kubrick |
| Kuvaaja | Geoffrey Unsworth |
| Leikkaaja | Ray Lovejoy |
| Pääosat | Keir Dullea, Gary Lockwood, William Sylvester |
|
|
|
| Valmistusmaa | Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Metro-Goldwyn-Mayer |
| Ensi-ilta | 1968 |
| Kesto | 141 min |
| Kieli | englanti |
| Ikäraja | Suomessa K-7 |
| Seuraaja | 2010 |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
2001: Avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey) on Stanley Kubrickin ohjaama kuuluisa tieteiselokuva, jonka hän käsikirjoitti yhdessä Arthur C. Clarken kanssa. Elokuva valmistui vuonna 1968. Arthur C. Clarke kirjoitti samaan aikaan samannimisen romaanin, joka julkaistiin hieman elokuvan jälkeen. Elokuva on kuuluisa erikoistehosteistaan, ja on jäänyt tieteiselokuvan historiaan paikoin realististen tulevaisuuden odotustensa ja surrealististen kohtaustensa takia. Myös elokuvan teemamusiikki on tunnettu. Elokuva voitti Oscarin parhaista visuaalisista tehosteista. Oscar oli ainoa Kubrickin elokuville ikinä myönnetty.
Elokuva on kuvattu Super Panavision 70 -tekniikalla ja sen alkuperäinen kuvasuhde on peräti 2,21:1.
Vuonna 1984 Peter Hyams ohjasi elokuvalle Clarken kirjaan pohjautuvan jatko-osan nimeltä 2010.
[muokkaa] Juoni
Ainoastaan elokuvan keskivaiheilla nähdään suoraa juonellista kerrontaa. Elokuva on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen on nimeltään Ihmiskunnan Aamunkoitto (The Dawn of the Man). Osa sijoittuu aikojen alkuun ja siinä kuvataan ihmisapinoiden elämää, jonka muuttaa maahan ilmestynyt musta monoliitti. Eräs ihmisapina saa kivestä inspiraation kaltaisen tilan ja keksii ensimmäisen työkalun kuolleen eläimen luusta. Hän käyttää työkalua luiden murskaamiseen. Lopulta apina keksii käyttää työkaluaan aseena ja tappaa toisen apinan.
Nähdään siirtymäkohtaus tulevaisuuteen, jossa satelliitit liikkuvat avaruudessa Tonava kaunoinen -valssin tahtiin. Ihmiset ovat löytäneet kuusta kolmentoista metrin syvyydestä magneettisen anomalian, mustan monoliitin, josta on suunnattu voimakas lähetys Jupiteriin. Tämä on ihmiskunnan ensimmäinen merkki maan ulkopuolisesta elämästä.
Tarina siirtyy 18 kuukautta eteenpäin Discovery One -avaruusalukseen matkalla Jupiteriin. Aluksessa on viiden hengen miehistö joista kolme on uinuu horroksessa. Hereillä ovat astronautti David Bowman (Keir Dullea) ja Frank Poole (Gary Lockwood). Avaruusalusta kontrolloi HAL-9000-tietokone, jota kutsutaan lyhyesti Haliksi. Kesken matkan Hal ilmoittaa AE-35-yksikön vikaantumisesta, ja se haetaan tutkittavaksi, mutta vikaa ei löydy. Bowman ja Poole alkavat epäillä että Hal ei ole enää luotettava ja päättävät sulkea sen.
Tässä kohtaa elokuvassa alkaa toinen osa, Intermission. Hal saa vihiä miehistön suunnitelmista ja Frankin ollessa asentamassa osaa takaisin ottaa huoltoaluksen hallinnan ja ajaa sen Frankia päin katkaisten hänen happiletkunsa. Bowman lähtee toisella aluksella tavoittamaan toveriaan, jolloin Hal lukitsee hänet ulkopuolelle. Samaan aikaan Hal lopettaa horroksessa olevien miehistön jäsenien elintoiminnot. Bowman onnistuu kuin ihmeen kaupalla pääsemään takaisin aluksen sisälle ja sammuttaa Halin. Hän on ainoa elossa oleva henkilö aluksessa kun hän saa tietää matkan salaisesta tarkoituksesta, jota ei ole saanut paljastaa ennen perille saapumista. Hän saa kuulla Jupiterista löytyneestä elämästä.
Alkaa elokuvan viimeinen osa, Jupiter and beyond the Infinite, jossa ei kuulla sanaakaan puhetta. Discovery saapuu Jupiterin kiertoradalle, jossa Bowman näkee planeettaa kiertävän kolmannen monoliitin. Hän lähtee aluksesta tutkimaan sitä. Monta minuuttia kestävän lentokohtauksen Bowman nousee huoltoaluksesta Ludvig XVI:n tyyliin sisustettuun huoneeseen. Bowman nähdään vanhempana, aluksi vielä avaruuspuku päällä. Vanhempi Bowman tutkii taloa ja näkee itsensä vielä vanhempana syömässä aamutakki päällä. Vielä vanhempi Bowman näkee itsensä makaamassa sängyllä ja tekemässä kuolemaa. Kuolemaa tekevä Bowman taas näkee edessään sen saman mustan monoliitin. Tämän jälkeen hän muuttuu takaisin lapseksi ja kokee uudelleensyntymisen.
|
||||
|---|---|---|---|---|
| Elokuvat: | Fear and Desire · Kohtalokas suudelma · Peli on menetetty · Kunnian polut · Spartacus · Lolita · Tohtori Outolempi eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia · 2001: Avaruusseikkailu · Kellopeliappelsiini · Barry Lyndon · Hohto · Full Metal Jacket · Eyes Wide Shut | |||
| Lyhytelokuvat: | Day of the Fight · Flying Padre · The Seafarers | |||
| Postuumisti: | A.I. – Tekoäly | |||

