10cc
Wikipedia
10cc on englantilainen rockyhtye joka perustettiin vuonna 1970 Manchesterissa. Alkuperäiskokoonpanoon kuuluivat Graham Gouldman, Eric Stewart, Kevin Godley ja Lol Creme. Yhtye tuli tunnetuksi nokkelista sanoituksistaan ja taitavasta studiotekniikan hyödyntämisestä. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa I'm Not in Love ja The Wall Street Shuffle.
Yhtyeen läpimurtolevy oli vuonna 1975 julkaistu albumi The Original Soundtrack, joka oli soundrack kuvitteellisesta elokuvasta. Vaikutelmaa tehostamaan levyn kansiin oli laitettu kuvia, jotka olisivat voineet olla oikeasta elokuvasta. Levy sisälsi muun muassa kappaleen I'm Not in Love, josta tuli 10cc:n suurimpia hittejä.
Alkuperäinen kokoonpano teki neljä albumia ja joitain listoille päätyneitä singlejä. Godley ja Creme lähtivät yhtyeestä vuonna 1976 ja menestyivät sittemmin musiikkivideoiden alueella tuottaen muun muassa taiteellisesti korkeatasoisen livetallenteen The Police -yhtyeen viimeiseltä kiertueelta 1980-luvulla.
Gouldman ja Stewart jatkoivat 10cc-nimellä kiertämistä ja levyttämistä, myöhempiä kokoonpanon jäseniä olivat muun muassa Jeff Porcaro, Rick Fenn, Stuart Tosh ja Andrew Gold.
[muokkaa] Diskografia
[muokkaa] Albumit
- 10cc (1973)
- Sheet Music (1974)
- 100cc (1975)
- The Original Soundtrack (1975)
- How Dare You? (1976)
- Live and Let Live (1977)
- Deceptive Bends (1977)
- Bloody Tourists (1978)
- Look Hear? (1980)
- 10 Out of 10 (1981)
- Window In The Jungle (1983)
- ...Meanwhile (1992)
- Mirror Mirror (1995)

