1,2,3-triklooripropaani

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
1,2,3-triklooripropaani

1,2,3-trichloropropane.svg

Tunnisteet
Muut nimet Glyserolitrikloorihydriini
Allyylitrikloridi
CAS-numero 96-18-4
Ominaisuudet
Molekyylikaava C3H5Cl3
Moolimassa 147,4 g/mol
Ulkomuoto Väritön neste
Sulamispiste −14 °C (259 K)
Kiehumispiste 156 °C (429 K)
Tiheys 1,39 g/cm3
Liukoisuus veteen 0,18 g/100 ml

1,2,3-triklooripropaani on orgaaninen yhdiste, joka on normaaliolosuhteissa olomuodoltaan väritöntä nestettä, joilla on tunnusomainen haju. Sen kemiallinen kaava on C3H5Cl3 ja rakennekaava CH2ClCHClCH2Cl. 1,2,3-triklooripropaanista käytetään myös nimiä trikloorihydriini[1] ja allyylitrikloridi.

1,2,3-triklooripropaanin moolimassa on 147,4 g/mol, sulamispiste −14 °C, kiehumispiste 156 °C, suhteellinen tiheys 1,39 g/cm3 (vesi = 1,0 g/cm3), leimahduspiste 73 °C c.c., itsesyttymislämpötila 304 °C ja CAS-numero 96-18-4. Aineen liukoisuus veteen on 0,18 g/100 ml.

Valmistus, reaktiot ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1,2,3-triklooripropaania valmistetaan allyylikloridia klooramalla ja tässä prosessissa muodostuu myös 1,2-diklooripropaania. Yhdiste reagoi emäksisten vesiliuosten kanssa muodostaen 2,3-diklooripropaania, 2-klooriallyylialkoholia ja vahvojen emästen kuten natriumhydroksidin kanssa klooripropyynejä. Vesihöyryn vaikutuksesta se hydrolysoituu glykoliksi. 1,2,3-triklooripropaania käytetään valmistettaessa polysulfidielastomeereja, kun polymeerin halutaan haarautuvan tai ristisilloittuvan. Muita käyttökohteita ovat vahojen, rasvojen, hartsien ja kloorattujen kumien liuotus.[2][3]

Ympäristö- ja terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1,2,3-triklooripropaani ärsyttää silmiä ja hengitysteitä ja altistumisesta voi seurata vaikutuksia maksassa ja munuaisissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 58. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
  2. Ernst Langer, Heinz Rassaerts, Peter Kleinschmidt, Theodore R. Torkelson & Klaus K. Beutel: Chlorpropanes, Chlorobutanes, and Chlorobutenes, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 05.08.2013
  3. David Vietti & Micheal Scherrer: Polymers Containing Sulfur, Polysulfides, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 05.08.2013
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.