Isänmaan tähden

Isänmaan tähden on kirjailija Jalmari Finnen - joka oli tuolloin Viipurin teatterin johtaja - isänmaallinen näytelmä.

Jalmari Finne kirjoitti 1920-luvun alkupuolella vakoilua käsittelevän näytelmän Isänmaan tähden. Siinä hän pohtii hyvän ja pahan teemoja sekä oikeudenmukaisuutta, kunniaa ja laillisuutta. Näytelmän päähenkilön, suoraselkäisen ja ehdottoman rehellisen majuri Urho Talolan esikuvana oli hänen hyvä ystävänsä, sen aikainen kapteeni (myöh. jalkaväenkenraali) Kustaa Tapola. Näytelmän tuomarin henkilökuvan Finne rakensi itseään koskevien pohdintojen mukaan.

Finne oli käsialatutkijana joutunut avustamaan useissa vakoilu- ja maanpetosasioissa. Postuumina julkaistussa elämäkerrassaan Ihmeellinen seikkailu hän kertoo näytelmän syntyneen ”sielullisen hädän pakosta”, sillä hänelle oli välttämätöntä purkaa katkeruutensa yhteiskunnallista välinpitämättömyyttä kohtaan vapautuakseen ahdistuksestaan.

Finne kuvaa myös miten Kustaa Tapola vaikutti näytelmän loppukohtauksen syntyyn: ”Näytelmällä oli kiire. Sitä myöten kuin kirjoitin, valmistettiin jo osia näyttelijöitä varten. Olin viimeisessä näytöksessä, kun Tapola nykyisen eversti Karikosken kanssa saapui luokseni kuulemaan, miten työ sujui. Kun Tapola kuuli, miten olin aikonut lopettaa näytelmän, niin hän aivan kimmastui. Hän haukkui koko juoneni pahanpäiväiseksi, koska näytelmän loppu oli niin epäsotilaallinen.”

Lopulta huumori tuli avuksi ja nauraen Finne oli sanonut, että ”koska hän on majurin ja minä tuomarin mallina, niin keskustelumme on vain näytelmän viimeinen kohtaus”. Hänen tarvitsi lyhentäen jäljentää juuri käyty keskustelu. Finne toteaa lopuksi: ”Tästä johtuu, että kaikki lauseet ovat nasevia ja sotilaallinen kanta ehdottomasti oikea.”

Kirjeessään Kustaa Tapolalle myöhemmin vuonna 1933 Finne palasi vielä näytelmän syntyaikoihin: ”Kun muistelen meidän yhteisiä keskustelujamme näytelmäni ”Isänmaan tähden” aikana, niin olen tyytyväinen. Miten profeetallinen olenkaan silloin ollut. Näytelmä esitettiin 1930 Tampereella ja Helsingissä Ruotsalaisessa teatterissa. Silloin todettiin, että se oli aktuellisempi kuin ilmestyessään 1926. Nyt se on tullut suorastaan nykyhetken näytelmäksi. Onhan rouva Martinin juttu tavallaan kuva näytelmän juonesta, vaikkakin pienoiskoossa.”

Isänmaan tähden -näytelmän loppukohtauksen keskustelu etenee seuraavalla tavalla: Tuomari: Unohdatte millainen valtakirja minulla on. Olen lähetetty tänne juuri tätä asiaa tutkimaan. Jos annan selityksen, että hän on esimerkiksi itse surmannut itsensä, niin se riittää. Sen täytyy riittää. Majuri: Mutta sehän ei olisi totta. Tuomari: Ei, mutta se olisi keino, jonka kautta te tulisitte pelastetuksi. Ei valtio voi asettaa vakoojaa saman lain suojaan kuin se asettaa muut. Majuri: Lain täytyy olla samanlainen kaikille. Tuomari: Vakooja on jo itse asettanut itsensä lain ulkopuolelle. Jättäkää asia minun huostaani, minä järjestän sen. Majuri: Sitä en voi sallia. Minä en voi olla tässä asiassa oma tuomarini. Minulla ei ole oikeutta järjestää tätä asiaa teidän kanssanne. Upseerina on minun velvollisuuteni ilmoittaa divisioonan komentajalle, mitä asunnossani on tapahtunut ja että odotan täällä hänen määräyksiään.

Finne arvosti Kustaa Tapolaa suuresti ja käsialatutkijana halusi tehdä analyysin myös hänen käsialastaan. Lopputuloksena oli lausunto, jonka mukaan Kustaa Tapola tulisi etenemään valitsemallaan uralla aivan huipulle saakka. Sukututkimuksesta kiinnostunut Finne teki myös ensimmäisen sukuselvityksen Tapolan suvusta.

Kirjeessään vuodelta 1922 Finne kehuu Kustaa Tapolan ratkaisukykyjä ja kuvaa omaa käsitystään tästä: ”Teistä odotan ajan mittaan hyvin paljon. Teillä on temperamenttia ja sitkeyttä, ajatuksen ratkaisuiloa ja työkykyä. Muuta ei tarvita. Kun vielä seurassanne on sellainen mies kuin Öhquist, joka kaikesta päätellen on ensiluokkainen, niin kyllä kaikki päättyy hyvin. Niin kuin veitsi hioo veistä, niin hioo mies miehen. Ei ole vaarallista väitellä ja riidellä älykkään ihmisen kanssa. Tyhmien kanssa se on vaarallista. Tyhmien täytyy aina pitää kiinni omasta ajatuksestaan, koska heille muuten ei jää mitään.”

Lähteet

• Päivi Tapola: Ajan paino. Jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämä. Tammi, Helsinki, 2004. ISBN 951-31-3037-1