Škoda Favorit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo vuosina 1987–1995 valmistetusta autosta. Škoda Favorit oli myös vuosina 1936–1941 valmistettu automalli.
Škoda Favorit
Skoda Favorit Utrecht 1989.jpg
Valmistustiedot
Valmistusmaa Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia (→ 1992)
Tšekin lippu Tšekki (1993 →)
Valmistaja
Konserni VAG (1991 →)
Valmistusvuodet 1987–1995
Tuotantomäärä Favorit: 783 167 kappaletta;
Forman: 219 254 kappaletta;
Pick-up: 70 794 kappaletta[1]
Korimalli 5-ovinen hatchback, farmari, pick-up
Muotoilija Bertone[2]
Edeltäjä Škoda 105/120/130[3]
Seuraaja Škoda Felicia
Koko ja tekniset tiedot
Massa 840 – 930 kg
Pituus 3 815 – 4 160 mm
Akseliväli 2 450 mm
Leveys 1 620 mm
Korkeus 1 415 – 1 425 mm
Moottori nelisylinterinen rivimoottori
Iskutilavuus 1 289 cm³
Teho 40–50 kW
Vääntö 94–100 Nm
Vetotapa etuveto
Vaihteet 5+1
Kulutus 5,2–9,3 l /100 km[1]

Škoda Favorit oli tšekkoslovakialaisen AZNP:n, sittemmin tšekkiläisen Škoda automobilován valmistama henkilöautomallisarja, jota valmistettiin vuosina 1987–1995. Sen ainoa moottorivaihto oli 1,3-litrainen nelisylinterinen rivimoottori. Favorit oli aikanaan yksi Keski-Euroopan yleisimmistä autoista, sitä myös vietiin useisiin maihin. Favorit oli ensimmäinen sarjavalmisteinen etuvetoinen Škoda.

Favoritin edeltäjä oli Škodan 105/120/130 M-sarja, joka kuitenkin pysyi jonkin aikaa mallistossa rinnakkaismallina ja sen seuraaja oli vuonna 1995 myyntiin tullut Škoda Felicia, joka perustui rakenteeltaan pitkälti Favoritiin.

Bertonen piirtämä Favorit oli kilpailukykyinen länsimaisten pikkuautojen kanssa lukuun ottamatta vanhanaikaista moottoria, jonka perusrakenne periytyi vuonna 1964 esitellystä 1000MB-mallista. Favorit oli kilpailijoitaan Lada Samaraa ja Yugo Floridaa pienempi, mutta tilankäyttö oli kuitenkin tehokasta kulmikkaan korin ansiosta.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosialismin aikakaudella autontuotannossa oli keskitytty volyymeihin, ja takamoottori-Škodat olivat onnistuneet maan kommunistijohdon tavoitteessa nostaa Tšekkoslovakia pyörille. 1980-luvun loppupuoliskolla jo lähes jokaisella halukkaalla oli auto. Kuitenkin jo 1970-luvun lopulle tultaessa takamoottorinen Škoda-mallisto oli pahasti vanhentunut. AZNP oli useaan otteeseen anonut rahaa investointeihin, mutta maan johto käytti liikenevät varat Slovakian teollistamiseen. Tuotekehitykseen liikenevillä resursseilla kyettiin vain ajoittain päivittämään olemassa olevaa mallistoa.[3]

1970-luvun lopulla Neuvostoliitossa hahmoteltiin idea yhteistyössä eri SEV-maiden kesken valmistettavasta automallista. Prototyyppi lennätettiin Tšekkoslovakian keskuskomitean nähtäväksi. Malli osui suunnilleen samaan luokkaan takamoottorisen Škodan kanssa. Eräiden puoluejohtajien mielestä kyseessä oli loistava idea, sillä sen tuotteistaminen ei olisi vaatinut suuria investointeja. Yrityksen pääjohtaja Miroslav Zapadlo sekä sisäministeri Josef Jung, jonka vallassa oli päättää yritysten tuotantovalikoimasta, vastustivat ajatusta. Prototyyppi toimitettiin takaisin Neuvostoliittoon, missä sitä alettiin valmistaa nimellä Oka. Hiljaisuudessa haudattu projekti siihen liittyvine absurdeine suunnitelmineen ja käänteineen herätti puoluejohdon ymmärtämään, että uuden automallin suunnittelu oli tarpeen.[4]

Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Takamoottori-Škodasta muunnettu etumoottorinen tutkielma.
Eräs Jaroslav Kindlin muotoilemista Škoda 781 -tutkielmista.

Päätös suunnittelusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Projekti aloitettiin testaamalla takamoottori-Škodista muunneltuja tutkielmia, joista osassa oli moottori edessä ja vetävät pyörät takana, osassa etumoottori ja etuveto. Autot esiteltiin autoteollisuudesta vastaavan viraston johdolle, joka antoi luvan jatkaa projektia. Seuraava tutkielma oli kokonaan uusi viisiovinen Škoda 780/781, jonka suunnitteli Jaroslav Kindl. Sen etuakselirakenne oli kuitenkin heikko. Tämän jälkeen itse maan hallitus päätti että auton tulee olla italialaista muotoilua, kuitenkaan tarkentamatta mitään erityistä tahoa. Hanke sai kommunistisen puolueen keskuskomitea hyväksynnän ja vuoden 1982 marraskuussa julkaistiin hallituksen siitä tekemä päätös. Sen mukaan uuden automallin suunnitelman tulee olla valmis vuoden 1985 kesäkuun loppuun mennessä ja saatu valmistukseen viimeistään 1987. Aikataulu herätti huvittunutta epäuskoa, sillä suurimmillakin autonvalmistajilla uuden mallin suunnittelu kesti tyypillisesti neljästä viiteen vuotta.[4]

Päätöksen jälkeen kesti vielä useita kuukausia ennen kuin mitään konkreettista tapahtui, sillä halukkaita projektinvetäjiä, jotka olisivat olleet valmiit vaarantamaan uransa, ei löytynyt. Hanke oli ollut näkyvästi esillä mediassa ja usean poliitikon arvovalta oli pelissä. Vuonna 1979 toimensa aloittaneen johtaja Jan Banýrin tilanne alkoi käydä entistä tukalammaksi.[4] Maaliskuussa 1983 AZNP lähestyi Autotekniikan Tutkimus- ja Kehitysinstituutissa työskennellyttä 49-vuotiasta Petr Hrdličkaa. Hrdlička johti tuolloin yli sadan hengen tuotekehitysosastoa, jonka tehtävänä oli ollut suunnitella voimansiirtojärjestelmiä ja muita mekanismeja maan ajoneuvoteollisuudelle. Hänen isänsä oli toiminut ennen toista maailmansotaa Škodan autotehtaan johtajana. Hrdličkaa oltiin aikaisemminkin yritetty suostutella AZNP:n palvelukseen, mutta ehtoina hän oli vaatinut sellaisia vapauksia työlleen, joita tuolloin johtajana ollut Zapadlo ei voinut hyväksyä. Mutta nyt neuvotteluasetelma oli toinen, ja Hrdlička suostui kun sai muodostaa itse suunnitteluosaston, joka raportoi suoraan tehtaan johtajalle, ja sai mukaansa kollegansa Jan Nepomuckýn ja Rudolf Kuželin.[5]

Eteneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vain kaksi päivää tapaamisen jälkeen Hrdlička matkusti Geneven autonäyttelyyn vientiyritys Motokovin edustaja Andrej Barčákin kanssa.[5] Autonäyttelyssä miehet menivät ensin tapaamaan Giorgetto Giugiaroa, jonka kanssa tehtaalla oli ollut aiempia projekteja, jotka kuitenkaan eivät olleet toteutuneet. He eivät kuitenkaan tunteneet itseään tervetulleiksi. Seuraavaksi Hrdlička ja Barčák menivät Pininfarinan luo. Pininfarina otti heidät ystävällisesti vastaan, mutta ei ollut kiinnostunut uusista projekteista työkuormansa vuoksi. Lopulta he tapasivat Bertonen johtaja Filiberto Gianninin, jolle selittivät tilanteensa avoimesti. AZNP tarvitsi kuluneen vuoden loppuun mennessä tarkat piirustukset, luonnollisen kokoisen kipsimallin, suunnitelmat sisätiloja varten, samat suunnitelmat farmarimallia varten, kolme valmiiksi hitsattua koria ja teräsosat 19 koria varten; puolta vuotta myöhemmin tarvittaisiin tuotantopiirustukset, ja tästä puolen vuoden kuluttua prototyypit. Tätä seuraavien testien jälkeen auton pitäisi olla tuotantovalmis vuoden 1985 kesäkuun lopuun mennessä. Gianninin mielestä ajatus oli pähkähullu, mutta tarttui kuitenkin haasteeseen. Bertone muotoili pikavauhtia lyömättömän tarjouksen budjetteineen ja aikatauluineen, ja nyt tarvittaisiin vain toimeksiantosopimus. Tämän saanti kuitenkin kestäisi kuukausia Tšekkoslovakian byrokratian rattaissa, ja aikaa ei ollut. Hrdlička ja Barčák onnistuivat vakuuttamaan Gianninin siitä että sopimus tulee kyllä ja työ on aloitettava välittömästi.[6] Itse asiassa Hrdličkalla ei ollut edes minkäänlaista virallista mandaattia sopia asioista AZNP:n puolesta, sillä hän oli edelleen tutkimusinstituutin kirjoilla.[5] Ilmeisesti suostumiseen vaikutti se että Bertone oli vain hieman aiemmin kärsinyt kirvelevän tappion Giugiarolle Fiat Unon muotoilusta ja Giannini näki nyt mahdollisuuden hyödyntää olemassa olevia suunnitelmia.[6]

Prototyyppi sedan-mallista, joka ei lopulta edennyt tuotantoon.

Työn aloittaminen ilman akseliväliä ja muita mittatietoja olisi ollut mahdotonta, ja tiedot täytyi toimittaa Bertonelle salassa niin kauan kuin sopimusta ei ollut. Nuccio Bertonen saapuessa Prahaan kesäkuussa 1983 allekirjoittamaan 28 miljoonan kruunun toimeksiantosopimusta, hänellä oli salkussaan valmiit hahmotelmat hatchbackistä, farmarista, sedanista, coupésta ja auton sisustuksesta. Tehtaan ja Bertonen välisenä yhteyshenkilönä toimi Jaroslav Kindl, joka hoiti tehtävää mielellään hänen oman muotoilututkielmansa hylkäämisestä huolimatta. Bertonen alkuperäisiin suunnitelmiin tehtiin lukuisia muutoksia; takaovien takana olleet sivuikkunat jätettiin pois ja konepeltiä korotettiin. Kustannussyistä AZNP vaati Bertonea soveltamaan samaa takaluukkua hatchback- ja farmarimaleissa, sekä käyttämään toimittamiaan etuvaloja; Bertonella kulmikkaista etuvaloista ei pidetty, sillä ne vaikuttivat huomattavasti auton muotoiluun ja yleisvaikutelmaan vaatien ympärilleen kulmikkaamman korin. Luonnollisen kokoinen malli saapui Bertonelta vuoden 1983 loppun mennessä kuten oli sovittu; tämän jälkeen tehtaalla alkoi auton rakenteen suunnittelu. Tavallisesti tähän kuluisi noin vuosi, mutta Bertone tarjosi käyttöön uudenlaista tietokoneohjelmaa, joka voisi lyhentää ajan kahdeksaan kuukauteen. Tehdas kuitenkin ilmoitti hoitavansa asian kuudessa kuukaudessa perinteisin menetelmin, mikä myös tapahtui Nuccio Bertonen hämmästykseksi. Käsin tehty, tuotantomallia vastaava prototyyppi oli valmis elokuussa 1984 ja testit voitiin aloittaa.[2]

Moottorin muutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varojen puutteen vuoksi autossa päädyttiin käyttämään takamoottori-Škodan moottoria.[7] Sen perusrakenne periytyi vuonna 1964 esitellystä 1000 MB -mallista.[8] Moottori ei vastannut enää aikakauden vaatimuksia, sillä se vaati täyskorjausta jo 100 000 kilometrin kohdalla ja lisäksi lyijytön bensiini ei soveltunut sen polttoaineeksi. Mikäli moottori ei täyttäisi ulkomaisia päästörajoja, vientimarkkinat ja sitä myötä kovan valuutan saaminen voitaisiin unohtaa. Tämän avulla poliittiset päättäjät onnistuttiin vakuuttamaan uudistamistarpeesta. Kampiakselista tuli karkaistu ja kaasutin vaihdettiin. Moottori sai uuden alumiinikannen johon tuli venttiilinohjurit ja seetirenkaat;[7] kannen suunnittelussa oli mukana brittiläinen Ricardo.[8]

Testaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prototyyppiä testattiin yhteistyössä Autotekniikan Tutkimus- ja Kehitysinstituutin kanssa Tatran testiradalla Kopřivnicessa ja sen ominaisuuksia verrattiin Škoda 130:een, VW Golfiin, Peugeot 205:een ja Fiat Unoon. Tehtaan koeajajana toimi muun muassa entinen ralliajaja Oldřich Horsák, joka osasi havaita pieniä puutteita ja ehdottaa parannuksia. Myös auton valmistettavuutta analysoitiin ja työvaiheiden sekä tarvittavien koneiden kustannuksia laskettiin. Maantiekokeita suoritettiin Mazda 323:lla johon oli asennettu Škodan moottori ja voimansiirto.[9]

Prototyyppi vietiin testattavaksi Porschelle, joka analysoi rakenteen perinpohjaisesti. Testausvaiheessa havaittujen pienienkin laatuongelmien korjaaminen osoittautui toisinaan hankalaksi, sillä kotimaiset alihankkijat eivät kyenneet tai halunneet tehdä vaadittuja parannuksia eikä vaihtoehtoisia tavarantoimittajia ollut. Kotimainen jarrujen kitkamateriaalien toimittaja voitiin korvata ulkomaisella vasta, kun kotimainen tuote oli poliitikkojen silmien edessä tehdyssä testissä konkreettisesti osoitettu kelvottomaksi.[10] Porschen testiradalla suoritetun loppukokeen ajoi kokenut Porschen testikuljettaja. Kun testi oli ohi, hän paiskasi kättä Hrdličkan kanssa – auton ajettavuudessa ei havaittu yhtään vikaa.[11]

Esittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autolle annettiin vanhastaan tuttu mallinimi Favorit. Se esiteltiin virallisesti Brnon messuilla 16. syyskuuta 1987. Esittely tapahtui tuotannon näkökulmasta ennen aikojaan, sillä vuoden loppuun mennessä onnistuttiin valmistamaan vain 200 Škoda Favoritia ja vientitoiminta oli suunniteltu alkavaksi vasta 1989, mutta puolue-eliitti oli saatu tällä tyytyväiseksi. Favoritin liian aikainen esittely johti takamoottorimallien myynnin laskuun etenkin vientimarkkinoilla, sillä autonostajat jäivät odottamaan Favoriteja.[12]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auton valmistus aloitettiin Kvasinyn tehtaalla, joka oli keskittynyt piensarjoihin. Ensimmäiset yksilöt lähetettiin tavarantoimittajille, jotka testasivat komponenttien laatua. Päätös osoittautui onnistuneeksi, sillä ilmenneitä laatuongelmia ja tuotantoteknisiä haasteita kyettiin ratkaisemaan varhaisessa vaiheessa. Tuotanto alkoi asteittain Mladá Boleslavin päätehtaalla vasta vuoden 1988 elokuussa kun valmistuslinjat oli rakennettu edeltäneen kesäloman aikana. Kotimaassa auto herätti ennennäkemätöntä kiinnostusta ja myi hyvin ulkomaillakin, vaikkakaan ei jonoiksi asti.[13]

Marraskuun 1989 samettivallankumouksen yhteydessä useat AZNP:n oganisaation jäsenet siirtyivät tai siirrettiin sivuun. Tammikuun 1990 alussa astui voimaan poliittisten vankien yleinen armahdus, mikä seisautti Favoritin tuotantolinjat – korien valmistus nojautui vankityövoimaan, ja yhtäkkiä lähes 90 prosenttia koriprässien käyttäjistä oli kaikonnut. Armeija toimitti 230 sotilasta palvelemaan tehtaaseen ja tämän lisäksi tehtaan henkilöstöstä jokaisen, myös suunnittelijoiden, tuli työskennellä osa ajasta tuotantolinjoilla. Toimenpiteiden avulla päästiin 350 korin päivävauhtiin mikä vastasi 45 prosenttia suunnitellusta tuotannosta, mutta suuri osa koreista jouduttiin romuttamaan laatuongelmien tähden, ja keskimäärin vain noin 250 kokoon hitsattua koria eteni maalaamoon asti.[14]

Samettivallankumouksen jälkeen tehdas oli yksityistettävien yritysten listalla. Se kaipasi kipeästi investointeja, ja päälle painoivat lisäksi Favoritin suunnittelusta ja tuotteistuksesta johtuneet 2,5 miljardin kruunun velat.[14] Hintojen säännöstelyn ollessa edelleen voimassa yritykselle jäi vain noin 1 000 kruunua jokaisesta kotimaassa myydystä Favoritista, joten voittoa voitiin kerätä ainoastaan vientimarkkinoilta. Elokuussa 1990 useiden ostajakandidaattien joukosta vaihtoehtoisiksi yhteistyökumppaneiksi valittiin Renault ja VAG. Renaultin tarjouksessa tehdas olisi valmistanut tuotannosta poistumaisillaan olleeseen Renault 18 -malliin pohjautunutta uutta automallia sekä mahdollisesti myös tuolloin suunnittelun alla ollutta Renault Twingoa. VAG ei tarjonnut uutta mallia vaan sen sijaan ohjelmaa Favoritin laadun parantamiseksi sekä päivittämiseksi, ja tämän lisäksi yhdeksän miljardin D-markan investointia seuraavien kymmenen vuoden ajalle. Joulukuussa 1990 Tšekkoslovakian hallitus päätti aloittaa yhteistyön VAG:n kanssa.[15]

16. huhtikuuta 1991 yritys liitettiin osaksi VAG-konsernia ja samassa yhteydessä sen nimeksi tuli Škoda automobilová, a.s.. VAG analysoi Favoritin rakenteen perinpohjaisesti talvitesteineen. 27. huhtikuuta hallituksen puheenjohtaja Ludvík Kalma ja varapuheenjohtaja Volkhard Köhler pitivät yhteisen puheen, jossa asettivat yrityksen lyhyen tähtäimen laatutavoitteet. Jokaisesta Favoritista tuli keskimäärin kahdeksan asiakasreklamaatiota ensimmäisen vuoden aikana, kun uusien Volkswagen Polojen omistajat lähettivät samassa ajassa vain noin kaksi reklamaatiota; tavoitteena oli saavuttaa 0,7 reklamaation taso.[16]

Farmarimalli Forman tuli tuotantoon Vrchlabín tehtaalla vuoden 1990 lopulla; vuoden loppuun mennessä valmistui 250 yksilöä. Lokakuussa 1991 Kvasinyn tehtaalla alettiin valmistaa avolavaista Pick-up-mallia.[17]

Vuonna 1993 markkinoille tuli uudistettu Škoda Favorit, jossa näkyvällä mainoskampanjalla ilmoitettiin olevan 548 parannusta aikaisempaan verrattuna. Laatu oli parantunut, mutta hintakin oli toinen – tammikuussa 1991 tapahtuneen hintojen vapautumisen seurauksena auton hinta oli kotimarkkinoilla kohonnut lokakuun 1990 ja 1993 välillä 90 310 kruunusta 210 000 kruunuun, jolloin keskimääräinen kuukausittainen nettopalkka maassa oli 5 817 kruunua.[17]

Kaikkien osallistuneiden tulee tuntea ammatillista ylpeyttä, sillä he onnistuivat aloittamaan tämän uuden auton tuotannon erittäin vaikeiden olosuhteiden vallitessa. On selvää, että tämä rohkaisi maailman johtavaa autonvalmistajaa aloittamaan yhteistyön Škodan kanssa.

– Hallituksen puheenjohtaja Ludvík Kalma miljoonannen Favoritin valmistumistilaisuudessa.[18]

16. kesäkuuta 1994 tehtaalla juhlistettiin miljoonannen Favorit-sarjan auton valmistumista; tuohon mennessä tehtailta oli lähtenyt 762 000 Favoritia, 190 000 Formania ja 48 000 Pick-upia. Puheessaan hallituksen puheenjohtaja Ludvík Kalma kuvasi Favoritia yrityksen voimannäyttönä. Hatchback-mallisen Favoritin sekä Formanin tuotanto ajettiin alas jo seuraavan elokuun puolivälissä. Syyskuun 5. päivänä Vrchlabín tehdas alkoi valmistaa seuraajamalli Feliciaa ja Mladá Boleslav seurasi perässä 17. lokakuuta. Favorit-pohjaisen Pick-upin valmistus jatkui Kvasinyssa vuoden 1995 puolelle.[18]

Korimallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäiset Bertonen suunnitelmat sisälsivät kahdeksan korivaihtoehtoa, joista tuotantoon asti pääsi kolme. Nämä tunnetaan tehtaan mallikoodeilla 781–788.[13] Alla olevan luettelon tuotantoon edenneet mallit lihavoitu.

  • 781 – viisiovinen hatchback
  • 782 – neliovinen sedan
  • 783 – kolmiovinen hatchback
  • 784 – kaksiovinen farmari korotetulla katolla ja peräpään pariovilla
  • 785 – neliovinen farmari, Forman
  • 786 – pakettiauto
  • 787– avolava, Pick-up
  • 788 – ambulanssi erikoispitkällä 3 100 mm akselivälillä[13]

Viisioviseen hatchbackiin ja farmarikoriin perustuvia tavarankuljetusmuunnelmia myytiin nimellä Praktik. Takapenkkien paikalla oli kuormatila, jonka kantavuus oli Favorit Praktikissa 450 kg. Forman Praktikista oli takasivuikkunat jätetty pois[19] ja sitä myytiin Britanniassa nimellä Freeway Plus.[8]

Elinkaari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimmissa malleissa muunnelman tunsi maskista. Tehokkaamman 136-mallin maskissa oli ilmanottoaukko ja Škodan logo oli sivussa. Pienempitehoisen 135-mallin maskista ilmanottoaukko puuttui ja logo oli sijoitettu keskelle. Lähes kaikki varhaiset Forman-mallit oli varustettu matalampitehoisella moottoreilla; 46-kilowattinen Forman 136-malli on erittäin harvinainen, sillä niitä valmistettiin vain 54 kappaletta. Varustelutasot olivat L ja LS.[19]

Poliittisten päättäjien aloitteesta suunniteltiin halvempi 115-malli, jossa moottorin iskutilavuus oli laskettu 1 137 kuutiosenttimetriin[13] lyhentämällä iskun pituutta 63,5 millimetriin. Moottorin teho oli 38 kW puristussuhteella 8,8:1. Rengaskoko oli pienennetty ja varustelu oli äärimmäisen alkeellinen; muun muassa takasivuikkunoiden avausmahdollisuus oli jätetty pois. Malli ei edennyt sarjatuotantoon, ja niitä valmistettiin vain neljä kappaletta.[19]

Vuonna 1993 maskin ilmanottoaukkoa muutettiin ja logo oli kaikissa malleissa keskellä. Ovien verhoilua muutettiin, verhoilumateriaalit uusittiin ja äänieristystä parannettiin. Moottorien polttoaineensyöttöjärjestelmässä kaasutin korvattiin yksipisteruiskutuksella.[19]

Mallin elinkaaren loppupuolella esiteltiin kirjava valikoima erilaisia varustelupaketteja. Yleisimpiä olivat Green Line, Silver Line, Black Line, Comfort, Solitaire ja Prima; vähemmän tunnettuja muunnelmia olivat muun muassa X-Line, Excellent ja Sport Line.[19]

Myös eräät ulkopuoliset yritykset valmistivat omia muunnelmiaan Favoritista. Metalex valmisti kaksipaikkaista avomallia, jossa oli vahvistettu kori, madallettu alusta ja muunnellut puskurit sekä maski. Moottorina oli 50-kilowattinen muunnelma. Mariánské Lázněssa toiminut Autospektrum 2000 s.r.o. valmisti 135- ja 136-muunnelmista tehtyä Favorit Sport 75:ä. Moottorin tehoa oli nostettu virityssarjalla, johon kuului muunnellut sylinterikansi, imusarja ja nokka-akseli. Muutosten jälkeen moottorin teho oli 56 kilowattia kierrosluvulla 5750 minuutissa, huippunopeus 160 kilometriin tunnissa ja kiihtyvyys 0–100 km/h tapahtui 13 sekunnissa. Renkaat olivat kokoa 175/70 R13.[19]

Teknisiä tietoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Favoritin moottori oli nelisylinterinen, nelitahtinen, nestejäähdytteinen rivimoottori, joka oli sijoitettu poikittain eteen. Moottorin iskutilavuus oli 1 289 cm³; sylinterin halkaisija oli 75,5 mm ja iskun pituus 72 mm. Puristussuhde oli 135-mallissa 8,8:1 ja 136-mallissa 9,7:1, ja moottorien tehot 40 ja 50 kilowatin välillä. Alun perin polttoaineensyötöstä vastasi joko Pierburg 2E3- tai Jikov 28-30 LEKR -kaasutin. Vuonna 1993 sen tilalle tuli Bosch Mono-Motronic -yksipisteruiskujärjestelmä ja kolmitoimikatalysaattori.[1]

Voimansiirto ja alusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viisivaihteinen vaihteisto ja vetopyörästö on rakennettu saman kuoren sisään. Eteenpäin kulkevat vaihteet on synkronoitu. Vaihtoehtoisia vetopyörästön välityssuhteita oli kaksi: 3,895:1 ja 4,167:1. Kytkin oli kuiva ja yksilevyinen.[1]

Etuakselilla on McPherson-tuenta ja taka-akselilla yhdystukiakselisto ja kierrejouset. Hydraulitoiminen jarrujärjestelmä oli kaksipiirinen ja alipainetehostettu; edessä oli levyjarrut ja takana rumpujarrut.[1] Etujarrut olivat brittiläisen Lucas Girlingin suunnittelemat.[8] Käsijarru vaikutti takapyöriin mekaanisen välityksen kautta. Ohjausvaihde oli hammastankotyyppinen.[1]

Muunnelmien eroja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muunnelmien
tietoja[1]
Škoda Favorit Škoda Forman Škoda Pick-up
135 L, -LS, -LX, -GLX 136 L, -LS, -LX, -GLX 135 L, -LS, -LX, -GLX 136 L, -LS, -LX, -GLX 135 L, -LX 136 L, -LX
Valmistusvuodet 1988–1994 1987–1994 1990–1994 1990–1994 1991–1995 1991–1995
Tuotantomäärä 783 167 kappaletta 219 254 kappaletta 70 794 kappaletta
Moottorin tiedot ja suoritusarvot
Suurin teho (ISO) → 1992: 43 kW /5000 1/min 46 kW /5000 1/min 43 kW /5000 1/min 46 kW /5000 1/min 43 kW /5000 1/min 46 kW /5000 1/min
1993 →: 40 kW /5000 1/min 50 kW /5000 1/min 40 kW /5000 1/min 50 kW /5000 1/min 40 kW /5000 1/min 50 kW /5000 1/min
Suurin vääntömomentti (ISO) 94 Nm /3000–3250 1/min 100 Nm /3000–3750 1/min 94 Nm /3000–3250 1/min 100 Nm /3000–3750 1/min 94 Nm /3000–3250 1/min 100 Nm /3000–3750 1/min
Puristussuhde 8,8:1 9,7:1 8,8:1 9,7:1 8,8:1 9,7:1
Huippunopeus → 1992: 150 km/h
1993 →: 150 km/h 135 km/h 135 km/h
Kiihtyvyys 0–100 km/h → 1992: 14 s
1993 →: 14 s 17 s 17 s
Polttoaineenkulutus
(90 km/h–120 km/h–kaupunki)
→ 1992: 5,2–7,0–7,6 l /100 km 5,7–7,7–8,9 l /100 km
1993 →: 5,7–7,9–8,3 l /100 km 6,8–8,2–9,3 l /100 km
Mitat
Akseliväli 2 450 mm
Raideväli edessä / takana → 1992: 1 400 mm / 1 365 mm
1993 →: 1 420 mm / 1 380 mm
Pituus 3 815 mm 4 160 mm 4 065 mm
Leveys 1 620 mm
Korkeus 1 415 mm 1 425 mm 1 415 mm
Massat
Omamassa 840 kg 930 kg
Kokonaismassa 1 290 kg 1 370 kg

Moottoriurheiluhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Škoda Favoritilla ajettu kilpailu oli vuoden 1989 Hankiralli, jossa Kalevi Aho saavutti sillä luokkavoiton[20] kartanlukijanaan Timo Hakala. Sijoitus yleiskilpailussa oli 26. Kilpailuun osallistui neljä Favoritia.[21] Auto esiintyi myös saman vuoden RAC-rallissa, tosin vain testattavana.[20]

Vuonna 1990 Favorit osallistui saksalaiseen ratakilpailusarjaan Veedol Cupiin Nürburgringillä H-ryhmässä. Kuljettajaparina toimivat Petr Samohýl ja Willi Obermann. Moottorina oli erikoisvalmisteinen 1,6-litrainen, jonka kampiakseli oli vierintälaakeroitu. Voimansiirrossa oli kuusivaihteinen vaihteisto. Škoda saavutti luokkavoiton 24 tunnin ajossa, jolloin tiimissä oli kolmantena jäsenenä Svatopluk Kvaizar.[20]

Samana vuonna tehdastalli Škoda Motorsport sai johtajakseen entisen ralliajaja Pavel Janeban. Favoriteilla saavutettiin useita luokkavoittoja kansallisella tasolla ja muissa eurooppalaisissa kisoissa. RAC-rallissa Favoritia kuljetti John Haugland.[20]

Kaudella 1991 Škoda osallistui pitkän tauon jälkeen Monte Carlo -ralliin; parivaljakko Pavel Sibera ja Petr Gross saavuttivat yleiskilpailun 25. sijan. Seuranneessa Akropolis-rallissa he joutuivat keskeyttämään särkyneen vaihdelaatikon takia, mutta Jyväskylän suurajoissa tuloksena oli luokkavoitto. San Remossa kaksikko ylsi yleiskilpailun 16. sijalle; Kalevi Ahon sijoitus oli 23. Kaude päättäneessä RAC-rallissa Sibera ajoi 20. sijalle.[20]

Kaudella 1992 Škoda Motorsport osallistui kuuteen MM-sarjan osakilpailuun, Tšekkoslovakian kansalliseen sarjaan ja EM-sarjaan. Tiimiin tuli kolmanneksi kuljettajaksi Siberan ja Vladimír Bergerin lisäksi Emil Triner. Vaikka Škodat pärjäsivätkin hyvin, palkintosijoista ne jäivät kauas pienen moottoritehon tähden.[20]

Vuonna 1993 FIA perusti Formula 2 -luokan alle kaksilitraisella vapaasti hengittävällä moottorilla ja yhdellä vetävällä akselilla varustetuille autoille.[20] Škoda pärjäsi uudessa luokassa hyvin: Sibera ja Gross saavuttivat neljännen ja Triner sekä Pavel Štanc seitsemännen tilan Monte Carlo -rallissa. Ruotsin rallissa Sibera ja Gross tulivat kolmansiksi luokassaan ja Portugalin rallissa tuloksena oli hopeasija yleiskilpailun 11. sijalla. Akropolis-rallissa Triner ajoi luokkavoittoon ja yleiskilpailun sijalle 11. Jyväskylän suurajoissa Sibera ja Gross saivat hopeaa luokassaan. Seuraavat San Remon ja Katalonian rallit ajettiin kestopäällysteellä, jossa Škodat jäivät tehokkaampien kaksilitraisten taakse. Kokonaispisteissä Škoda oli Opelin jälkeen toinen, joten talli sai hopeasijan Formula 2 -cupissa.[22]

Vuosi 1994 oli tehdastiimin viimeinen Favoritilla ajama kausi. Se alkoi Ruotsin rallissa saaduilla sijoilla 7 ja 8. Portugalin rallissa voittoon ajoi José Carlos Macedo Renault Cliolla, Škoda-tiimien tullessa toiseksi ja kolmanneksi. Akropolis-rallissa Sibera ajoi luokkavoittoon yleiskilpailun yhdeksäntenä ja Sibera tuli toiseksi yleiskilpailussa kymmenentenä. Neste-rallissa tehdastiimin Škodat ajoivat kolmannelle ja neljännelle sijalle; yksityistallissa ajanut Hannu Siukola sijoittui kahdeksanneksi. Tässä vaiheessa Škoda johti Formula 2 -sarjaa kokonaispistemäärässä. Sibera ajoi toiseksi Australian rallissa, Triner joutui keskeyttämään ajettuaan ulos, ja johtosija kaventui hieman. San Remon rallissa Škodat pärjäsivät erinomaisesti soralla ajettaessa, mutta jäivät jälkeen asfalttiosuuksilla. Emil Triner tuli maaliin luokkansa neljäntenä, Pavel Sibera joutui keskeyttämään ohjauksen rikkouduttua. Katalonian rallissa Triner sai viidennen sijan, Jindřich Štolfa kuudennen. Kauden päättäneeseen RAC-ralliin Škoda lähti viiden pisteen johtoasemalla. Pavel Sibera ja Petr Gross ajoivat kuudennelle sijalle, Emil Triner ja Jiři Klíma seitsemännelle. Škoda Favoritin tehdastalliura päättyi Formula 2 -sarjan maailmanmestaruuteen 43 pisteellä; sitä seurasivat Nissan (40 pistettä), Renault (33), Opel (32) ja Peugeot (18).[22]

Škoda Favoritin menestys Formula 2 -sarjassa oli merkittävä, sillä sen moottorin iskutilavuus oli kolmanneksen sarjan sallimaa enimmäistilavuutta pienempi. Sen vahvuuksina pidettiin hyvää ajettavuutta ja luotettavuutta sekä erinomaisia kuljettajia.[22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kožíšek, Petr; Králík, Jan: L&K – Škoda; Part II; The Filght of the Winged Arrow 1945–2003. Kääntänyt englanniksi Paul Sinclair, oikolukenut Catherine W. Bell. Julkaissut Moto Public Škoda Auto a.s:n toimeksiannosta, 2004. ISBN 80-239-1950-4. (englanniksi)
  • Thompson, Andy: Cars of Eastern Europe. Sparkford, Yeovil, Somerset: Haynes Publishing, 2011. ISBN 978-1-84425-991-5. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Kožíšek – Králík: Cars and light commercial vehicles – Škoda 1945–2003: Škoda Favorit. s. 218.
  2. a b Kožíšek – Králík: A miracle. s. 96–97.
  3. a b Kožíšek – Králík: Škoda 105/120. s. 82–91.
  4. a b c Kožíšek – Králík: The Škoda 781 – approval. s. 91–93.
  5. a b c Kožíšek – Králík: Let's go to Geneva. s. 94.
  6. a b Kožíšek – Králík: A crucial choice. s. 94–96.
  7. a b Kožíšek – Králík: Modifications of the engine. s. 99.
  8. a b c d Thompson: Škoda Favorit. s. 154–161.
  9. Kožíšek – Králík: Testing. s. 98–99.
  10. Kožíšek – Králík: Compromises and limits. s. 99–101.
  11. Kožíšek – Králík: The outcome. s. 101.
  12. Kožíšek – Králík: The Favorit III. s. 102.
  13. a b c d Kožíšek – Králík: Plans for the future. s. 113–116.
  14. a b Kožíšek – Králík: Velvet Boleslav. s. 118–119.
  15. Kožíšek – Králík: What the Czech side offered. s. 120.
  16. Kožíšek – Králík: The marriage. s. 122.
  17. a b Kožíšek – Králík: Sweet and sour Favorit. s. 124.
  18. a b Kožíšek – Králík: The happy Felicia. s. 126–129.
  19. a b c d e f Surkala, Milan: Škoda Favorit a Forman Viitattu 2014-10-21. (tšekiksi)
  20. a b c d e f g Kožíšek – Králík: Towards the highest goals. s. 129.
  21. Hankirallin lähtöluettelot 1955–2012 (PDF) (Sivu 62) Hankiralli-yhdistys ry. Viitattu 2014-10-07.
  22. a b c Kožíšek – Králík: On the victory podium. s. 130–131.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Škoda Favorit.