Šikaanikielto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Šikaanikielto (ransk. chicane, solvaus, loukkaus) kieltää oikeuden käyttämisen ilkivaltaiseen tai kiusantahtoiseen tarkoitukseen tai siten, että sillä halutaan pääasiassa tuottaa toiselle haittaa tai vahinkoa. Suomessa kieltoa pidetään yksityisoikeudellisena periaatteena. Säädöksissä šikaanikielto esiintyy naapuruussuhdelain (26/1920)  13 pykälässä. Sen mukaan jos joku käyttää oikeuttaan rakentaa tai kaivaa pääasiallisena tarkoituksenaan tuottaa naapurille vahinkoa tai haittaa, on naapurilla oikeus vaatia paikan ennallistamista ja korvausta. Oikeussäännökseen perustuvat tuomiot ovat kuitenkin käytännössä harvinaisia, sillä vahingoittamistarkoituksen näyttäminen toteen on vaikeaa. Koska rakentaminen liian lähelle naapurin maata on maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999, 57 §) mukaan kiellettyä, ei tällöin tarvitse turvautua šikaanitunnusmerkistöön. Jos toimenpiteellä on hyväksyttävä tarkoitus, ei kyseessä ole šikaani.[1]

Saksalaiset oikeustieteilijät löysivät jo 1600-luvulla roomalaiseen oikeuteen perustuvia lausumia, joista oli pääteltävissä šikaanikielto yleisenä periaatteena. Oikeuden väärinkäyttö kiellettiin myös Preussin yleisessä maanlaissa vuodelta 1794. Ranskassa kielto todettiin 1800-luvun tuomioistuinratkaisuissa. Nykyisin šikaanikielto sisältyy esimerkiksi Saksan siviililakikirjaan (226 §), Sveitsin siviililakikirjaan (2 artikla 2 kappale) ja Ruotsin maakaareen (3 luvun 1 §). Oikeuden väärinkäytön kielto on monessa oikeuskulttuurissa vallitseva oikeusperiaate.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa II palstat 525–528.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]