Ö-ryhmä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ö-ryhmä oli 1980-luvun alkupuolella toiminut ryhmä, joka järjesti performansseja, tapahtumia ja erilaista tilannetaidetta. Ryhmän perusti Erkki Pirtola. Muita jäseniä olivat Harri Larjosto, Roi Vaara, Jussi Kivi, Papu Pirtola ja Pekka Nevalainen.[1]

Ö-ryhmän jäsenten ensimmäinen yhteinen näyttely oli syksyllä 1979 vallatussa Lepakossa. Ryhmäläiset olivat tavanneet kesällä Inkoon pohjoismaisella ympäristöleirillä.[2]

Ö-ryhmän tunnetuimpia aktioita oli Viimeinen illallinen ja Rahaa. Viimeinelle illalliselle Vanhan Galleriaan Helsinkiin vuonna 1980[1] kokoontui Anti-Jeesus ja 11 opetuslasta. Joukossa oli poliitikko, tiedemies, insinööri, pappi, taiteilija ja punkkari. Hahmot aterioineen oli koostettu kaatopaikka-aineistosta. Roskan käyttöä oli myös ryhmän Jyväskylän Talveen tekemässä teoksessa Päivä Jyväskylässä vuonna 1983. Teos oli koottu kaupungissa kerätystä roskasta sekä valokuva- ja videodokumenteista.[3]

Rahaa-tapahtumaan sisältyi muun muassa raha-alttari ja valokopioseteleiden jakamista ohikulkijoille.[1] Rahaa-tapahtuman kulkue oli matkalla Vanhalta ylioppilastalolta Finlandiatalolle, jossa oli Kansainvälisen valuuttarahaston konferenssi. Poliisit kuitenkin hajottivat kulkueen.[3]

Ö-ryhmä toimi spontaaniin tyyliin Joseph Beuysin jokainen on taiteilija-hengessä, mitä periaatetta etenkin Pirtola on jatkanut myöhemmin. Kritiikki esitettiin optimistiseen sävyyn ja mukana oli karheaa kotikutoisuutta ja Kalevalahenkeä.[4] Ryhmän toimintaa on verrattu myös punk-kuvataiteeksi. Kaatopaikkamateriaalien ja jätteen käyttämisen muun muassa Viimeisessä illallisessa on sanottu merkinneen kierrätysajattelun tuloa suomalaiseen taiteeseen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Taiteen pikkujättiläinen, s 838. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
  2. Hanna Johansson: Maataidetta jäljittämässä. Luonnon ja läsnäolon kirjoitusta suomalaisessa nykytaiteessa 1970-1995, s 86. LIKE, 2005. ISBN ISBN 952-471-512-0
  3. a b c Hanna Johansson: Maataidetta jäljittämässä. Luonnon ja läsnäolon kirjoitusta suomalaisessa nykytaiteessa 1970-1995, s 87. LIKE, 2005. ISBN ISBN 952-471-512-0
  4. Valkonen, Markku & Valkonen, Olli: Kauneuden jäljillä, Suomen taiteen vuosituhannet, s.189,192. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23988-7